Tarpojan Taival, Valkmusan vaellusreitti

Tarpojan Taival on vaellusreitti, jota olemme Jannen kanssa etsineet, suunnitelleet ja ennen kaikkea haaveilleet jo useamman vuoden ajan. Satoja kilometrejä ristiin rastiin suolla ja umpimetsässä, hikisiä tunteja ja tuhansia hirvikärpäsiä myöhemmin, se on tässä. Teille esiteltynä niin, että vasta te käyttäjät teette sen lopullisesti valmiiksi. Tämä on Tarpojan Taival, beta 1.0. Tällä vaellusreitillä juhlistamme myös blogimme 3-vuotissynttäreitä!

Tarpojan Taival ei ole helppo. Se vaatii jonkin verran kuntoa, maastonlukutaitoa sekä karttaohjelman (tai paperikartan) jota osaat varmasti myös käyttää. Se vaatii kunnolliset jalkineet, rutkasti juomavettä sekä ihan pikkiriikkisen puhdasta hupsua hulluutta.

Tarpojan Taipaleella näet ja koet Pyhtään kauneinta luontoa monella tavalla. Kuljet suolla ja tuoksuttelet suopursujen huumaavia tuoksuja. Kiipeät kalliolle katsomaan kauas horisonttiin ja näet kalasääksen liitävän suon yllä.  Löydät mitä kauneimmat polut Kymijoen varrelta ja näet laskevan auringon värjäävän kaiken ympärilläsi kultaiseksi.

Tarpojan Taival kiertää koko Kananiemensuon. Hupsistakeikkaa vaan! Olemme etsineet eläinten käyttämiä valmiita polkuja ja yhdistäneet niitä pieniin polunpätkiin sieltä täältä. Mukaan mahtuu tietenkin myös pitkospuulenkki, Moronvuoren taukotupa sekä ihanin Tarkjärvi mitä maa päällään kantaa.

Tarpojan Taival vie sinulta aivan koko päivän, tai kaksikin. Kilometrejä ei ole paljon, mutta maasto on välillä voimia vaativaa. Märkään aikaan on syytä varautua saappailla ja muulloinkin on ihan mukavaa jos jalassa on vettä pitävät kengät. Lumikengät ja sauvat, sekä märkään aikaan että upottavassa hangessa, keventävät askelta huomattavasti. Toisaalta, mukavinta tällä reissulla on olla silloin, kun maasto on mahdollisimman kuivaa. Silloin suo ei ole niin raskas ja esimerkiksi keväiset tulvat eivät tee isommista ojista mahdottomia ylittää. Me emme ole merkanneet reittiä maastoon, emmekä ole rakentaneet siltoja tai mitään muutakaan kulkua helpottavaa. Jokainen kulkee reitillä omalla vastuullaan ja jokamiehenoikeudella sekä erittäin hyviä retkeilytapoja noudattaen. Koko reitti kulkee Valkmusan luonnonsuojelualueen rajojen sisäpuolella ja siellä noudatetaan lisäksi myös Valkmusan omia järjestyssääntöjä.

Kuvia meillä tältä reitiltä kyllä riittää. Sen verran useasti olemme siellä jo kulkeneet suuntaan jos toiseenkin, joskus takaisinpäinkin kilometritolkulla ja varmistettu vielä kertaalleen reitin kulku. Janne kertoo teille kaikki tarvittavat faktat, joten tässä muutamia reissukuvia jotta uskaltaudutte matkaan tekin. 

Retkiterkuin Saara, ja Janne jatkaa…

Kartta-valkmusa.png

Jaahas – meikkikselle jäi sitten tämä kartan tulkitseminen. Kaikille, jotka ovat olleet aikaisemmin kanssani reissuilla, ei tule yllätyksenä, että johdan joukot upottavalle suolle 😀

Simonsaaren lenkki on siis tuo lintutornin kautta kulkeva pitkospuulenkki. Moronvuoren reitti on suon vastalaidalla oleva pyrähdys parkkipaikalta päivätuvalle ja takaisin (2 km suuntaansa). Meillä oli pitkään haaveena yhdistää nämä kaksi pätkää yhdeksi kokonaisuudeksi. Kartasta erottuvat kaksi uutta ”polkua”: pohjoinen yhdyspolku päivätuvalta lintutornille ja eteläinen yhdyspolku Moronvuoren parkista Lintutornille. Vaikka puhun tässä poluista, kumpikaan reiteistä ei kulje koko matkaa valmista polkua pitkin.

Näistä yhdyspoluista pohjoinen polku on valmiimpi ja helpompi kulkea. Matka päivätuvalta lintutornille vie normaalilla saapastelulla aikuiselta n. 1 h 40 min. Matkan aikana tulee muutama pusikko vastaan, mutta muutoin reitti on suhteellisen avaraa. Suolla on tämän jutun kirjoitushetkellä kuivaa, ja pohjoisen yhdyspolun märimmistäkin kohdista selviää vaelluskengillä.

Eteläinen reitti onkin sitten hieman toista maata. Siellä tarvitaan saappaita ja matka on pohjoista reittiä rankempi. Kulku Moronvuoren parkista lintutornille vei muutaman juomatauon, mustikoiden syömisen ja kartanluvun kanssa 3 h 20 min. Paikoitellen reitti ”oikaisee” suon poikki ja sieltä löytyy märkiä ylläreitä riittämiin myös näin kuivaan aikaan. Jos on valmis väistämään pahimmat lillingit, niin kaipa siellä myös vaelluskengillä pystyy kuivin sukin kulkemaan (varma ehkä).

Koko kierroksen pituus on 12,2 km, mutta se ei kerro koko totuutta. Jos lähtee ja palaa Moronvuoren parkkiin, koko kierrokseen menee aikaa 5 h 30 min – 6 h ilman ruokataukoa.  Kyllä tuo jaloissa tuntuu, ei sitä käy kieltäminen 😀

Pohjoisen yhdyspolun kaksi kohokohtaa ovat kalliojyrkänne suon laidalla ja Tarkjärvi. Nämä ovat karttaan merkitty kiikarimerkein. Kalliojyrkänteelle kävelee Moronvuoren päivätuvalta n. 20 min (nopeamminkin jos tietää mistä pusikosta tie kulkee).

Eteläisen yhdyspolun parasta antia ovat suopätkät ja avosuon laidalle jäävät idylliset ”taukopaikat”, jotka on merkitty karttaan kuksa-ikonein.

Reissussa suunnistusta helpottaa karttasovellus, johon voi reittimme hakea. Samalla karttaohjelmalla näet koko ajan oman sijaintisi. Alla sovelluksen asentamisesta tarkemmin. Jos lähdet maastoon pelkän matkapuhelimen voimin, on syytä muistaa ottaa varavirtalähde mukaan, sillä sovellus syö akkuja melkoista tahtia. Harjoittele sovelluksen käyttöä ensiksi kotisi lähellä vaikka koiralenkillä. Lisäksi reissussa on syytä olla kaveri mukana. Suolla on mahdollista, vaikkei todennäköistä, joutua sellaiseen silmään, ettei sieltä omin avuin pääse pois. Karttasovelluksen reitti vetää välillä pienoista rinkiä. Kaikkia lisäpyörähdyksiä ei ole pakko seurata, vaan kannattaa lukea reittiä ja karttaa samaan aikaan: suunnitella samalla omaa reittiä ja miettiä helpointa tapaa kulkea.

Maastokartat sovelluksen asennus ja karttapohjan lataaminen

  1. Lataa Maastokartat sovellus Play-kaupasta (ohje valitettavasti vain Androidille).
  2. Olen tehnyt reitistä karttatiedoston. Voit ladata sen puhelimeesi tästä linkistä.
  3. Kun linkin tiedosto on latautunut puhelimeesi, avaa se. Valitse tiedosto avattavaksi sovelluksessa Maastokartat.
  4. Avautuvassa ikkunassa laita valinta kohtaan ”Korvaa olemassa oleva kohde”
  5. Paina oikean yläkulman alaspäin osoittavaa nuolta.

IMG-20190912-WA0003

6. Valitse Tarpojan Taival listalta ja pääset katsomaan sitä napsauttamalla vihreällä pohjalla olevaa osoitinta. 

IMG-20190912-WA0006

Reittihän ei ole missään nimessä valmis. Sen vuoksi se on beta 1.0. Tehdään se yhdessä valmiiksi 😀 Ehdottakaa kansallispuiston rajojen puitteissa, mistä teidän mielestänne Tarpojan Taival tulisi kulkea. Pelkästään kartasta katsottuja ehdotuksia emme ota vastaan, paikan päällä on pitänyt itse käydä 😀 Tarvitseeko Tarpojan Taival pientä viilausta ja jos, niin missä, vai pitääkö tehdä isompia korjauksia?

Hyviä retkiä kaikille!

– Janne

Versso, Verssonkangas

Häpeäksemme myönnetään jo heti alkumetreillä, että kävimme nyt ihkaensimmäistä kertaa Verssossa. Miksi vasta nyt? No eihän me oikein tiedetty mikä Versso on ja mitä sieltä edes löytyy. Kovin vähän paikkaa nimittäin mainostetaan missään. Alueella on kuitenkin kunnan oma ulkoilualue ja uimapaikka, kaikille avoinna 24/7.

Nukutaan yö ulkona-tapahtuma oli 31.8. Samana päivänä juhlittiin myös Suomen luonnon päivää. Me vietimme koko päivän suolla nauttimassa suomalaisesta luonnosta, mutta Versson upealle rannalle leiriytyi pieni ja pirtsakka naisporukka nukkumaan kirkkaan tähtitaivaan alle. Käytiinhän me tietysti heitäkin moikkaamassa ja löydettiin lisäksi aivan huima retkikohde!

