Savukosken silta, Ahvenkoski

Savukosken silta on täydellinen muutaman tunnin pikaretkipaikka. Loppukesän ilta-aurinko kultaa sillan sekä sen kupeessa olevan pienen saarekkeen lämpimällä loistollaan. Retkieväät mukaan ja vaikka onki olalle ja muutaman tunnin hermolepo luonnossa on taattu.

Savukosken silta kuuluu museoviraston inventoituun, valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Sillan historia alkaa vuodesta 1927 ja se entisöitiin museosillaksi 1980-luvun alkupuolella. Se on rakenteeltaan harvinainen, niin kutsuttu yksinivelinen teräsbetoninen kaarisilta. Se saattaa olla jopa maailman ensimmäinen tuon kaltainen siltarakenne, näin historiamme kertoo.

Olemme käyneet Savukoskella useita kertoja ja hyvin harvassa ovat vastaantulijat olleet. Sillan kupeessa saattaa olla muutamia kalastajia tai ehkä joku lenkkeilijä sillan ylittää silloin tällöin. Toisinaan sillalla istuskelee nuoripari ihailemassa auringonlaskua tai rannalla joku taiteilija maalailee maisemaa kankaalleen. Rantakasvillisuus on rehevää, vesi paikoin tarpeeksi matalaa kahlattavaksi ja raatekin kukkii rantavedessä ja huumaa tuoksullaan. Ihana luonnonrauha,  moottoritien läheisyydestä huolimatta.

Savukosken silta on ollut rajasiltana ruotsalaisten ja venäläisten välissä. Tarina kertoo, että sillan maalaustöissä tuli riitaa sillan kaiteiden värityksestä. Yön pimeinä tunteina, vuorotellen kummaltakin puolelta rajaa, käytiin maalaamassa silta aina omaa maata tunnustaviin väreihin. Lopulta silta maalattiin suht sovussa puoleen väliin Ruotsin värein ja toinen puoli Venäjän värein. Savukosken sillasta ja lähialueista on tehty kattava historiaselvitys ja sen voit lukea täältä. Museoviraston sivuilta voit lukea sillasta lisää tästä.

Lähialueelta löytyy myös Ruotsin ja Venäjän raja-alueeseen liittyviä puolustuslinnakkeita. Ne löytyvät sillan Loviisan puoleiselta rantakalliolta, muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Sijainnin voit tarkastaa kartalta täältä.

-Saara

Sillalle pääsee autolla ainoastaan Vanhan Viipurintien kautta (alhaalta = etelästä). Sillan pohjoisosasta Savukoskentietä ei pääse autolla ajamaan, sillä Savukoskentien ja Elimäentien risteyksessä on lukollinen portti. Portin ohi voi kuitenkin kulkea pyörällä ja kävellen. Lyhyesti: pohjoisesta sillalle pääsee pyörällä ja kävellen, etelästä päin sitten kaikilla kulkuvälineillä.

Google mapsin linkki kohteeseen löytyy täältä.

– Janne

Pakkausmuseo, Stockfors

Pyhtään Stockforsissa toimiva pakkausmuseo täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Tästä huolimatta, museo on jäänyt monelle pyhtääläiselle hieman vieraaksi. Päivi ja Reino Uusitalon hankkeena pakkausmuseon historia linkittyy läheisesti myös koko Stockforsin historiaan.

Vuonna 1997 Reino Uusitalo hankki Stockforsin alueen omistukseensa. Kunnostaminen aloitettiin Patruunantalosta ja tuotantotiloista. Samoihin aikoihin aloitettiin myös tulevan pakkausmuseon rakennuksen remontti.

Pakkausmuseon päärakennus oli ollut 10 vuotta heikolla huolenpidolla. Ennen rakennuksen kunnostusta, se oli palvellut kunnan harrastetiloina. Rakennuksessa tehtiin mittava remontti vanhaa kunnioittaen, ja avajaisia vietettiin elokuussa 1998.

Pakkausmuseo tarjoaa huikean läpileikkauksen menneiden vuosikymmenten pakkaustaiteeseen. Pakkausmuseon päärakennuksen tiloissa on esillä kotimaisia pakkauksia ja paperituotteita. Hyllyille on aseteltu herkullisesti rasioita, purkkeja, pakkauksia, lehtiöitä, etikettejä, painopapereita, kääreitä, tauluja, kirjelehtiöitä ja monen monta erilaista tuotetta.

Ei ole ihme, että pikkupojat ja tytöt (ja kenties myös vähän vanhemmat) keräsivät ennen tulitikkurasioiden kansia. Niin koristeellisia ja taidokkaita ne olivat. Monet tuotteet ovat siltä ikäkaudelta, että 70-luvulla syntyneillä ei ole niistä muistikuvaa. Mutta on joukossa myös yhä olemassa olevia brändejä ja sellaisia, joita on tullut vastaan mummolan vinttejä ja aittoja tutkiessa. Mm. Kiss Kiss -makeisen vanhat käärepaperit näyttävät kerrassaan upeilta ja sitä yllättyy kuullessaan, että makeisen valmistus on aloitettu jo vuonna 1897!

