Koivuviikki, Tammijärvi

Koivuviikki löytyy Tammijärven itäiseltä rannalta, Korkiakallion reunamalta. Olemme retkeilleet täällä jo useammankin kerran, jokaisena vuodenaikana. Maasto on kallioista mustikkametsää ja kalliojyrkänteen päälle johtavaa polkua pitkin löytää komean paikan tähyilyyn yli Tammijärven. Kalavedet ovat antoisat, talvella hiihtämään pääsee helposti vain pienen kävelymatkan päästä parkkipaikalta ja vuodenajasta riippumatta rantamaisemia mahtuu ihailemaan monesta suunnasta. Veneellä ja kanootilla rantautuminen onnistuu helposti ja uimaankin pääsee loivasta rannasta hyvin. Ja niitä mustikoita. Niitä oli vieläkin paljon ja ISOJA ja osa vielä aivan kiinteitä ja hyvän makuisiakin!

Näin ruska-aikaan Tammijärven rannat värittyvät monenkirjaviksi ja maisemat ovat erityisen kauniit. Tammijärven alueella on useampikin Pyhtään kunnan ylläpitämä ulkoilualue ja aiemmin olemmekin jo kirjoittaneet jutun Antinrannasta. Sen voit lukea uudelleen tästä.

Koivuviikin rannasta löytyy kaksi nuotiopaikkaa. Nuotiopaikat ovat aika kaukana toisistaan ja molemmat myös kovin kurjassa kunnossa, lähinnä tee-se-itse-tiilistä tyyliin toteutettuja. Parkkipaikalta löytyy siistikuntoinen puusee ja roskasäiliö, tosin roskasäiliön löytää vain jos kurkkaa vahingossa puuseen naapuriovesta sisään. Nuotiopaikoista ja pienestä ehdotuksesta rannan viihtyvyyden suhteen kerrommekin jutussa lisää Jannen tarinoimana.

Meillä oli jälleen eväsreppu mukana (tietenkin) ja kassillinen polttopuita. Edelliset retkeilijät lähtivät juuri rannasta meidän saapuessamme ja saimmekin lähes valmiin hiilloksen makkaroille. Kiitos! Omat puut on kuitenkin syytä tuoda mukana, sillä valmista klapipinoa ei nuotiopaikan vierestä löydy.

Koivuviikissä kävimme ottamassa myös syksyisiä ”taidekuvia” reilu vuosi sitten. Taivas oli tumman synkeä ja enteili sadetta, mutta ehdimme kuitenkin ottaa muutaman kuvan ennen kastumista. Nämä kuvat ovat jyrkänteen laelta, läheltä yksityisalueen rajaa sekä aivan rannasta, missä kallio on upeasti sileä ja kumpareinen.

Jo matkalla Koivuviikkiin saimme ihailla aivan upeaa ruskaa teiden varsilla. Tänä syksynä tuntuu värejä olevan yllin kyllin niin maassa kuin puissakin. Kannattaa vielä ihastella, niin kauan kunnes viimeinenkin värikäs lehti irroittaa otteensa.

 

Karsin kuvat kolmannekseen ja silti näitä on aika paljon. Toivottavasti jaksatte lukea koko jutun loppuun saakka. Ja hei, viimeistään keväällä saatamme silloin tällöin tehdä reissuja niin, että juuri Sinä pääset mukaan retkelle. Ilmoita itsesi mukaan postituslistalle ”ota yhteyttä”-lomakkeen kautta!

-Saara

Google mapsin linkki Koivuviikin rannan ulkoilualueelle löytyy tästä. Harjuntieltä kääntyy rantaa kohti Koivuviikintie. Tätä tietä ajetaan suoraan n. 650 metriä ja saavutaan parkkipaikalle. Parkkipaikalta johtaa kaksi polkua molemmille nuotiopaikoille. Pohjoisempi nuotiopaikka on kunnoltaan hieman parempi, vaikkei senkään kunto häikäise, kuten Saara edellä totesi (kuvat alla).

Onhan tämä sentään parempi kuin hiekkakasa, joten pulinat pois ja makkarat tulille 😀

Kun nuotiopaikoilta jatkaa rantaa pitkin pohjoiseen, niemen kärkeä kohtia pääsee matkailija upeiden kallioiden päälle. Nämä kalliot näyttävät ja tuntuvat mahtavilta erityisesti kesällä. Yleistä rantaa jatkuu yksityisalue-kyltille saakka.

Välillä rannassa näkee erilaisia laavuviritelmiä. Alla oleva taidonnäyte löytyi tänä kesänä. Eivät nämä kuitenkaan kovin kauniita ole ja eivät houkuttele vierailijoita luokseen. Moronvuoren taukotuvalta ja Valkmusan luontopolulta löytyy satamäärin juttuja ja valokuvia, Koivuviikistä ei juuri ollenkaan. Toki kansallispuiston asema on erityinen,  mutta myös Koivuviikki on varsin upea paikka ja ansaitsisi runsaasti kävijöitä.