Kerrotaan nyt alkuun Verssosta ekakertalaisen näkökulmasta: WOW! Pyhtäältähän näköjään löytyy näitä aarteita ihan joka niemestä ja notkosta! Hiekkarantaa löytyy satoja metrejä, rantalentiskenttä, vuokramökit ja -saunat ainakin näin alkajaiseksi. Maisema aukeaa molempiin suuntiin, toiseen aavana merenä ja toiseen mustikkametsänä silmänkantamattomiin.

Versson rantaa on pitkälti. Jokainen löytää varmasti itselleen sopivan rauhaisan sopukan. Retkipäivänä pääsimme pientä särkkää pitkin hieman kauemmas rannasta ja siellä meitä odottikin kirjava katras erilaisia siivekkäitä. Haikarapariskunta, merimetsoja, joutsenia ja muita pienempiä vesilintuja paistatteli päivää rantakivillä runsaslukuisena. Kovin lähelle ne eivät päästäneet, joten palasimme särkältä ilman lintukuvia.

Nuku yö ulkona-tapahtuma on kehoitus suomalaisia nauttimaan puhtaasta ilmasta ja upeista maisemista myös yöaikaan sekä samalla retkeilemään vaikkapa vain omalla kotipihalla. Verssossa voi nukkua myös pienissä mökeissä tai sitten ottaa mukaansa teltan, riippumaton tai pelkän makuupussin…

Ajelimme Verssoon tapaamaan yökukk…nukkujia noin yhdeksän maissa illalla. Auringonlasku oli kaunis ja jo Keihässalmeen piti pysähtyä ottamaan yksi kuva. Kymmenen hengen naisporukka löytyi illan hämärässä Versson rannalta nuotion ääreltä. Saunottu ja herkuteltu oli puolesta päivästä saakka ja pian olisi vielä yölettujen aika. Osa porukasta oli saunomassa ja uimaankin uskaltautui yksi rohkea.

Tämä porukka on ollut yhdessä yötä ulkona aiemminkin. Hassuja tempauksia tehdään ihan vain siksi että se on hauskaa ja siksi, että lapsetkin suostuvat mukaan. Naisia löytyi nuotion äärestä jo kolmessa sukupolvessa ja yhdessä onkin ehditty olla vaikka minkälaisilla reissuilla ympäri maailmaa.

Osa porukasta oli pystyttänyt teltan ja joidenkin suunnitelmissa oli nukkua ihan vaan tähtitaivaan suojissa. Ilta oli lempeä, joten kaikki vaihtoehdot kuulostivat hyviltä.

Nuoriso halusi vielä tehdä yöllisen kävelyretken metsäteitä pitkin, ehkä pelata vähän lentopalloa pimeässä ja valvoa myöhään katsellen linnunrataa ja loimottavia revontulia, jos ne nyt sitten suostuisivat näkymään… Jotain ihan erilaista siis kuitenkin kuin muina viikonloppuina. Kannattaa kokeilla!

-Saara

Vaikka Verssossa on vuokramökkejä, alueella voi huoletta oleskella. Yksityisalue-kylttejä ei kannata pelätä lomakylään saavuttaessa. Mökkien 3 ja 4 välissä on yleinen ranta, lento- ja koripallokenttineen. Rantaan pääset Google mapsin ohjeilla tästä linkistä. Mökit ovat rantaan päin ajettaessa numerojärjestyksessä vasemmalta oikealle. Mökkejä on yhteensä 10.

Versson vuokramökit ja maa-alue on Pyhtään kunnan omistuksessa, mutta alue on vuokrattu eteenpäin Pyhtään Karting Club Oy:lle, joka taas hoitaa mökkien vuokraustoiminnan. Karting clubin yhteystiedot löydät täältä.

Versson ranta-alue on hyvin kaunis. Se on herättänyt kiinnostusta myös kunnan ulkopuolella. Pyhtään kunta on yhdessä Cursorin ja brittiläisen Rabih Hage Ltd:n kanssa ideoinut luksuskylpylähotellia Versson rantaan. Verssonkankaan asemakaava on jäänyt valitusten jälkeen voimaan. Asemakaavassa aivan ranta-alueet on jätetty retkeily- ja ulkoilualueiksi.

asemakaava-versso.png

Rabih Hage Ltd:n sivuilta löytyy kylpylähotellista muutama havainnekuva:

10.versso.jpg9.versso.jpg

Jää nähtäväksi, millaiseksi alue tulevina vuosina kehittyy. Versson tilannetta seurataan huolestuneina tai toiveikkaina, riippuen siitä keneltä asiasta kysyy.

Suosittelen kuitenkin kaikkia nauttimaan Verssonkankaan merellisestä luonnosta, kaikin aistein. Versso tarjoaa varmasti upeita elämyksiä, kaikkina vuodenaikoina.

Hyviä reissuja!

– Janne

 

Pyhtään oma Kaunissaari

Kaunissaaremme on ehdottomasti Pyhtään tunnetuin ja samalla tuntemattomin aarre. Tunnetuin siksi, että sinne matkustaa vuosittain tuhansia matkailijoita nauttimaan saaristotunnelmasta niin omilla veneillä kuin yhteysaluksillakin. Tuntemattomin siksi, että monikaan ei tiedä saaren olevan pyhtääläistä antia. Jopa virallinen aviisimme on lahjoittanut saaren muutamaankin otteeseen naapurikunnalle. Aika noloa.

Varoitan jo heti näin alkumetreillä, että tämä juttu on piiiitkä. Kuviin olen valinnut sitä Kaunissaarta, jota haluaisimme nähdä eniten. Kuvien ulkopuolelle jää toisinaan jotain sellaista, joka ei ihan niin silmiä hivele.

Lähdimme matkaan oman perheen ja kahden lainalapsen voimin, siis 6 henkilöä yhteensä. Yhteysalus toi meidät Kaunissaaren rantaan lauantaina aamupäivällä ja takaisinlähtö oli sunnuntaina iltapäivällä. Mukana oli telttoja, riippumattoja, kasa eväitä, ripaus seikkailumieltä ja tietenkin reissukoira Deri. Edellisestä Kaunissaaren reissusta oli kaikilla kulunut aikaa eikä kukaan meistä ollut kolunnut saarta koskaan läpikotaisin.

Kävelimme saaren itärannalla sijaitsevalle telttailualueelle suoraan lautan rantauduttua. Sinne on matkaa satamasta reilut kaksi kilometriä. Matka taittui pääosin hiekkatietä pitkin ja loppumatkasta hieman kapeampaa metsätietä kulkien. Perille on viitoitukset ja niiden avulla löytää kyllä määränpäähän.

Löysimme isolta rantakaistaleelta hyvän ja tasaisen paikan teltoille helposti. Tilaa rannalla kyllä on. Kyseisenä viikonloppuna ei ollut ruuhkaa ainakaan telttailijoille varatulla alueella vaikka olimme siihenkin varautuneet. Kaunissaaressa oli nimittäin Majapäivä. Majalla oli tarjolla ohjelmaa ja esiintyjiä koko päiväksi.

Telttailualue on kunnan hoidossa, mutta alueen naapurissa oleva mökkikylä pitää hieman silmällä myös telttailualueen käyttöä. Ja hyvä niin, sillä telttailualueella on tosiaan parantamisen varaa. Kauniin rannan ovat porsastelevat retkeilijät sotkeneet, kuulemma viimeksi juhannuksena oikein urakalla. Mökkikylän yrittäjäpariskunta ja saarelaiset tekivät valtavan työn siivotessaan sotkuja. Vieläkin rannalla näkyy useita nuotiopohjia, joissa on poltettu kaikenlaista roskaa teltoista kaljatölkkeihin. Pulloja, tölkkejä ja vessapaperia löytyy vähän joka pusikosta. Nuuskapussit ja tupakantumpit peittävät rantaa pehmeän rantahiekan ohella. Yäk.

Telttailualueen grillikatos on ehdottomasti uusimista vailla. Uusi onkin ilmeisesti jo tilauksessa, eli malttakaa vielä mielenne. Kuivan maaston takia emme olisi tulia tehneet, mutta eipä kyseinen katos houkutellut siihen muutenkaan. Yksi uusi puucee on jo alueelle tehty, edellisiä hyyskiä tuskin kukaan on uskaltanutkaan käyttää useampaan vuoteen! Huh. Toki uudenkin puuceen tyhjennys ja huolto olisi varmasti tarpeen aika-ajoin. Parannusta siis ilmeisesti luvassa telttailijoiden tarpeisiin. Ihan syystäkin.

Kasasimme oman telttakylämme valmiiksi iltaa varten ja pienen evästauon jälkeen lähdimme kiertämään saarta. Kuljimme rantaa ja polkuja pitkin aivan saaren pohjoiskärkeen. Sinne vievän tien varrella on muutamia mökkejä ja upeat mustikkamaastot. Jos vain olisi niitä mustikoita! Kuiva kesä on kuitenkin tuonut jo ruskan ja sitäkin ihailemalla matka taittui nopeasti.

Pohjoiskärjestä löytyy loisto sekä aivan mahtavat maisemat moneen suuntaan. Upealla hiekkarannalla voi ottaa vaikka rentouttavat unet. Täällä ei ollut muuta kuin rauhaa ja napakan leppeää koillistuulta. Istuimme rantahiekalla ja nuoriso käytti energiaansa kiipeämällä loiston tasanteelle ihailemaan maisemia. Ihan täydellistä.

Pohjoispäästä, merenpohjasta, löytyy höyrylaiva Toraksen hylky tai ainakin sen jäänteitä. Hylylle on järjestetty toisinaan sukelluskurssejakin. Rantahiekassa huhutaan lepäävän Ruotsinsalmen meritaistelussa kuolleiden merisotilaiden jäänteitä. Näkymä hiljentää kauneuden äärelle kaikesta historiastamme huolimatta, tai sitten juuri siksi.