Aurinkoisena heinäkuun päivänä Päivi Uusitalo kierrätti meitä museon tiloissa. Päivin mukaan yksi syistä pakkausmuseon perustamiseen oli halu säilyttää pakkausten historiaa. Uusitalot ja Pyroll-konserni pakkausten valmistajina ovat nähneet pakkausmuseon tehtävän tärkeänä.

Pakkausmuseon tuotteista merkittävä osa on hankittu yksityiseltä keräilijältä Veli Koskelta. Veli Koski asuu nykyisin Keuruulla vanhalla rautatieasemalla, ja hän on edelleen innokas keräilijä. Veli Kosken rautatieasemasta voi lukea lisää hänen FB-sivuiltaan täältä. Pakkausmuseon tuotteita on vuosien myötä täydennetty lahjoituksin sekä oman hankinnan ja keräilyn kautta.

24-DSC05219

Päiviltä kysyttäessä, mikä häntä kiehtoo vanhoissa etiketeissä ja pakkauksissa, niin hän vastaa olleensa aina kiinnostunut vanhoista tavaroista. Päivin äidin kotipaikalla Valkealan Tuohikotissa, Päivin lempipaikka oli nimittäin vintti, jolta saattoi löytää hienoja aarteita. Kotiliesi-lehteä tuli luettua myös ahkerasti. Päiville keräily on myös rakas harrastus ja tämän harrastuksen myötä hänelle on kertynyt mm. bambiaiheista keramiikkaa. Tämä kokoelma käsittää yli 60 figuuria Arabialta ja Kupittaan Savelta.

Pyhtään pakkausmuseossa on Pyrollin tuotteiden lisäksi myös muita pyhtääläisiä tuotteita. Pyhtään Osuusmeijeri toimi Siltakylässä nykyisen kunnantalon naapurissa, Sillankaaren kiinteistössä vuosina 1915-1965. Sieltä sai mm. Päivin esittelemää Herkku Piimää.

Pakkausmuseon kokonaisuuteen kuuluu myös upea talli. Talli on toiminut Stockforsin puuhiomon aikana lepopaikkana alueen työhevosille. Remontin yhteydessä 1990-luvun lopussa, rakennus uusittiin täydellisesti kivijalasta ylöspäin. Tallin vintillä on ollut esillä mm. Vaasasta tuotu lelunäyttely. Vintillä on esillä myös ulkomaalaisia pakkaustuotteita ja tuotteita, jotka laajentavat päärakennuksen näyttelyä.

Tulevaisuudessa Päivin  toiveissa on, että alueen positiivinen kehitys jatkuisi ja Kirkonkylän seutu saisi elämään lisää vireyttä. Hän toivoo lisäksi, että pakkausmuseo ja sen kuvaama historia säilyisivät myös jatkossa kaikkien nähtävillä.

Pakkausmuseo on avoinna vain heinäkuun ajan ja tällöinkin vain sunnuntaisin klo 12:00 – 16:00, osoitteessa Harjuntie 111, Pyhtää.

Tervetuloa ihastelemaan vanhoja aarteita!

– Janne

 

Laitan minäkin vielä ihan muutaman sanasen pakkausmuseon aarteista. Olin haltioissani kaikesta siitä värikylläisyydestä ja kauniista kuvioista purkkien ja purnukoiden kyljissä. Päivin kauniisti ja taidolla esille laittamat kokonaisuudet tuovat mieleen herkullisen karkkikaupan. Ihan ilman kaloreita! Silmät ahmivat kauniita paketteja, mutta ähkyä ei tule. Kannattaa kokeilla.

Pakkausmuseossa sekä vintillä on niin paljon katseltavaa, että juuri kun ajattelin kiertäneeni tarpeeksi, huomasin jossain hyllyn reunalla jotain uutta ja ihanaa tutkittavaa ja kierroksesta ei ollut tulla loppua.

Vanhoja rakennuksia ja entisajan kauniisti, pakkauksia myöten, tehtyjä tavaroita ihailevana, huomasin kokevani ainakin tallikateutta tallin vintin upeasti entistetystä arkkitehtuurista. Lisäksi Päivin ja Reinon uskomaton työ tavaroiden löytämiseksi ympäri maata on kyllä ihailtavaa. Kokonaisuus on upea. Kiitos Päivi kun kierrätit meitä.

-Saara

Pakkausmuseoon löydät Google mapsin linkistä täältä. Ennen Patruunantalon pihaan kääntymistä Harjuntien reunaan jää alla olevan kuvan mukainen levennys. Levennykseen voi jättää auton. Levennyksestä lähtee pieni polku kohti punaista matalaa pakkausmuseon päärakennusta.

pakkausmuseo-stockfors-pysakointi

Lisää parkkitilaa löytyy myös. Kirkonkylältä päin tultaessa, käännytään Pakkausmuseon jälkeen heti vasemmalle Patruunantalon portista, ja pysäköidään alla olevan kuvan mukaisesti hiekkakentän reunaan (alla olevan kuvan, ylempi pysäköinti-merkki).

pysakointi-pakkausmuseo

 

 

Kymijoki, Stockforsista Strukan suluille

 

Kymijoki, Suomen Amazon. Saimme muutamaksi viikoksi lainaan inkkarikanootin ja pääsin minäkin vihdoin joelle melomaan. Jannelle tämä upea joki onkin jo tuttu, mutta minä olin kuin Liisa Ihmemaassa ja melominen jäi lopulta tyystin Jannelle. Keskityin vain ihastelemaan maisemia ja ottamaan paljon kuvia. Vanhalla kamerallani. Kastumisen vaara on aina olemassa, vaikka yhtään kovempaa virtaamapaikkaa ei tälle pätkälle osukaan.