Illan tullen hilpasimme mökkikylän Cafe Mustikkaan iltakaakaolle ja tekemään pienen haastattelun. Lomakylä ja siellä toimiva Cafe Mustikka pyörivät tänä kesänä ensimmäistä kertaa uusien omistajien Kirsi ja Tommi Hevossaaren voimin. Hevossaarilla on yli 20 vuoden kokemus aikaisemman kahvilansa, Cafe Segelin pyörittämisestä Kotkan Sapokassa. Lomakylän kausi alkaa huhti-toukokuun vaihteesta ja kestää pitkälle syksyyn. Lomakylästä voi mökin lisäksi vuokrata myös saunan. Hevossaaret toivottavat uudet vierailijat tervetulleiksi mökkeilemään tai telttailemaan viereiselle telttailualueelle.

Nuorison ilta jatkui vielä pitkään ja mikäs siinä kun kesälomaakin oli jäljellä. Uimaan uskaltautui koko porukka ja Mussalon sataman valoja kuvailtiin vielä pilkkopimeälläkin rannalla. Me ”vanhat kävyt” mentiin kyllä nukkumaan huomattavasti aikaisemmin.

Sunnuntaina ehdittiin vielä paljon. Kun nuoriso oli kammettu ylös, leiri purettu ja paikat siistitty, kävelimme hissukseen joka niemen ja notkon kautta takaisin sataman suuntaan.

Pötköttelimme Pitkäniemessä rantakalliolla ja kiipesimme vanhaan tulenjohtotorniin. Kuljimme kalastajakylän kapeiden kujien kautta ihastellen maisemia sekä kauniita vanhoja rakennuksia. Kalastajakylä on kokonaisuudessaan perinnemaisemaamme ja myös suojeltu nähtävyys. Aivan sataman rannassa on pieni museo ja muutamia käsityöläispajojakin tutkittavaksi.

Pitkäniemen vanha tulenjohtotorni on rakennettu 1930-luvulla. Tornin vierestä löytyy kenttälinnoitettu tuliasema, joka on käytännössä kasa jäkäläpäällysteisiä kiviä ympyrän muodossa. Tällaiset muistot maamme historiasta kuitenkin aina pysäyttää. Kun katsoo kohti Suursaarta, voi muistella isovanhempien tarinoita ajasta, jolloin moni asia oli toisin.

Laitan teille tähän yhden kuvan omista isovanhemmistani, juurikin jostain lähivesiltä kuvattuna. Kuvasta saattaa löytyä muitakin tuttuja pyhtääläisiä. Kuvan takana lukee: Suursaareen meno juhannuksena 1938.

Ennen yhteysalukselle lähtöä kävimme pitsalla Kahvila Merituulessa. Kaupasta sai vielä suklaata ja jätskit jälkkäriksi. Kauppaa ja kahvilaa pyörittävä Ville Laakso kertoi toiminnan alkaneen vuonna 2003 ja pitsauunit lämpenivät ensimmäistä kertaa kaksi vuotta myöhemmin. Pasi Kinnunen, toinen kauppa-kahvilan omistajista, pyörittää lisäksi Kaunissaaren Majaa, jonka avajaisia vietettiin jo vuonna 1955.

Vaikka eväät siis unohtuisivatkin kotiin, saaresta saa kyllä täydennystä moneen makuun. Kaunissaaren palveluista löytää tietoa vaikkapa täältä ja täältä.

Tähän ”fiilis”-osion loppuun pieni yhteenveto minulta. Kaunissaari on upea. Sen luonto on kaunis ja potentiaali matkailuun, sekä reppureissaajan että luksusmatkaajan näkökulmasta, monipuolinen. No mikä sitten ”mättää”? Edellisestä vierailukerrastani oli monta vuotta. En tiedä oliko aika kullannut muistot vai onko paikka päästetty vähän rapistumaan?

Saaren ykköstavoite on saada alueelle matkailijoita. Matkailijat käyttävät palveluita, jotka tuovat rahaa yrittäjille, jotka tuottavat parempia palveluita ja ehkäpä jopa elättävät sillä itsensä. Koko saari on niin pieni, että kaikkien tahojen on syytä puhaltaa yhteen hiileen ja tehdä kaikkensa hyvän kokonaiskuvan luomiseksi.

Reissummehan jo alkoi äärettömän huonolla yhteysalusliikenteellä. Tai siis itse aluksissa ei ole mitään vikaa, mutta aikataulut! Saareen on vaikea päästä ilman omaa venettä sillä aikataulut ovat lähes mahdottomat päiväreissaajan näkökulmasta. Tähän toivottavasti tulee parannusta pian tai ainakin viimeistään silloin, kun Keihässalmen nykyaikainen saaristolaiskylä valmistuu. Kaunissaari kaipaa parikseen jotain johon kiinnittyä Pyhtäällä ja josta saisi lisävoimaa. Luonteva yhteys Pyhtäältä Kaunissaareen olisi juurikin Keihässalmen kylä. Uutta ja vanhaa sopivalla twistillä.

Satamakonttorin luulisi olevan paras paikka kaikenlaiselle infolle ja vierailijoiden monipuoliselle opastukselle. Ikivanhat esitteet ja hieman nuiva vastaanotto ei auta mukavan ja leppoisan matkailumielikuvan luomisessa. Toki emme olleet veneellä liikenteessä mutta vaikuttaako se asiakaspalveluun…

Puuceet tai niiden puute. Satamasta hieman kauemmas kulkiessa huomaa, että puskat ovat kovassa käytössä. Saaren pohjoispäähän kulkiessa ei vastaan tullut yhtään paikkaa mihin pyllynsä kallistaa. Ehkäpä ihan sinne kärkeen olisi syytä edes yksi pystyttää. Perille vie hyvä tie ja pohjoiskärki on varmasti monen retkikohde saarella. Siellä ehkä myös vietetään hetki aikaa tai evästellään.

Museo. Ainakin ulkopuoliset laiturirakenteet kaipaavat korjausta. Huonompijalkaiselta rouvalta jäi menemättä, sillä puurakenteet notkuivat niin pahasti. Ihmettelimme yhdessä myös miten pallokalat ym. etelän ihmeet liittyvät kotoiseen saaristoomme.

Roskattomuuden ja yleisen siisteyden luomisessa me vierailijat olemme avainasemassa. Jokainen siivoaa jälkensä ja vähentää saaren kuormaa omalta osaltaan. Kaikki, siis KAIKKI roskat joutuu JOKU viemään saarelta pois omalla veneellä tai yhteysaluksella. Mutta, saarelaisten olisi ehkä itsekin syytä hieman katsoa maisemaa vierailijan silmin. Miltä satama-alue näyttää? Millaisen kuvan yleiset alueet antavat? Onko siellä sellaista tavaraa, joka on ollut menossa pois jo pitkäänkin? Nyt ensivaikutelma ei ole sellainen, josta jäisi vierailijalle arvokkaan ja suojellun kalastajakylän tunnelma.

Tuohon yleiseen siisteyteen voisi auttaa myös ennakointi. Pyhtään kunta voisi palkata nuoria kesätyöntekijöitä saareen siistimään ranta-alueita ja ainakin juhannukseen olisi syytä varautua isommalla miehityksellä, niin siistimisen kuin jäteopastuksenkin osalta. Samaan tyyliin kuin Saaristomarkkinatkin hoidetaan, eli hyvin.

Positiivistakin on paljon. Moni vanha asuinrakennus on selvästi rakastettu ja hyvin hoidettu. Talojen pihat ovat pääsääntöisesti kauniita ja siistejä ja niitä on ilo ihastella. Tiet ovat hyvät ja opasteilla löytää perille. Uusi satamalaituri ja aallonmurtaja näyttävät hienoilta. Cafe Mustikasta jäi hyvä mieli ja suu makeaksi. Kahvila Merituulessa oli tosi siisti puucee ja hyvät pitsat. Eräs ystävällinen nainen opasti satamassa meitä reppureissaajia avuliaasti. Molemmilla yhteysaluksilla oli mukava henkilökunta. Juttelimme ystävällisten yrittäjien kanssa, jotka todella haluavat panostaa laatuun ja kehittää saarta, tarjota palveluita joka kukkarolle.

– Saara

Kuten Saara kirjoitti, yhteysalusliikenteessä on veneettömän vierailijan näkökulmasta paljon parannettavaa. Maksullista vuoroliikennettä saareen ei ole enää tarjolla, joten matkailijat ovat ilmaisen yhteysaluksen varassa.

Kun huomioi sen, että aluksella tulee olla n. 15 minuuttia aikaisemmin paikalla ja aluksesta poistumiseen menee viitisen minuuttia, niin alla olevassa taulukossa näkyy, kuinka kauan päiväretkeilijä ehtii saarella aikaa viettää.

aika-kaunissaaressa2.png

Maanantaisin ja torstaisin ehtii saaressa oleskella riittävän ajan, mutta muina päivinä aikaa on niukalti tai ei ollenkaan. Loma-aikojen ulkopuolella viikonloput ovat tärkeitä: lauantain kaksi tuntia on kyllä liian lyhyt aika  kun ottaa huomioon, että merimatka kestää n. kolme tuntia. Kahdessa tunnissa tulee kiire jos haluaa käydä esim. saaren pohjoispäässä, mennä uimaan uimarannalle tai käydä kahvilla Cafe Mustikassa. Juuri nämä hiljaisemmat paikat täydentävät Kaunissaaren tunnelmaa.

Meriset Oy:n laivuri Kari Auvinen totesi lehtihaastattelussa (KySa 27.7.2019), että yhteysalusliikennettä ei ole suunniteltu turisteja vaan asiointiliikennettä varten. Tässä hän on varmasti oikeassa. Moni muistaa ajan kun tuurimoottoreita lähti Kaunissaareen Kotkan Sapokasta useita päivässä. Kaunissaaren majan yrittäjä, ravintoloitsija Pasi Kinnunen ajatti tällöin 11 vuoden ajan Vire-alusta Sapokan ja Kaunissaaren välillä. Lähtöjä oli tosiaan kesäisin kolme päivittäin ja juhannuksena jopa viisi.

Vire on kuitenkin nyt myyty Helsinkiin. Kinnunen mainitsi, että syitä Viren myyntiin oli useita. Keskustelussa esille tulivat mm. tiukentuneet ja kustannuksia kasvattaneet turvamääräykset ja nykyisen reittiliikenteen maksuttomuus. On ymmärrettävää, että maksuton yhteysalusliikenne vie matkustajia pois maksulliselta liikenteeltä.

Ja sitten vielä muutama sana yhteysaluksen aikataulun ulkoasusta: Finferriesin laatikkoaikataulu on melko haastava. Sen tulkitsemiseen annetaan apua Kotkan matkailuneuvonnassa lähes päivittäin 🙂 Tästä motivoituneina, teimme oman, kenties hieman selkeämmän aikataulun Kotka – Kaunissaari – Kotka -yhteysalusliikenteeseen.

aikataulu_finnferries_kotka_kaunissaari2.png

Oma aikataulumme:

aikataulu-uusi-kuusinen-kaunissaari2

Yhteysaluksen lähtöpaikka näkyy alla olevassa kartassa ja Google maps ohjaa perille tästä linkistä. Lähtöpaikan vieressä on yhteysaluksen asiakkaille tarkoitettua pysäköintitilaa. Nämä paikat ovat usein varattuja ja Juha Vainion kadun varrella näkyy myös pysäköityjä autoja. Kuusisen satamassa ja osalla matkaa Juha Vainion katua on voimassa pysäköintikieltoja, joten saapumiseen ja auton pysäköintiin kannattaa varata aikaa. Kaikki halukkaat eivät aina mahdu aluksen kyytiin, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle.

kartta-kuusinen.png

– Janne

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Punaiset kivet, Pyhtää

Punaiset kivet. Mysteeri Pyhtään tapaan. Jo useamman vuoden olemme miettineet päämme puhki, kuka tai mikä nuo punaiset kivet toi moottoritien laitaan? Putosiko ne taivaalta vai maalasiko niitä tosiaan kaksi koulukuntaa, kilpaa vuoroöinä? Toinen halusi kivet peruspunaisina ja toinen odotti pokepallon poksahtavan hetkenä minä hyvänsä. Meillä lopputuloksen seuraajilla meinasi poksahtaa ainakin otsasuoni kaikesta siitä jännityksestä.

Mutta, onko sillä niin väliäkään? Tietää ja selvittää tämä mysteeri… Eikö mysteeri ole kiva keskustelunaihe vaikka silloin, kun säästä ei jaksa enää jauhaa yhtään. Tai silloin, kun on kiva tutustua uuteen ihmiseen bussimatkalla ja ihan justiinsa ajetaan moottoritiellä punaisten kivien ohi. Tai vaikka silloin, kun ei vaan yksinkertaisesti keksi mitään uutta puheenaihetta parturintuolissa istuessaan! Katoaako taika jos sen lopulta joku ratkaisee?

Punaisten kivien mysteeri on kaikesta huolimatta innostanut pyhtääläisiä ”liittymään heimoon”. Portinpieliä ja kotipolkuja koristaa kivien pirtsakka rivistö ja kotikuntaa kohtaan osoitettua, ehkä hieman hulluakin kiintymystä halutaan mainostaa tällä rakkauden värillä.

Kivet on kiva väripilkku
Heti ku motarille ilmesty ajattelin et noita omalle pihallekin
.

Ajatus punaisista kivistä lähti majakasta josta kuvan löysin netistä, tonttuja meinasin vielä lisätä majakanvartijaksi betonista.

Yksi pieni punainen kivi löytyy pihalta, saatiin tupari lahjaksi kun pyhtäälle muutettiin.

Miten pyhtääläiset sitten merkkaavat reviirinsä? Ainakaan mottoritien varrella kenellekään ei jää epäselväksi että nyt ollaan punaisten kivien Pyhtäällä. Tiheämmillä asuinalueilla saattaa nähdä punaisia kiviä piha toisensa perään. Pieniä ja isoja, selkeästi näkyvillä tai hieman ujosti kukkapenkistä pilkottaen. Jokainen omalla tyylillään.

Entä, kertooko kiven koko sitten rakkauden määrästä. Suurimman kiven maalannut rakastaa kotikuntaansa eniten? Ei sentään. Niinkuin muissakin kiintymyksen osoituksissa, toiset haluavat tehdä sen hiljaa ja hillitysti, toiset taas huutaa rakkautensa koko maailmalle. Molempi parempi. Tämä rakkaus kuuluu kaikille!

Kivi on Tammijärveltä ja olikin niin painava, että just jaksoin siirrellä. Nyt se on maalattu ja tervehtii kaikkia pihaan tulijoita roskakatoksen nurkalla posket punaisena.

Saunapolun päästä löytyy, ei ehkä just tismalleen oikea sävy eikä portinpielessä mutta ajatus ❤

Löytyy takapihalta yksi ja pianon päältä toinen( vähän pienempi) ja molemmat oikeaa sävyä.

Me pistettii astetta paremmaks (tai vaaleammaks) vaaleenpunasella kivellä.

Kiviä on viety myös maailmalle. Ehkäpä pieni pala kotikuntaa on mukava viedä paikkaan jota rakastaa, jossain muualla. Kaukana kotoa, mutta silti jotain tuttua mukana.

Mökille, kotimaankiertueelle, lahjaksi entiselle pyhtääläiselle, lahjaksi uudelle pyhtääläiselle tai ”ihan vaa jonnee”.

Halusin viiä sen Takapunaan, ku se on ollu mun lempparirantsu täällä…

 

Lomamatkan kunniaksi Pyhtään
pu
nainen kivi asetettu hotellin sisääntulo reitille.

Tuossa yllä on lainauksia ja kuvia pyhtääläisiltä sekä mökkiläisiltä, jotka punaisilla kivillä kertovat muillekin asuvansa heille rakkaassa kunnassa. Hieman hupsussa sellaisessa ❤

Haastattelin vielä eräitä hupsuja, jotka ovat vieneet rakkautensa kotikuntaa kohtaan hieman pidemmälle.

Hanna-Kaisa ja tytöt Sanni, Saga ja Hertta. Heille punaisten kivien mysteeri kertoo kotiseuturakkauden lisäksi sen, että tää on Pyhtään juttu! Me ei olla mikään sisäänpäinlämpiävä porukka, vaan halutaan jakaa iloa muillekin. Vaikka ollaan pieni kunta, niin punainen kertoo rakkauden lisäksi myös vahvuudesta. Vaikka ollaankin pieni, ei tarvitse olla heikko. Täällä ollaan jopa rohkeita!

Hanna-Kaisalla ja tytöillä ”porisee” pihalla iso kattilallinen valmiiksi maalattuja punaisia kiviä. Sävy on juuri oikea. Signal Red 0274. Kiviä on maalattu omaksi iloksi, mutta myös muille jaettavaksi. Kaikkien ei ole järkevää ostaa maalipurkkia vaikka vain yhden pienen kiven maalausta varten, joten tältä porukalta voit lunastaa pienellä kolikolla kiven omaa pihaa koristamaan tai vaikkapa sitten maailmalle vietäväksi. Ihan loistavaa!

Hanna-Kaisan ja tyttöjen mielessä punaisten kivien ympärille voisi porukalla suunnitella jonkinlaista erittäin epävirallista yhdistystäkin. Siinä puheenjohtaja Kiven mielestä perusajatus voisi olla, että ”kiviäkin kiinnostaa!” Kivi voisi kiertää kaikki kylät, kerätä nimet kiiltävän punaiseen kylkeensä  ja yhdistää näin meitä pyhtääläisiä tekemään porukalla jotain hieman hassua ja erilaista. Yhteistyössä on rutkasti voimaa. Kiveltä ei kysytä mitä sillä on annettavaa Pyhtäälle, vaan Kivi kysyy sinulta: Mitä Sinulla on antaa rakkaalle Pyhtäälle?

Punainen kivi on huumorintajuinen, elävä, auttava ja ystävällinen. Se on myös rehellinen kaikessa rohkeudessaan. Punainen kivi johdattaa Pyhtäälle!  #pyhtaa

-Saara

ps. Punaisten kivien matkoista maailmalle, tai ihan vaan kotimaahankin, tehdään pian kartta. Karttaan merkataan paikka ja laitetaan mielellään myös kuva ja lyhyt tarina kivestä uudessa kotipaikassaan. Jos haluat oman reissukivesi maailmankartalle, laita meille siitä viestiä! Katsotaan mihin kaikkialle rakas Pyhtäämme leviää ❤

Käytä kuvissa #pyhtaa. Pyhtäästä ei löydy paljonkaan osumia, joten samaa ”risuaitaa” käyttämällä saamme pienen kuntamme maailmankartalle. Hupsistakeikkaa!

 

 

Laguunit, Jonakorpi

Ihan minijuttu uimapaikasta keskellä korpea. Jonakorven Laguunit ovat vanhat ja käytöstä poistetut Ruduksen hiekkakuopat. Alueella pohjavesi nousee kaivettuihin hiekkakuoppiin ja luo lämpimän uimapaikan kaikille vilukissoille. Kiviaines kerää auringon säteet tehokkaasti ja luovuttaa lämpöä sitten ympäristöönsä pitkälle iltaan saakka.

Laguunien vesi ei ole millään tavalla tutkittua ja jokainen meneekin sinne täysin omalla vastuullaan. Alueella on usein ihmisiä piknikillä ja koiratkin pulahtavat samoihin vesiin sulassa sovussa muun kansan kanssa.