 

 

Stockforsista saa hyvin laskettua kanootin vesille sille varatulta laskupaikalta. Autolla pääsee aika lähelle rantaa ja kantomatka jää suht lyhyeksi. Hyvä niin, sillä kanoottia ei kyllä huvittaisi kantaa yhtään ylimääräistä metriä minkäänlaisessa maastossa.

Stockforsin punatiiliset rakennukset ovat minusta upeimpia juurikin täältä ”nurjalta” puolelta. Olemme käyneet täällä usein kuvaamassa kaunista maisemaa sekä katsomassa lepakoita. Voimalan alapuolella on nimittäin ihan paras paikka lepakoiden bongaamiseen. Yöhämärässä veden pinnalla käy vilske ja suhina kun lähes äänettömästi lentävät lepakot saalistavat pientä yöpalaa.

 

Stockforsin kohdalla on joen varrella pitkän matkaa nähtävissä vanhoja puuhiomon aikaisia rakennelmia. Puuhiomon tarinasta Päivi ja Reino Uusitalo jakoivat artikkelin, joka on luettavissa täältä.

 

15-DSC09261

Joki virtaa hiljalleen ja jos haluaa vain nauttia rauhallisesta menosta ei melalla tarvitse paljonkaan tehdä muuta kuin ohjausliikkeitä. Joki on kapea ja siellä täällä näkyy vanhoja laitureita sekä venesuojia. Niistä suurin osa on valitettavasti kurjassa kunnossa ja voi vain kuvitella kuinka vilkasta liikennettä joella on joskus aikanaan ollut.

Puut kaartuvat pitkälle joen ylle ja tunnelma on tosiaan kuin Amazonin sademetsässä. Välillä on hieman väistettävä vedessä makaavaa puunrunkoa tai heinätupsasta. Krokotiilin odottaa näkevänsä heti seuraavassa joen mutkassa…

 

 

Kirkonkylän jälkeen joki hieman avartuu ja paikoin leveneekin. Hetken aikaa moottoritien pauhu peittää alleen kaiken rauhan ja linnunlaulun. Hiljaisuuden jälkeen se tuntuu lähes sietämättömältä, mutta onneksi alajuoksua pidemmälle mentäessä autojen äänet pikkuhiljaa kaikkoavat. Linnun laulu kuuluu jälleen ja yhtäkkiä joentörmältä nousee harmaahaikarakin lentoon, aivan kanootin edestä.

 

19-DSC09277

 

Strukan sulkuja lähestyttäessä joessa on paikoin paljon puunrunkoja ja risuja vedessä. Vauhti on verkkaista joten ne kyllä huomaa ajoissa. Aivan rannan tuntumassa on muutamia asumuksia ja niiden laitureita, mutta muuten maisema näyttää autiolta. Voisi kuvitella olevansa kilometrien päässä lähimmästä asutuksesta. Ihanaa.

 

25-DSC09332

Strukalla kanootin nostaminen vedestä onnistui laiturin päästä. Auton ja trailerin saa aivan laiturin viereen, joten pitkää matkaa ei täälläkään tarvitse tavaroita kantaa. Strukan suluista teemme jutun sitten ihan erikseen.

-Saara

Reittimme kulki Stockforsista Strukan suluille. Tätä Kymijoen osuutta on kehuttu kovasti mm. Suomi meloo -tapahtuman osallistujien toimesta. On sitä joku väittänyt myös Kymijoen kauneimmaksi etapiksi. Melontamatka ei ole pitkä, ainoastaan n. 4 km. Inkkareilla melontaan menee alle tunti, mutta saa reitillä käytettyä kauemminkin aikaa. Kun melomaan lähdetään, kiire jää rannalle. Välillä tuntuu, että osa melojista on unohtanut tämän, kun ahmitaan kilometrejä, eikä pysähdytä ihailemaan ainutlaatuista luontoa.

Stockforsin laskupaikalla (kohtaan A) pääsee Google Mapsin linkistä täältä. Auto jää mäen päälle kohtaan A, josta johtaa joen rantaan kapea hiekkatie. Kanootit lasketaan jokeen kohdasta B.

stockfors-tarkka-kuva

Melontareittimme päätimme Strukan suluille, joka löytyy Google mapsin linkistä täältä ja alla näkyvän karttakuvan kohdasta D. Retkikartan linkki Strukan suluille löytyy täältä (älä käytä mobiiliversiota kun kartta aukeaa).