Laguuneilla vesi saattaa toisinaan loistaa turkoosina. En ole asiantuntija, mutta ilmeisesti maa-aineksen, eli tässä tapauksessa hiekan, ominaisuudet vaikuttavat veden väriin. Toisinaan myös jokin bakteeri tai levä saattaa värjätä veden turkoosiksi. Ehkäpä joku asiantuntija antaa meille vielä oikean vastauksen…

Erisyvyisiä lutakoita löytyy kuopilta useampia, riippuen aina pohjavesien korkeudesta ja sademääristä kuun ja tähtien sopivasti suotuisaan asentoon.

Hiekkakuoppien luovasta talvikäytöstä olemme kirjoittaneet aiemmin täällä. Uimisen ja lumileikkien lisäksi alueelta löytyy mittava kivikautisten löydösten alue kaikille historiastamme kiinnostuneille. Niistä voi lukea lisää täältä.

Maasto ympärillä on kaunista. Kuivaa hiekkaharjua ja suota, molempia vuoronperään. Suopursujen tuoksu on huumaava, mustikoita löytyy marjastajille ja syksymmällä valmistuvat muut metsän ilmaiset herkut.

-Saara

Seuraa Google mapsin linkkiä täältä Korkiakalliontien alkuun. Kun olet saapunut linkin osoittamaan paikkaan, aja vielä n. 1,5 km pysyen koko ajan vasemmalla risteyksissä. Näin pääset laguuneille.

Laguunit-kartta

Kuoppien eteläpäädyssä on karttaan piirretty kaksi pysäköintipaikkaa. Kuoppien tullessa näkyviin, löytyy ensimmäinen levennys heti vasemmalta puolelta. Tästä hieman eteenpäin löytyy vasemmalta tasoitettu hiekka-alue, johon on helppo ajaa useammallakin autolla. Työmaaliikenteen vuoksi on syytä pitää autot pois ajotieltä. Ensimmäinen vastaantuleva vesikuoppa lienee se kaikkein suosituin.

Jos ajat hiekkakuopista ohi, niin vastaan tulee puomi. Käänny vain ympäri ja ajele muutama sata metriä takaisinpäin. Muista että laguuneilla ei pohjaveden vuoksi saa ajaa moottoriajoneuvoilla.

– Janne

Degerbergetin luolat, Länsikylä

Helteisen päivän pelastus, viileät luolat! Degerberget löytyy Suuren Rantatien varrelta, nykyisen Länsikyläntien pohjoispuolelta. Degerbergetin laelta ei juurikaan näy kauniita maisemia, mutta me menimme sinne etsimään luolia. Näitä kallionkoloja ja mahdollisia luolia olisivat aikanaan pyhtääläiset käyttäneet puolustaessaan maitaan ja piiloutuessaan novgorodilaisten hyökkäykseltä. Täältä löydät lehtijutun, joka on kirjoitettu vuonna 1926 ja se kertoo oman tarinansa kalliojyrkänteen historiasta. Janne kertoo jutussamme lisää hieman myöhemmin.

Degerbergetin kalliojyrkänne on alarinteen puolelta aikamoista ryteikköä ja kallion laki taasen suht helppokulkuista silokalliota. Väliin jää muutama kapeampi ja leveämpi ”hylly”. Luolat löytääkseen on kuitenkin rämmittävä ryteiköissä, kiipeiltävä kalliojyrkänteillä ja laskeuduttava alas ihanan viileisiin kallionkoloihin. Märällä kelillä näille kallioille ei ole mitään asiaa. Sammalet ja jäkälät pettävät jalan alla helposti. Turvaköysi on syytä olla mukana jos haluaa varmistaa kengänpohjan pitävyyden ja oman turvallisuutensa.

Koko Degerbergetin jyrkänteen reuna on täynnä pieniä tai isompia kiven – ja kallionkoloja. Parhaat paikat olemme merkinneet karttaan, joten jos haluat kokea itse löytämisen riemun, älä katso ohjeosion alempaa karttaa ollenkaan!

Pientä pöljäilyä turvallisesti, vain kuvakulmalla leikkien. Mukanamme oli ekstravahvistus Jari, joka piti kyllä huolen ettei kukaan tee mitään typerää! Näille luolille kannattaa ehdottomasti mennä porukalla. Kiipeily on paljon hauskempaa yhdessä ja näin se on myös turvallisempaa.

Kallionseinämistä löytyy kolojen ja erilaisten kivilajien lisäksi upeita muotoja joita jää, vesi ja luonnonmullistukset ovat muokanneet. Myös jäkälissä ja sammalissa löytyy värejä joita ei aivan joka kalliolla kasvakaan. Pidä siis silmäsi auki.

Tällainen retkeily on meidän perheen lempiretkeilyä. Löytämisen riemu, hieman jännät paikat ja fyysisesti haastava maasto. Parkourjäbän mielestä paikka oli ”ihan kiva”.

Hikisestä kiipeilystä ja ryömimisestä huolimatta emme löytäneet juuri niitä käytäviä, joita ehkä kuvittelimme etsivämme. Ehkä mielikuva oli väärä tai maaston muuttuminen  hukannut pienet käytävänkolot alleen. Tai sitten etsimme väärästä paikasta. Alarinteestä löytyy muutamia selkeästi ihmisen rakentamia ”käytävän tapaisia kivikasoja”, jotka ovat kuitenkin romahtaneet ja osin peittyneet sammalikkoon. Niiden ikää emme osaa arvioida eikä käyttötarkoituskaan ole varmaa. Kallionkolot ja luolat sekä esi-isiemme tarinat ovat kuitenkin aina retkien arvoisia.

Toisen juttumme kallioluolista Lovisteinilla voit lukea täältä.

-Saara

 

Google maps opastaa perille tästä linkistä. Kallio näkyy heikosti tielle, joten tuota joutuu hieman tähyilemään. Rinteelle ei johda kovinkaan selvää polkua, mutta matka ei ole tieltä pitkä. Länsikyläntieltä kääntyy myös hiekkatie, ja tästä risteyksestä on tuohon aloituspaikkaan matkaa n. 100 metriä. Tämän jutun aivan lopussa on toinen kuva, johon on merkitty luolan tarkka sijainti. Jos haluat etsiä sen itse, niin ummista silmäsi tämän jutun viimeisen kartan kohdalla. Seuraava juttu novgorodilaisista kannattaa kyllä lukea.

degerberget-1

1300-luvulla Suomea asuttivat mm. suomalaiset heimot, joita olivat suomalaiset (eli varsinaissuomalaiset), hämäläiset ja karjalaiset. Näiden heimojen historiaa on tutkittu mm. sen perusteella mitä heistä on kerrottu ympäröivissä maissa. Tuohon aikaan voitiin Hämeen ja Karjalan ”rajana” pitää Kymijoen itäistä haaraa (joka siis laskee mereen nykyisen Karhulan kohdalta). Pyhtään saari (kahden Kymijoen haaran välissä) kuului siis itä-Hämeeseen.

Venäjää ei tuolloin nykyisenkaltaisena ollut olemassa, vaan Suomen nykyisen itärajan läheisyydestä ja Baltian kulmilta itään vaikutti valtava Novgorodin tasavalta. Kirj. Prof. J.J. Mikkola vuonna 1926 kirjoitti Suomen sotilasaikakausilehdessä Novgorodin kronikasta, jossa kuvattiin melko yksityiskohtaisesti ruhtinas Dimitrij Romanovitshin johdolla vuonna 1311 tehdystä sotaretkestä Hämeeseen. Sotaretken kuvauksessa mainitut viisi paikkaa Kupetskaja, Tshornaja-joki, Vanaj, Kavgalan ja Pernan jokivarret hämmensivät historioitsijoita 1800-luvulla. Näitä paikkoja soviteltiin Tammisaaren tienoilta aina Hämeenlinnaan saakka.

Mikkola sijoitti vuoden 1311 sotaretken Pyhtäälle. Kronikassa mainitaan: ”…kuljettuaan meren yli he valtasivat ensinnä Kupetskajajoen (Kuppisjoki = Siltakylänjoki), polttivat kylät ja ottivat vankeja sekä löivät karjan kuoliaaksi…Sitten he valtasivat koko Tshornajajoen (mustajoki, Purolan läpi virtaava Svartbäcken) ja saapuivat jokea pitkin Vanaj:n (Vagnsmossen, Vaanusuo) hirsivarustukselle, valloittivat hirsivarustuksen ja polttivat sen”.

Kun Mikkolan tekstin sijoittaa nykyiselle kartalle niin naama vääntyy virneeseen.  Svartbäcken on se pieni puro, joka kulkee Purolan koulun vierestä, menee siitä Purolan tien ali ja jatkuu pelto-ojana aina Länsikyläntielle saakka. Novgorodilaiset seilaisivat siis pelto-ojaa pitkin! Vanhassa kartassa näkyy Länsikyläntien ja pelto-ojan vieressä nimi blockhuskärret (blockhus = hirsitalo tai hirsivarustus, kärr = korpi), ja nykyisessä Blokuskärret sekä Blokuskärrsbäcken (juuri näin kirjoitettuna, bäcken = puro) sekä paikka Majakorpi. Kyllä siellä ilmeisesti jokin tuhottavaksi kelpaava hirsivarustus on ollut.

Takaisin taisteluun. Pyhtääläinen maanviljelijä E. Danielsbacka auttoi prof. Mikkolaa ja yhdessä he päätyivät siihen lopputulokseen, että hirsivarustuksen polttamisen jälkeen pyhtääläiset Rooman kirkon vääräuskoiset olisivat paenneet sisälinnoitukseen kilometrin päähän eli juttumme reissukohteeseen Degerbergetille. Tätä samaa kalliota on perimätiedon mukaan käytetty myös sotien aikaan piilopaikkana. Novgorodilaisten kronikan mukaan paikka oli sangen luja varustus, korkealla kalliolla, jonka kimppuun ei päässyt miltään taholta. Novgorodilaiset piirittivät paikkaa kolme päivää ja kolme yötä. Samalla odotellessaan he kävivät ryöstelemässä Kavgalan (Kaukolan) ja Pernajan (Pernoon) jokivarret ennen kotiinlähtöä.

Alla oleva kartta on tehty kahdeksan vuotta ennen Mikkolan artikkelia. Siinä on Purolasta piirretty mustana viivana puro/joki (Svartbäcken) aina Länsikyläntielle saakka. Tämä puro oli joki 700 vuotta sitten. Maan kuori nousee Pyhtäällä n. 3 mm vuodessa, jolloin maan kuoren ollessa alempana, oli vesi nykyistä n. 2 metriä korkeammalla (tai tätä enemmän). Mielikuvan senaikaisesta vedenkorkeudesta saa kun palaa vuoteen 2005. Tällöin Haminan mittausasemalla mitattiin lähes +2 metrin vedenkorkeus, Siltakylänjoen viereiset pellot näyttivät merenlahdilta ja mökkien ja saunojen perustukset monissa rantapaikoissa kastuivat. Kyllä tuollaisella vedellä tai vähän korkeammalla on päästy seilaamaan Länsikyläntielle saakka.

kuva-maanmittauslaitos-1914.png

Mutta selvitettävää on vielä paljon. E. Danielsbacka oli maininnut prof. Mikkolalle, että Degerbergetin suuren luolan pohjalta johtaisi lapsenryömittävä muutamia kymmeniä metrejä pitkä käytävä lounaaseen (tien suuntaan). Lisäksi jos Degerberget on ollut sisälinnoituksena, luulisi siitä jääneen kallioihin joitakin jälkiä. Näistä olisi mukavaa kuulla lisää. Jos jotain kuitenkin löydätte niin räpsäiskää kuvia, ja muistakaa, että kaikki löydökset tulee säilyttää koskemattomina.

Innoituksen Degerbergetin etsinnälle ja aineiston äärelle johdatti oman kylämme historioitsija Pekka Karlsson. Pekka tuli tulosteiden kanssa eräänä iltana käymään ja näytti Mikkolan selvityksen. Karttaselvityksen jälkeen suoritimme Pekan kanssa Degerbergetillä ensimmäisen vierailumme. Hurjan jännittävää!

Professori Mikkolan artikkelin voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Tässä sitten se kartta, jonka kohdalla piti ummistaa silmät.

 

 

 

 

Ihan kohta… hieman alemmas vielä…

 

 

 

 

 

 

 

degerberget-2

– Janne

 

 

 

 

Strukan sulut, Struka

Keväinen päivä vei meidät ulkoilemaan Strukalle. Strukan sulut ovat Suomen ainoat käsikäyttöiset merisulut, joten Pyhtäälläpä saa käyttää sulkulaitteita, joihin ei missään muualla Suomessa törmää.  Suluilla on historian havinan lisäksi tarjolla kaunista luontoa ulkoilmasta nauttiville.

Strukan sulut ovat valmistuneet vuonna 1903. Niiden tehtävänä oli mahdollistaa proomujen kulku mereltä Stockforsin tehtaille ja takaisin. Keihässalmessa odottivat suuremmat alukset merimatkoja varten, jotta tehtaalla valmistettu puuhioke saatiin kulkemaan maailmalle. Nykyään sulkuja käyttävät lähinnä veneilijät ja kanooteilla Kymijokea kulkevat. Jokea pitkin pääsee veneillä ainakin Kirkonkylään saakka ja siitä vielä hieman ylemmäs aina Stockforsin vesivoimalalle asti. Reitti on todella kaunis ja siitä olemme kirjoittaneet aiemmin täällä.

Strukan sulkuportit kunnostettiin kokonaan vuosina 2017-2018. Niiden käyttöön löytyy opasteet sulkujen parkkipaikalta.

Strukan sulkujen ympäristössä on kaunista maalaismaisemaa sekä lehtomaista metsää. Polkuja risteilee joenrannalla ja pienen metsän läpi kulkien pääsee hiekkatielle ja sitä pitkin vaikkapa hieman pidemmänkin lenkin Kirkonkylään saakka. Strukalta löytyy myös nosto- ja laskupaikka kanootilla kulkeville.

Pieni lehto joenuomien välissä on kaunis, täysin luonnontilassa  ja näin keväällä täynnä valkovuokkoja ja heleää linnunlaulua. Sinne sammaleisen kiven päälle saattaa unohtua pitkäksikin aikaa unelmoimaan tai sitten voi vaikka nauttia luonnon tarjoamasta ihan ilmaisesta kuntosalista. Uoman ylittäessään voi käydä vanhassa istutetussa kuusimetsässä, jonka tunnelma onkin aivan toisenlainen, mutta omalla tavallaan kaunis sekin.

Kun löysimme metsän, vuosia sitten, kävimme kuvaamassa siellä muutamia hupsuttelupostikortteja. Tunnelma on edelleen sama, ehkä kaatuneita puita on vieläkin enemmän. Tikat ja palokärjet ainakin nakuttavat niitä ahkerasti.

Kaikkia luonnossa liikkujia varten olisi vielä mukavaa jos jokainen kulkija vaivautuisi siivoamaan jälkensä. Eväspusseja, kaljatölkkejä ja mm. kalastustarvikkeiden pakkauksia löytää alueelta ikävän paljon. Wc ja roskapönttö löytyvät kyllä parkkipaikalta.

Vielä yksi erikoisuus joka löytyy Strukan vesistä. Sulun molemmin puolin asustaa nimittäin kärkiemokotilo. Tämä isokokoinen vesikotilo näkyy rantakivikoissa runsaslukuisena ja sen esiintymän olemmekin ilmoittaneet tuonne linkistä löytyvälle nilviäistyöryhmälle. Löysitkö sinäkin?

– Saara

Strukan suluille Google maps opastaa tästä linkistä. Aivan sulkujen vieressä on hyvin tilaa autoille, ja tähän asti emme ole jääneet kertaakaan ilman autopaikkaa.

Saaran mainitsema lehtometsän reitti näkyy alla olevassa kuvassa. Polku kääntyy suluilta päin tullessa oikealle ennen kapeaa puusiltaa. Polku saattaa välillä metsikössä kadota ja muuttaa muotoaan, mutta seuraamalla jokeen laskevia pelto-ojia pääsee varmasti takaisin (kuvassa piirretty vain yksi oja, vaikka metsässä risteilee useampia).

kartta-strukan-sulut_750x

Paikalliset kertovat, että suosittu lenkkeilyreitti kulkee Strukan sulkujen ja rautasillan kautta. Piirsimme myös tämän reitin kartalle. Vanha rautasilta (tuo ylempi ylityspaikka) on kauhistuttavan ihana.

kartta-strukan-sulut_lenkki_825x

Strukan sulkujen yläjuoksun puolella näkyy vedessä vanhoja puisia laiturin tukipaaluja (kuvassa vihreällä). Jokivarressa kulkee myös kaunis metsäpolku, joka kääntyy takaisin Strukantielle (kuvassa pinkillä).

strukan-sulut-kymijoen-reuna.png

Tässä vielä Jouni Salaman kuvaamaa materiaalia Strukalta ilmasta käsin.

Hyviä reissuja!

– Janne

Retkeilyn talvivarusteet

Meidän perheestä löytyy neljä kappaletta, lähes koko ikänsä, partiossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminutta retkeilijää. Ulkoilutamineet niin talvi- kuin kesäkaudellekin ovat tulleet siis tutuiksi. Toiset ovat ottaneet opikseen, toiset eivät niinkään.

Tässä jutussa kerromme millaisilla vaatteilla ja tarvikkeilla saat retkeilystäsi nautittavampaa ja millaisilla selviät, kaikesta huolimatta, ihan loistavasti. Lisäksi annamme muutamia vinkkejä kuinka vastahakoiset lapset saadaan mukaan. No, toisinaan ei kyllä millään…

Tässä on Saara. Saaraa paleltaa aina. Käytän retkeillessäni kerrospukeutumista. Siinä vaatekerrokset ovat ohuita, mutta niitä on monta. Vaatekerroksilla on jokaisella oma tehtävänsä: siirtää kosteutta, sitoa kosteutta, lämmittää, suojata tuulelta ja sateelta ja hengittää.

Aloitetaan alusta.

Alusvaatteet: jos hikoilet kovasti, kiinnitä huomiota alusvaatteiden kosteudensiirtoon. Puuvilla on huono alusvaatekangas hikoilevalle. Puuvilla imee kosteuden itseensä, on märkä, kylmä ja kuivuu hitaasti. Valitse siis urheiluun tarkoitetut alusvaatteet.

Alusasu eli siis pitkät kalsarit/paita: panosta näihin. Itse käytän ohutta villaa. Se siirtää kosteuden pois iholta, ei tunnu märältä ja on lämmin ihoa vasten. Jos olet herkkäihoinen, testaa villan eri laatuja. Silkkivillaan on sekoitettu silkkikuitua ja se on kaikkein pehmein ihoa vasten. Puhdas merinovilla on sekin ihanan pehmeää.

Väliasu: paitana käytän paksumpaa villapaitaa. Välihousuja tarvitsen vain kovimmilla pakkasilla tai jos ollaan pitkään paikallaan. Välihousut ovat yleensä ns. thermoleggarit, eli paksummasta joustavasta neuloksesta tehdyt leggingsit.

Kuoriasu: kuoriasuun kannattaa panostaa. Aikuisen kuoriasu kestää vuosikausia ja sen toimivuus on toisinaan lähes elinehto täällä kotipoluillakin kulkiessa.

Kuoriasu on yleensä vuoreton tai siinä on korkeintaan verkkovuori (mesh). Kuoriasun tehtävä on pitää tuuli ja sade loitolla, mutta tärkeintä on että se hengittää.