Hauskinta on tietysti meloa alavirtaan, jolloin lähtö Stockforsista (kartakuvan kohta C) ja päätepiste Strukan suluille. Tämä vaatii kuitenkin hieman logistista suunnittelua 😀 Tällöin joudutaan ajamaan kahdella autolla ja mennessä Stockforsiin, jätetään toinen auto Strukan suluille ja toinen lähtöpaikkaan Stockforsiin. Tai sitten mennään yhdellä autolla ja jätetään Strukan suluille menomatkalla polkupyörä, jolla reissun päätteeksi haetaan auto Stockforsista. Pyörällä matka kestää n. 15 minuuttia ja matkaa on 4,8 km (pyöräreitin ohjeen löydät täältä).  Stockforsiin voi mainiosti myös kävellä. Strukan suluille tultaessa kanooteilla, reippaillaan Stockforsiin vajaan tunnin kävelymatka hakemaan auto. Hyvää kuntoilua 😀

Reissun voi aloittaa ja päättää myös samaan pisteeseen, nimittäin virta ei ole tällä reitillä voimakas. Kanootit voi laskea vesille Strukan suluilla ja meloa ylävirtaan Stockforsiin ja ”lasketella” alaspäin takaisin Strukan suluille.

stockfors-struka-reitti

Kanootit jaetaan kajakkeihin ja kanootteihin. Kanootteja kutsutaan usein myös inkkareiksi. Kajakkeja melotaan kaksilapaisilla meloilla ja ne ovat kannellisia. Kajakkeja on yhden ja useamman melojan malleja. Kanootteja melotaan yksilapaisilla meloilla ja yleensä kanootit ovat ilman kansipeitteitä. Kanootteja on myös yksinmelojille, mutta tyypillisin joella nähtävä kanootti on kaksinmelottava ”inkkari”, jossa melotaan penkeillä istuen.

Jos sitten herää kysymys, että mistä ihmeestä niitä kajakkeja/kanootteja voi vuokrata/kokeilla, niin Pyhtään melojat järjestävät alueella välinelainausta ja mm. erilaista kurssi- ja retkitoimintaa. Pyhtää melojien kotisivut löytyvät täältä ja FB-sivut täältä. Kotkan latu myös vuokraa kajakkeja hintaan 20 €/vrk, 100 €/viikko. Kuljetus myös järjestyy heidän kauttaan. Kotisivut löytyvät täältä. Kotkan melojilla on 11.7.2017 klo 17:00 avoimet ovet -tilaisuus, jossa pääsee kokeilemaan melomista. Linkki löytyy heidän kotisivuilleen täältä.

Tervetuloa Kymijoelle!

– Janne

Lamminsuon suolampi, Valkmusa

 

Valkmusan kansallispuisto on niin paljon muutakin kuin vain pitkospuiden osoittama kulkureitti. Löysimme kartalta pienen suolammen, aivan Valkmusan lounaiskulmasta ja päätimme viettää juhannusaaton suolammen reunalla, suopursuja nuuskien.

Lamminsuolla ei kuljeta pitkospuita pitkin vaan suolle johtaa selkeä polku metsätien reunalta. Eksymisvaaraa ei ole ja lisäksi Vastilantien tasainen hurina kertoo sivistyksen olevan aika lähellä. Muutoin suo onkin kuin metsään piilotettu paratiisi. Harvan puuston jälkeen aukeaa suopursujen ympäröimä lampi, joka kutsuu retkeilijän rauhoittumaan ja ehkäpä pulahtamaan lämpimään veteen. Ranta on hetteikköinen ja äkkisyvä, mutta ylös vedestä pääsee kyllä käsivoimin mättäälle ponnistamalla. Vesi on puhtaan näköistä suovettä ja tuoksu on raikas.

02-DSC04782

 

Retkipäivä oli aluksi hieman tuulinen, mutta tuulen tyyntyessä lammella oli ihanan lämmintä ja rauhallista. Suopursujen tuoksu oli aivan päätä pyörryttävän huumaavaa. Luonto on rikas ja ympärillesi katsomalla löydät esimerkiksi vaivaiskoivuja, lukemattomia erilaisia sammaleita, suomuurainta, tuhansia kihokkeja ja kauniita pursuhopeatäplä-perhosia. Niiden suvusta voit lukea lisää täältä.

07-DSC04821

 

Kihokki on kotimainen lihansyöjäkasvi, joka hankkii lisäravintoa pyydystämällä pieniä hyönteisiä tahmeilla lehdillään. Hyönteiset se sitten sulattaa ravinnokseen kietomalla lehden niiden ympärille ja liuottamalla ravinnon lehtiensä entsyymeillä. Nam. Uskallatko astua paljaalla jalalla kihokkiin? No, eihän se mitään ihmisille tee joten rohkeasti vaan nauttimaan suolammesta. Alla on kuva pyöreälehtikihokista ja siitä voit lukea lisää täältä.

12-DSC04855

 

Lamminsuon ympäristössä voit kulkea hieman kauemmaskin erilaisissa suomaastoissa. Välillä kulku on upottavaa ja toisinaan hieman kuivempaa. Suopursuja riittää kaikkialle mutta puusto on harvaa ja ryteiköissä ei juurikaan tarvitse rämpiä. Syksymmällä mättäät täyttyvät mustikoista ja suomuuraimista, sieniäkin varmasti löytyy.

Niin, ja ihme kyllä. Meistä ei löytynyt ainokaistakaan punkkia tämän reissun jälkeen. Kävelimme kuitenkin vielä suon poikki pohjoisemmaksi katsomaan vanhan hiekkakuopan ötököitä ja sielläkin maasto vaikutti punkkien paratiisilta. Ei kuitenkaan yhtään salamatkustajaa edes reissukoira Derissä.

Suomen pienvesistä voit lukea lisää täältäTaivaannaula-sivusto kertoo suomalaisesta perinnekulttuurista ja soiden synnystä voit lukea vaikkapa täältä.

-Saara

Suolammelle pääsee melko helposti. Siltakylästä päin tultaessa ajetaan Vastilantietä pohjoiseen. Drockilan mansikkatilan kohdalla ollaan Vastilantien osuutta n. puolessa välissä. Kartan kohdassa A kääntyy hiekkatie oikealle. Sitä ajetaan 450 metriä ja jätetään auto tien oikean reunan levennykseen kohtaan B. Samasta kohdasta lähtee pieni polku kohti suolampea (lampi kohdassa C). Jos huristelet päällystettyä Vastilantietä aina Simonsaaren pitkospuiden parkkipaikalle asti (kohtaan D), olet tullut Vastilantietä 2,7 km liian pitkälle pohjoiseen.

suolampi-ajo-ohje

Risteys on helppo löytää retkikartan linkistä täältä (älä käytä mobiiliversiota, siinä ei näy lisätyt merkinnät). Google mapsin linkki kohtaan A löytyy täältä.

Valkmusan suon keskellä on vastaavanlainen upea suolampi (tästä tarina kenties myöhemmin), mutta tälle Lamminsuon lammelle on huomattavasti helpompi päästä. Tähän en tällä kertaa pulahtanut, mutta Valkmusan lammessa on tullut pulahdeltua useamman kerran. Kuten Saara mainitsi, lampi on äkkisyvä. Se ei sovi huonosti uimataitoisille ja lammesta pääsee ylös oikeastaan vain hyljetekniikalla ruohotupsuista kiinni pitäen ja jonkinasteisen ähellyksen kera 😉 On hyvä myös muistaa, että lampeen ei saa päästää mitään pesuaineita. Tämä lienee kirjoittamattakin selvää 😀 Lampeen pulahtaminen on kuitenkin ehdottomasti kokeilunarvoinen juttu.

Lähdin lammelta ristiriitaisin tunnelmin. Olisin halunut lammen rannalle pitkospuut ja lammen reunaa osan matkaa kiertämään veden tasossa olevan, lehtikuusesta tehdyn tason, jonka päällä olisi mukava köllötellä ja nauttia lammen tunnelmasta. Samaan aikaan sitä myös pohtii, kuinka monta kihokkia ja muuta kasvia jäisi tuon tason alle. Aina suolla kulkiessa tuntuu myös siltä, että jalanjäljet uppoavat liian syvälle ja jättävät turhan pysyviä merkkejä vierailusta. Ehkäpä tuo lampi on täydellinen juuri sellaisena kuin se nyt on.

Tässä kuitenkin muutama vinkki retkipäivää ajatellen. Kumisaappaat jalkaan ja hyttysmyrkky taskuun. Makuualustan päällä on mukava syödä eväitä ja pötkötellä suopursujen keskellä. Todelliset nautiskelijat kiinnittävät kahden puun väliin riippumaton ja ottavat suolammen rannalla nokoset 😀

Mukavaa kesää kaikille!

– Janne

Antinranta, Vastila

Idyllinen Antinranta löytyy piiiitkän ja mutkittelevan hiekkatien päästä, Tammijärven pohjoisrannalta. Juurikin Antinrannan vierestä Kymijoki laskee Tammijärveen ja tekee linnuillekin suotuisan suistoalueen kaislikoineen ja pikkusaarineen.

Alkukesän ensimmäiset lämpimät päivät laittoivat villasukat vipattamaan jaloissa ja rantaelämä kutsui kalkkinaamoja. Pakkasimme autoon lapset, eväät sekä riippumatot ja suuntasimme Pyhtään pikkuteille. Perillä odotti tyyni ranta, rauha ja Kaulushaikaran sumutorvimainen huhuilu.

DSC04322

Rannalla on paljon puita joihin riippumaton saa helposti kiinni. Viltilläkin pärjää kyllä oikein hyvin. Retkeä ennen oli satanut muutaman päivän ja maa oli märkänä, joten riippumatot olivat kyllä ihan mukava vaihtoehto kostuvalle viltille.