Perinteinen sadepukukin pitää tuulen ja sateen loitolla, mutta se kerää sisäpuolelleen kaiken hikoilemasi kosteuden ja pian olet aivan märkä omasta hiestäsi. Kuoritakissa hengittävän kankaan lisäksi tuuletusta voi lisätä kainaloiden kohdalta avattavilla vetoketjuilla ja housuissa reisien kohdalla olevilla vetoketjuilla.

Pipo, kauluri ja hanskat: jos hikoilet päästä, valitse villapipo. Se pitää hiukset kuivana ja pään sopivan lämpöisenä. Itse en hikoile pään kautta ja minulla on herkästi kylmään reagoiva niska. Minulla on siksi usein pipon lisäksi vielä huppukin päässä.

Kauluri. Se nyt vaan on miljoona kertaa kätevämpi kuin kaulahuivi. Siksi.

Hanskat. Jälleen kerran villa voittaa muut käsineet. Lähes kaikki hanskat keräävät hien sisälleen, kastuvat siis sisäpuolelta ja ovat siksi inhottavia käyttää. Monta kertaa kastuneen hanskan hajukin on aivan kamala.

Villa sen sijaan, siis ihan rehti lapanen, on lämmin ja pysyy kuivan tuntuisena ihoa vasten märissäkin olosuhteissa. Minulla niitä on aina kahdet päällekkäin. Sillä tavalla voin kätevästi säätää kuinka lämmintä tumppua tarvitsen. Yleensä alkumatkasta kahdet ja kun tulee lämmin, riittää yhdet ja taas taukopaikalla tarvitsen ehkä kahdet. Lapasten tilalle toinen hyvä vaihtoehto on aidot nahkahanskat lampaankarvalla. Ne vaan tuppaa korppuuntumaan pinnasta jos usein kastuvat. Rasvausta siis pintaan ahkerasti.

Sukat: villasekoitesukka on paras. Jälleen kerran, se pysyy märkänäkin lämpimänä ja kuivan tuntuisena.

Kengät: ihmisen tärkein varuste. Jos kengät on märät, kiukuttaa. Jos kantapää hiertää, reissu on pilalla. Jos varpaita palelee, koko kroppa jäätyy luita ja ytimiä myöten.

Minä käytän paljasjalkakenkiä, joissa on hengittävä mutta vedenkestävä pintakäsittely . Kuulostaa talviolosuhteissa hurjalta, mutta ei. Paljasjalkakengät ovat pelastaneet minut vuosia kestäneeltä kenkätuskalta. Varpaani palelivat kaikissa muissa kengissä paitsi huopikkaissa. Huopikkaat taas eivät ole retkeilykäytössä järin kätevät.

Paljasjalkakengän idea on olla niin ohut pohjaltaan kuin mahdollista. Ohut pohja mahdollistaa jalkaluiden oikeanlaisen liikkumisen ja jalan lihasten oikeanlaisen toiminnan. Näillä kengillä olen saanut pois jatkuvat selkävaivat ja lisäksi sain lämpimät liikkuvat varpaat. Paitsi. Heti pian kun pysähtyy, kenkien ohut pohja päästää kylmyyden läpi. Minulla on siksi tarvittaessa mukana varrettomat huopatossut, jotka sujautan paljasjalkakengän päälle taukopaikalla. Kevyet ja pieneen tilaan menevät tossut eivät retkitavaroissa tilaa juuri vie.

Taukotakki: toisinaan reissussa tarvitsee vielä taukotakin. Se laitetaan lisälämmikkeeksi kun pysähdytään pidemmäksi aikaa ja kroppa ehtii tauolla jäähtyä. Taukotakki voi olla mikä tahansa takki kevyestä topasta villapaitaan, kunhan se vaan lämmittää riittävästi ja on kevyt kuljettaa.

Tässä taas on Janne. Jannella on aina kuuma. Janne on kulkenut lähes samankaltaisissa varusteissa 7-vuotiaasta pikkupartiolaisesta lähtien. Jannen varusteet ovat Saaralle kauhistus. Saaran kaikki retkimotivaatio riippuu siitä, kuinka mukavat oltavat retkellä on ja varsinkin siitä, ettei ole märkä ja kylmä. Jannen retkimotivaatio on retki. Varusteilla ei ole mitään väliä.

Aluspaita: yleensä puuvillainen T-paita. Ikävin mahdollinen kangas sitten juuttisäkin. Kylmä, märkä ja imee itseensä kaiken kosteuden iholta. Hiertää ja liimaantuu ihoon jos/kun kastuu.

Välipaita: puuvillainen neule. Kts.yllä.

Farkut: kts.yllä.

Toppatakki: ainoa tapa säädellä lämpöä, on pitää vetoketju auki tai kiinni. Yleensä auki.

Pipo, kauluri ja hanskat: yleensä nämä varusteet ovat mukana. Villapipo on ainakin ehdoton vakiovaruste.

Sukat: anopin kutomat villasukat. Ei muita. Villasukka on loistava sukka kunhan se on kudottu ohuehkolla langalla ja riittävän tiukaksi. Hyvin huopuneena sen käyttöarvo vain paranee. Löysästi kudottu villasukka pyörii jalassa ja silmukat aiheuttavat ikäviä hiertymiä.

Kengät: kumisaappaat huopasyylingeillä. Kumisaapas on ihan ok kenkä. Toki se on raskas jalassa, mutta juuri sopivasti napakka kumisaapas kelpaa menoon kuin menoon.

Syylinki on irroitettava villahuopavuori, jolla kumisaappaasta saadaan lämpimämpi talvikäyttöä varten. Villasyylinki myös imee hyvin kosteutta, sillä kumisaapashan ei ole millään lailla hengittävää materiaalia. Kumisaappaiden tärkein ominaisuus katoaa ensimmäisestä tikusta, joka läpäisee kengän pinnan rämpiessäsi umpimetsässä. Pidä paikkausrasia aina mukana.

Eväät ovat retkiemme tärkeä polttoaine. Sen kerran kun lähdetään ”ihan vaan pikkasen kurkkaamaan yhtä paikkaa”, huomaammekin rämpivämme neljättä tuntia jonkin umpimetsän syövereissä ja ne eväät jäi ottamatta mukaan. Siis AINA eväitä matkaan ja kaikilla on parempi mieli. Ystävien kanssa eväät maistuu vieläkin paremmilta!

Mitä muuta tarvitaan onnistuneeseen retkeen? Meillä on mukana aina reppu tai pieni rinkka. Pelkkä kuvauskalusto painaa monta kiloa, joten meillä repun on oltava hyvä kantaa ja kantajalleen sopivan kokoinenkin. Lisäksi on hyvä varautua lampulla (patterit!), puukolla, tulitikuilla (vedenkestävä rasia!), pienellä ensiapupakkauksella ja vessapaperilla. Jos liikutaan luonnonjäillä, mukana on oltava järkeä ja naskalit ihan jokaisella.

Entäs lapset? Lasten vaatetus on erityisen tärkeää. Vaatetus toimii samalla periaatteella kuin aikuistenkin kerrospukeutuminen. Jos lapsi ei liiku koko matkaa, vaan on mukana esimerkiksi kantorinkassa tai pulkassa, on lämmintä vaatetta laitettava huomattavasti enemmän kuin aktiivisesti liikkuvalle lapselle. Varsinkin sormet ja varpaat on tarkistettava tasaisin väliajoin paleltumien ehkäisemiseksi. Niskasta saa parhaiten testattua hikisyysasteen ja tarvittaessa voi sitten vaikka vähentää yhden vaatekerran. Jos tuskastumisen voi laskea lapsen naamalta puristuvista hikipisaroista, silloin on jo puettu liikaa.

Miten ne lapset sitten saisi mukaan metsään? Isompien lasten kohdalla tämä tulee väistämättä eteen. Retkestä pitää tehdä hauska kokemus jo alusta alkaen. Ja ne EVÄÄT! Mutta ennen kaikkea, antakaa lasten remuta, sotkea, haastaa itsensä (ja SINUT) ja olla luovia. Kiellä vasta kun se on ehdottomasti tarpeen.

Retkeillä voi niin monella tavalla. Muutaman vinkin lasten kanssa remuamiseen löydät aiemmista jutuistamme täältä ja täältä.

Voit ottaa retkelle mukaan pulkan, kelkan tai vaikka minisukset. Lumikengät ovat oiva apu upottavilla hangilla. Niitä voit lainata aikuisen koossa Pyhtään kirjastosta. Lue vinkit lumikenkäilyyn täältä. Pienen lapsen kanssa saatat kaivata kantorinkkaa, sekin löytyy lainaksi kirjastolta. Polkupyörään nastarengas ainakin eturenkaaseen ja taas pääsee! Luistimet jalkaan ja retki vaikka umpijäässä olevalle suolammelle. Tai niin kuin meillä, lapset luistelee kotitiellä ja retken voi tehdä tien päässä olevalle korkealle kalliolle (kengät mukaan). Ei retkelle tarvitse mennä maailman ääriin. Toisinaan lähimetsä on aivan riittävän kaukana.

Entäs kun mukana on myös koira? Koiran kanssa varaudutaan ainakin sään osalta samoin kuin ihmistenkin kanssa. Sadetakki tai toppapuku, sään mukaan. Toisinaan omaa karvaa on riittämiin ja toisinaan tarvitaan lisälämpöä. Eväitäkin tarvitaan. Ainakin Derin mielestä eväät on ihan parasta retkeilyssä.

Meillä alkaa tuon vanhuksen kanssa olemaan toisinaan vaikea päättää otetaanko se mukaan vai ei. Kylmä ilma ja upottava hanki laittaa koiramummon takapuolen tutisemaan, mutta toisaalta se rakastaa retkeilyä yli kaiken. Niinpä me päädytään välillä kantamaan sitä tiukoista paikoista, jotta voimat riittävät varmasti kotiin saakka.