Alue on iso ja vaikka rannalla olisi enemmänkin uimareita, niin ruuhkaa tuskin tulee. Laitureita on kaksi, hiekkarantaa vallan sopivasti, nurmi ja heinikkoaluetta runsaasti ja nuotiopaikkojakin useampi. Pöytiä, penkkejä ja ruokailukatoskin alueelta löytyy jos sade sattuu yllättämään. Polttopuita ei löytynyt, joten ne kannattaa ottaa matkaan jos autolla kulkee. Pukukopit ja vessatkin olivat oikein siistit.

DSC04406

Ranta oli ainakin retkipäivänä tuulelta suojassa ja vedenpinta lähes tyyni. Uimisen lisäksi rannalla voi tutkia luontoa ihan rauhassa, eläimiä kyllä riittää. Lintuja, simpukoita, kaloja ja rantakäärmeitä ihmettelimme porukalla, sillä rantakaislikossa kävi aikamoinen suhina. Rantavedessä uiskenteli leppoisasti keltakorvainen rantakäärme, matalassa kaislikossa näimme pieniä haukia polskimassa ja kaislikon yläpuolella kaarteli hetken jokin valtavan suuri lintu, jota emme kylläkään tunnistaneet. Haavi, ämpäri ja vesiöttiäis-kirja kannattaa ottaa mukaan jos haluaa tutkailla vesieläimiä lähempää. Öttiäiset voi sitten päästää takaisin isompiin vesiin kun pikkubiologeilta loppuu kiinnostus.

DSC04301

Ranta-alueelle pääsee parkkipaikalta helposti myös pyörätuolilla. Tiepohja on kova lähes rantahiekkaan saakka ja vessatkin ovat sen verran tilavat että avustaja mahtuu mukaan. Pieni askelma on oven edessä, eli täysin esteetön kulku ei kuitenkaan ole.

Kanoottiretkeilijät voivat ottaa rannasta suunnan kohti Tammijärven selkää, sillä järvi on eteläisen Kymenlaakson suurin järvi ja sitä pitkin pääsee upeita melontareittejä pitkin merelle saakka.

Antinrantaan kannattaa tulla ajan kanssa. Luonnonrauha ja rannan hyvät ”palvelut” mahdollistavat kokopäivän retkeilyn. Varmista kuitenkin että kaikki tarvittava on mukanasi kun lähdet kotoa, sillä Antinrannasta ei ihan äkkiseltään kipaistakaan kaupasta hakemassa täydennystä…

 

– Saara

Vaikka uuspyhtääläinen Vastilan Antinranta vähän kaukana onkin, löytää sinne kuitenkin melkoisen helposti. Alla olevassa kartassa on ohjeistettu reitti Hirvikoskelta. Kun etelän suunnasta tullaan Hirvikoskelle ja ylitetään Kymijoki, käännytään vasemmalle. Jatketaan eteenpäin kunnes isot Haaviston peltoaukeat levittäytyvät molemmille puolille. Pian tämän jälkeen vastaantulevan kylän kohdalta kääntyy opastettu viitoitus vasemmalle, uimarannan suuntaan (mustat kyltit).

Kylttejä seuraamalla löytää helposti perille, vaikka matkan aikana aika kapeita ajoväyliä löytyykin. Kartoissa ei juurikaan näy Antinranta-nimeä vaan ainoastaan merkinnät ”Huhtaniemi” ja ”uimaranta”. Hyviä uimareissuja!

Google Mapsin karttalinkki löytyy täältä.

– Janne

Pyhtään lintuhoitola, Kirkonkylä

Tällä kertaa ruutu ei täytykään rämpimiskuvista umpimetsässä, tuhnuisessa sadesäässä, vaan ruudun täydeltä on lintuja. Kevät on vihdoinkin tullut ja pääsimme hieman kurkkaamaan mitä Pyhtään lintuhoitolalle kuuluu juuri nyt.

Pyhtään lintuhoitola on perustettu 11.6.1998, eli vuoden päästä juhlitaankin jo pyöreitä auttamisvuosia. Lintuhoitolan tarkoituksena on hoitaa sairaita, vahingoittuneita tai muutoin avuttomassa tilassa olevia luonnonvaraisia tai rauhoitettuja eläimiä. Pyhtään lintuhoitola on osa loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoverkostoa, yhdessä muiden maassamme toimivien hoitopaikkojen, kuten Korkeasaaren eläintarhan sekä Heinolan lintutarhan kanssa. Lintuhoitolassa hoidetaan siis myös muitakin eläimiä kuin vain lintuja. Oravat ja siilit ovat näistä yleisimmät. Isompia nisäkkäitä hoitola ei pysty ottamaan vastaan. Niiden osalta yhteyttä voit ottaa johonkin näistä hoitopaikoista.

Pyhtään lintuhoitolaa on alusta saakka pyörittänyt Arto Hokkanen. Työtä on arkena ja pyhänä, välillä yötä myöten, eikä vuosien varrella ylitöitä ole laskettu. Kirjaimellisesti työt kulkeutuvat myös kotiin, sillä pieniä linnunpoikasia, siilivauvoja tai oravanpoikia on syötettävä niin tiheästi, että vierihoito kotona on ainoa mahdollisuus niiden selviytymiseen. Arton apuna on alusta saakka ollut oman perheen täysi tuki sekä nykyään myös Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin rahoituksella palkattuna yksi kokopäiväinen lintuhoitaja. Hannele-vaimo hakee eläimille ruokaa ja tarvikkeita pari kertaa viikossa sekä tarvittaessa noutaa pelastettavat siilit sekä oravat hoitolan suojiin.  Työtä riittää silti, sillä ihmisten ja eläinten elinpiirien kohdatessa jomman kumman on useinkin väistettävä. Yleensä se tarkoittaa esimerkiksi lintujen pesinnän siirtymistä sellaisiin paikkoihin, jotka eivät ole niille luontaisia ja poikasten kuoriuduttua ihmisen apu onkin tarpeen. Kerrostalon katolta saattavat pienet lentokyvyttömät poikaset putoilla talojen sisäpihoille, eivätkä ne pääsekään omin avuin pois suljetuilta alueilta. Silloin Artoa tarvitaan paikalle haaveineen pyydystämään linnut ja kuljettamaan ne turvallisemmille asuinpaikoille.

46-DSC03206 – Kopio

Osa linnuista jää lintuhoitolan asukkaiksi loppuiäkseen. Päätarkoituksena hoitolalla on aina se, että loukkaantunut ja hoidettu eläin pääsisi takaisin luontoon omiensa pariin. Joskus kuitenkin tilanne on se, että eläin ei hoidosta huolimatta voisi kuitenkaan selviytyä luonnossa itsenäisesti ja se jää hoitolan asukkaaksi. Piippa-kurki on yksi hoitolan vakiasukkaista. Nyt jo hennosti päälaeltaan punastunut 2-vuotias kurki, löytyi Kotkan Juurikorvesta, jahtaamassa Saksanpaimenkoiraa pitkin pihamaata. Koira juoksi edellä ja Piippa perässä. Piipalla oli ihon ja lihaksen väliin muodostunut ilmapussi, joka vaikeutti sen lentämistä. Se hoidettiin kyllä antibiooteilla kuntoon, mutta Piippa ehti leimautua liiaksi ihmiseen ja jäi siis lintuhoitolaan. Piippa on persoona ja tuohon ihanaan pitkänokkaan ihastuu heti ensimmäisellä tapaamisella. Piippa on se, joka varmasti tervehtii ensimmäisenä hoitolalle tulevia vieraita!

21-DSC03012 – Kopio

Ulkotarhoissa on lähinnä ne linnut, jotka jäävät hoitolaan. Ihmiseen tottuminen on vapautettaville eläimille epätoivottavaa, sillä luonnossa ihmisen lähelle hakeutuva eläin joutuu usein vaikeuksiin. Hoitolan ulkotarhalle on vapaa pääsy ja siellä voit käydä katsomassa Piipan lisäksi mm. joutsenia, hanhia, lokkeja, pöllöjä ja puluja. Ihan lähietäisyydeltä, nokat vastakkain.

Vankeudessa eläimet saattavat joskus tykästyä aivan toisen lajin edustajaan. Lintutarhalta voitkin bongata lokkipariskunnan, jonka toinen osapuoli on merilokki ja toinen on harmaalokki, eräs sorsa on rakastunut hanheen ja Piippa sekä yksi joutsenista kilpailee Arton jakamattomasta huomiosta. Sulassa sovussa jaetaan joka tapauksessa uima-allaskin kaikkien lajien kesken.

40-DSC03133 – Kopio

Ulkotarhan vanha huuhkaja huhuilee vienosti vierailijalle tarhastaan. ”Huhuu” kuuluu toiseksi viimeisestä tarhasta tiheään ja joskus yön hämärinä tunteina lähimetsästä saattaa lehahtaa paikalle juttukaveri kertomaan tarinoita vapaudesta.

Päiväsaikaan pöllöt tapittavat vierailijaa orreltaan suoraan silmiin ja tuijotuskisan voittaa varmasti isosilmäisin pöllö. Vanhan huuhkajaparin tuplatuijotusta ei voi katsoa hymyilemättä sillä heillä on ihan hassusti ”korvatupsut” lerpallaan.

29-DSC03059 – Kopio

Hoitolaan pääset siis aivan ilmaiseksi katsomaan ulkotarhan lintuja. Tarha on avoinna yleensä vapusta lokakuun loppuun saakka ja tarhoille pääsee myös iltaisin ja viikonloppuisin. Talveksi avoimet seinät suljetaan kylmiltä pakkastuiskuilta. Tarhojen lähelle ei tietenkään viedä koiria, ei riehuta ja remuta eikä syötetä eläimiä. Tarhalta löytyy myös vieraskirja johon voit jättää terveisiä vierailustasi.