Tässä jutussa on jälleen mukana kuvia vuosien varrelta. Ja kuten alla olevasta kuvakoosteesta voi nähdä, historia toistaa itseään. Kelkkakuvien välillä on kuusi vuotta ja mikään ei ole muuttunut. Isin ”moottolikelkka” toimii edelleen!

Mukavia retkiä kaikille, Saara

 

 

 

 

 

Kokkovuori, Siltakylä

Siltakylän Kokkovuori on ehkäpä Pyhtään helpoiten saavutettavissa oleva näköalapaikka. Autolla pääsee aivan Kokkovuoren juurelle ja siitäpä ei nousua ole kuin muutaman minuutin verran. Näköalat eivät silti kalpene vaikeammin saavutettaville maisemillemme. Toinen Kokkovuoremme löytyy Heinlahdesta ja siitä kerroimme aiemmin täällä.

Kokkovuori on ollut vakioretkipaikkamme jo noin 16 vuoden ajan. Tässä jutussa käytämme kuvia useiden vuosien ajalta, joten pieni kurkistus perhealbumiimme on luvassa.

Kokkovuoren ympäristön luonto on vaihtelevaa ja monipuolista. Kallion laen kuivasta kanervikosta pääsemme alemmas pienille suoalueille ja reheviin lehtoihin sekä satoisiin mustikkametsiin. Valitettavasti osa kauniista metsästä on parina viimevuotena hakattu olemattomiin ja hakkuuaukeilla kulkeminen on hankalaa. Metsää löytyy vielä kuitenkin runsaasti ja maisemista saa nauttia rauhassa.

Kokkovuorelta näkyy pitkälle Äyspäänselkää. Muuttolinnut lentävät kovaa kaakottaen aivan laen ylitse ja menenkin joka kevät toivottamaan ne tervetulleeksi takaisin kotiin. Syksyisin yleensä tirautan muutaman kyyneleen niiden haikealle lähdölle. Merikotkatkin ovat tuttu näky kaartelemassa Siltakylänlahden yllä. ”Syöttikoiramme” Deri on jo kahdesti meinannut joutua saaliiksi. Pitäkää siis taivaanrantaa silmällä.

Kokkovuorella riittää puuhaa vuoden ympäri. Lumiseen aikaan rinteet tarjoavat esimerkiksi huikeat pulkkamäet hieman rohkeammillekin laskijoille. Käkkäräiset männyt paksuine oksineen kutsuvat kiipeämään vielä hieman korkeammalle ja lumikenkäilijät voivat kahlata muuallakin kuin valmiilla poluilla. Lämpimillä keleillä kallioilta löytyy ihania eväspaikkoja ja luontoa voi tutkia loputtomiin kivenkoloista vesilammikoihin.

Keväällä Kokkovuorelta löytyy taatusti kevään ensimmäinen sula paikka. Etelänpuoleinen rinne on paljas jo silloin kun muualla on vielä runsaasti lunta. Muurahaiset korjaavat kekoaan, linnut laulavat, pusikoissa rapisee ja aurinkoa on NIIN kaivattu kalpeille kasvoille.

Kokkovuoren laelta näet joka päivä aivan uuden maiseman. Toisinaan on niin sumuista ettet näe nenääsi pidemmälle, toisinaan taas laskeva aurinko värjää taivaanrannan aivan verenpunaiseksi. Ruska, lumiset puut tai vaakaan satava vesi tuovat nekin omat värinsä Kokkovuoren ylle. Nautitaan niistä kaikista.

Kokkovuorella retkeillään aika paljon ja toisinaan jotkut retkeilijät ovat noususta niin uuvuksissa, etteivät jaksakaan enää kantaa roskiaan takaisin alas. Yritetään kuitenkin yhdessä pitää kaunis luontomme kaikille kauniina.

-Saara

Kuvan risteykseen A opastaa Google maps. Risteyksien A ja B välillä olevalta hiekkatieltä lähtee useita  metsäpolkuja Kokkovuoren laelle. Risteyksen B pienempi tie johtaa metsästysmajalle. Saman tien varrelta lähtee myös polkuja Kokkovuoren huippua kohden.

Lauantaina 5.1. klo 13, kutsumme teidät kaikki porukalla pulkkamäkeen Kokkovuorelle. Nähdään laella!

Kartta-kokkovuori.jpg

– Janne

Gamla Hinkaböle, Munapirtti

Eräänä sateisena lokakuun päivänä suuntasimme matkamme Munapirtin syntysijoille. Olimme sopineet treffit Johan Ståhlin kanssa Gamla Hinkaböleen, lähiseudun ainoan aidon tuulimyllyn juurelle. Koko Kymenlaaksosta löytyy enää kaksi alkuperäisellä paikallaan olevaa tuulimyllyä, vaikka aikanaan niitä oli rakennettuna lähes joka kylään.

Gamla Hinkabölen alueen historia ulottuu vuosisatoja taaksepäin, mutta tässä jutussa kerromme lähinnä paristasadasta viimevuodesta ja sen nykytilasta. Alue on toiminut kotiseutumuseona vuodesta 1921 ja aivan pian juhlitaan siis museon 100-vuotisjuhlia. Rakennukset ovat toki paljon vanhempia. Tupa on noin 1700-1800-luvun taitteesta ja tuulimyllynkin tiedetään nousseen pienelle kalliolle jo vuonna 1861. Vanhin kartta alueelta löytyy vuodelta 1738 ja siinä Hinkaböle mainitaan jo nykyisellä nimellään.

Tupa oli pahoin rapistunut kun Munapirtin saaren kyläyhdistys sai sen hoitoonsa vuonna 2006. Asuintaloa restauroitiin noin 10 vuotta ja se saatiin kuin saatiinkin pelastettua kyläyhdistyksen ahkerien talkoolaisten voimin. Pieni mutta sitäkin tiiviimpi joukko ei ole säästellyt työtunteja eikä hikipisaroita saadakseen paikan säilymään seuraavillekin sukupolville.

Tupaan on kerätty upea kokoelma vanhoja esineitä, niin tilan omista rakennuksista kuin koko saaren liitereitä ja vinttejä koluten. Tunnelma tuvassa on hämyinen, mutta niin ihanan aito. Voi melkein kuulla rukin hyrräävän ja tulen rätisevän suuressa avotakassa, jonkun kolistelevan patoja ja vanhan puusängyn natisevan kylkeä kääntävän nukkujan painosta.

Kun kerran tupa on nyt saatu pelastettua pahimmalta, olisi tuulimyllyn vuoro. Mylly on seisonut pienellä kallion nyppylällä, kaiken tuulen ja tuiverruksen armoilla 157 vuotta ja osa sen alkuperäisistä rakenteista on pikaisesti korjauksen tarpeessa. Johanin johdattamana kiipesimme notkuvat portaat tuulimyllyn uumeniin. Kuuntelimme kiinnostuneina selvitystä kaikesta siitä, mikä kaipaisi korjaamista, ja mietimme samalla kuumeisesti onko lattia yksi niistä? Ensimmäinen kerros on nimittäin reilun 3,5 metrin korkeudella ja alapuolella on jokseenkin kovaa kalliota…

Sisältä löytyy täysin säilynyt koneisto ja lattiasta aika pieni ”tappi”, joka kannattelee koko tuulimyllyn pyörivää yläosaa. Koneisto on suuri, myllynkivet ja lavatkin valtavat. Kuinka ihmeessä tämä on saatu tasapainoon tuon akselin ympärille?! Myllyä on siis aikanaan pyöritetty tuulen suunnan mukaan suotuisaan asentoon ja siksi koko yläosa on irtonainen. Tällä hetkellä pyörivää yläosaa kannattelevat vanhat puhelinpylväät. Myllyhuoneen alapohjan palkit alkavat olla liian huonossa kunnossa kantaakseen myllyn koko painon.

Toinen kerros on lähes 6 metrin korkeudella ja tikkojen hakkaamista reiistä seinissä näkee maisemaa pitkälle joka suuntaan. Ratashuoneessa tuuli suhisee, valo pilkottaa lautojen raoista ja vanhat parrut ovat tuhansien nimikirjaimien peitossa. Rakastavaiset ovat tulleet tänne piiloon katseilta ja kirjoittaneet tunnustuksensa myllyn harmaaseen runkoon.

Kyläyhdistys on teettänyt tuulimyllyn vaurioista kartoituksen ja myllyn pelastamiseksi tarvitaan satojen talkootuntien lisäksi toki myös rahaa. Tämän ainutlaatuisen, historiallisesti arvokkaan rakennuksen säilyttämiseksi voit antaa tukesi ostamalla esimerkiksi alueesta juuri kootun kirjan. Sieltä löydät kattavasti koko tarinan ja ehkäpä myös kipinän tutkia paremmin juuriasi Pyhtäällä, tai missä ikinä asutkin. Meidät nämä tarinat Pyhtäältä ovat vieneet jo ihan mennessään!

Saara ja Janne

Alueelle on vapaa pääsy, mutta sisätilat ovat avoinna vain sovitusti sekä silloin, kun Gamla Hinkabölessä on talkoopäivät tai jokin muu tapahtuma. Näiden osalta ajankohtaista tietoa tarjoaa Munapirtin omat kyläsivut sekä sieltä löytyvien aktiivien yhteystiedot.

Rahallisen tukesi tuulimyllyn korjaukseen voit osoittaa yhteyshenkilöiden lisäksi myös Pyhtään kirjastolla. Sieltä voit ostaa Gamla Hinkabölen historiikin sekä kangaskassin ja näin tukea helposti upean tuulimyllymme säilymisen pitkälle tulevaisuuteen.

Kauniin Gamla Hinkabölen ja tuulimyllyn luo opastaa Google maps tästä linkistä.