Jos haluat olla mukana auttamassa luonnonvaraisia eläimiä, voit tuoda lintuhoitolalle noin 2 metrisiä männyn, pihlajan tai vaahteran näreitä, voit ostaa Best in-koiranmakkaraa, tuoda hunajaa mehiläishaukoille, puupuruakin menee hoitolalla satakilotolkulla, pähkinä on monen herkku ja porsaan sydän kelpaa petolinnuille. Porsaan sydämestä voit käydä maksamassa erän Kotkan lihatukkuun, josta hoitolan väki sen sitten noutaa. Kaikista näistä voit ottaa ensin yhteyttä hoitolaan, jonka yhteystiedot löytyvät täältä.

05-DSC02807 – Kopio

Kerrotaanpa vielä Kostiina-korpista. Kostiina oli alkujaan Kosti, mutta sukupuolen selvittyä se sai hieman fiinimmän nimen. Yleensä eläimiä ei hoitolalla nimetä, mutta suuret persoonat ansaitsevat sellaisen. Kostiina oli hoitolalle tullessaan kesy ja leimautunut ihmiseen. Sitä ei voida enää sen vuoksi laskea vapauteen ja Kostiina asuukin nyt lintuhoitolan sisätarhassa.

Kostiina on taitava matkimaan ääniä. Välillä Kostiina matkii kurkien kiljahtelua ja toisinaan ilahduttaa hoitajaa huikkaamalla ”MOI!” tai ”Hjuomenta!”. Jos hoitolan pihalle saakka kuuluu kova rääkäisy ”MAIKKU!!!”, se on vain Kostiina, joka siellä huutelee rakasta hoitajaansa. Arton allergiakin on saanut Kostiinan opettelemaan sympatia-niistämisen. Välillä siis Kostiinan tarhassa niistetään ja pärskitään.

Kostiina on erittäin utelias ja tarkkaavainen lintu, mutta se suhtautui ensin hieman epäilevästi meihin vieraisiin. Pienen ujostelun jälkeen saimme kuitenkin kuulla myös tervehdykset ja onneksi Arton läsnäolo teki Kostiinalle turvallisen olon. Kostiinan vahva nokka on kerran testannut Arton sorminahkaa, mutta sen jälkeen on Artokin oppinut pitämään sormensa kaukana. Sormien lisäksi Kostiinan herkkua ovat raaka kala, viiriäisen munat, juusto, kurkku, omena ja banaani.

Jos löydät loukkaantuneen linnun, siilin tai oravan voit ottaa yhteyttä lintuhoitolan numeroon saadaksesi lisäohjeet ja opastusta kuinka toimitaan seuraavaksi. Muistathan että lintujen pesiin ei saa koskea, pesintää ei saa häiritä ja että esim. jänisten poikaset ovat emojensa hoivissa vaikka yksinäisiltä näyttävätkin. Lisää jänisten poikasista voit lukea täältä. Lintujen siipien epämuodostumista voit lukea lehtijutun täältä. Kymenlaakson luonnosuojelupiirin toiminnasta löydät tietoa vaikkapa täältä. Pyhtään lintuhoitolan viralliset Facebook-sivut löytyvät täältä.

Kiitos Arto ja Hannele kun saimme vierailla.

-Saara

Pyhtään Lintuhoitolan virallinen osoite on Harjuntie 111, Pyhtää. Harjuntie on siis asfaltoitu pääväylä, joka kulkee Lintuhoitolan vierestä. Vaikka Lintuhoitola on aivan Harjuntiessä kiinni, ei Harjuntieltä pääse suoraan Lintuhoitolan pihaan (tie on suljettu portilla).

Kirkonkylältä (etelästä) tultaessa käännytään viistosti vasempaan hiekkatielle. Hiekkatie tekee mutkan oikealle ja sitten jo ollaan Lintuhoitolan pihalla. Autoille on hyvin tilaa Lintuhoitolan ympäristössä. Auto kannattaa ajaa tien sivuun tai Lintuhoitolan edustalle.

Google Mapsin linkki löytyy tästä.

P.s. Ulkotarha näkyykin hyvin etupihalle. Kannattaa kurkata myös kulman taakse, sieltä löytyy lisää lintuja.

lintuhoitola-ajo-ohje-ilmakuva

– Janne

Jättimäinen siirtolohkare, Kirkonkylä

Tämä minijuttu kertoo Kirkonkylän jättikokoisesta siirtolohkareesta. Jättiläinen paljastui metsätöiden jälkeen Harjuntien varrelle ja kääntää päät joka kerran siitä ohi ajaessamme. Lopulta meidän oli pakko pysähtyä ja napata pari kuvaa tästä kolmeen osaan halkeilleesta vanhuksesta. Tätä jättiläistä ei ole muuten edes merkattuna karttoihin, niin piilossa se on ollut!

Pyhtään alueella on runsaslukuisena niin yksittäisiä jättiläisiä kuin siirtolohkareryhmiäkin. Kartassa siirtolohkaremerkki on musta piste ja kiviryhmä merkitään mustalla kolmiolla. Karttamerkkejä voit tutkia lisää täältä.

Suomen tiettävästi suurin siirtolohkare on Turun Ruissalossa sijaitseva Kukkarokivi. Jääkauden muistakin muodostelmista voit lukea vaikkapa täältä ja täältä.

Google mapsin linkki Kirkonkylän kohteeseen löytyy täältä.

-Saara