32-DSC02066 – Kopio

Saaran kanssa pölhöilimme hiukan ja sijoitimme Moronvuoren taukotuvan vieressä olevan grillikatoksen, Koivuviikin laavurähjän tilalle. Olisihan tuo melkoinen muutos! Valkmusan Simonsaaren näkötornin luota löytyvät, katetut pöytä-tuoli -yhdistelmät,  toimisivat rannassa myös erinomaisesti.

koivuviikki-nuotiopaikka2

Vantaalla hyvin suosittu uimaranta ja lenkkipolku sijaitsee Kuusijärven rannalla. Kuusijärvi on steroideilla vahvistettu Huutjärven uimaranta: laituria ja rantaviivaa on venytetty ja palveluita löytyy rannalta. Muistan myös Repoveden n. 30 vuotta sitten. Ennen kansallispuistoaikaa ja palveluita, sitä ei oikein kunnolla osattu etsiä, vaikka maisemat Olhavalta olivat yhtä upeat kuin nykyään. Tammijärvi on huikea ja sen rannat mahtavat – Koivuviikissä on huimasti potentiaalia. Tämä ja useampi muu pyhtääläinen ulkoilupaikka kaipaisi kyllä kunnostusta. Toivoisin näkeväni Pyhtäällä paljon pieniä ja erinomaisessa kunnossa olevia ulkoilu- ja retkeilypaikkoja, joista kaikki kuntalaiset voisivat olla hyvin ylpeitä.

Olen mukana siivous- ja rakennustalkoissa kun sellainen järjestetään.

Hyviä reissuja kaikille!

– Janne

 

Sarvenniemi, Äyspäänselkä

Tiedättekö missä sijaitsee Pyhtään itäisin kolkka mantereen puolella? Tiedättekö että sinne pääsee vain ajamalla ensin Kotkaan ja kävelemällä useamman kilometrin pitkin kapeita metsäpolkuja? Tämä on minijuttu Sarvenniemestä. Se ansaitsee pienuudestaan huolimatta ihan oman jutun.

Sarvenniemi, Pyhtään ”se vasta puol”, löytyy aivan Santalahden ulkoilualueen raunamilta, pienen ja kapean niemen kärjestä. Kuntaraja on juuri siinä kohdin vedetty aivan viivasuoraan, vaikka hieman pohjoisemmassa se myötäileekin rantaviivaa.

Pitkänperänpohja on suojaisa poukama, jonka kautta Sarvenniemeen kuljetaan siloisia kallioita pitkin. Jatkosodan aikana tässä poukamassa oli ankkuroituneena kolme saksalaista sotalaivaston alusta. Niiden kiinnitysrenkaat ovat edelleen kiinni kallion jyrkissä seinämissä. (lähde Hullu arkkitehti-blogi 2015)

Tämä pieni pala Pyhtäätä on aivan yhtä kaunista rantakivikkoa ja mustikkametsää kuin moni muukin pikkusaaren tapainen Pyhtäällä. Itse asiassa, rantaviivasta kauimmaiselle kivelle kömpiessäni tuntui kuin olisin ollut jollain pikkusaarella, kaukana aavalla merellä. Niin upeana meri täältäkin suunnasta avautuu.

Sarvenniemelle kulkee selvästi erottuvat polut. Niemellä on muutamia kesämökkejä, mutta niiden pihaan ei vahingossakaan joudu kunhan katsoo polkua muutaman metrin eteenpäin aina kulkiessaan. Aivan Sarvenniemen kapeimmassa kohdassa on Kotkan kaupungin omistama pieni mökki. Polku kulkee aivan sen ohitse eikä kulkija siinäkään pihamaalle eksy. Rantaviivaa seuraten löytää sinne kauimmaisellekin kivelle ja sinne kiivetessä saattaa sitten jo tossutkin hieman kastua.

Rajapyykin kohdalla pääsee hyvin veneelläkin maihin. Aika kivikkoista rantavesi on, mutta varovasti tullessa siitä selviää kyllä. Rannalla saa aivan rauhassa evästellä ja etsiä meren siloittamia kiviä matkamuistoksi. Täällä tuskin koskaan on ruuhkaa. Pyhtäälle päin katsoessa näkyy mm. edellisen reissumme Kokkovuori, josta voit lukea uudestaan tästä.

Reissukoira Derin mielestä saari oli aivan liian pieni ja hajuton. Onneksi Santalahden ulkoilureitiltä löytyi valtavasti postia vierailta karvakamuilta, joten se vähän helpotti mielipahaa. Sen verran täytyy tässä Pyhtää-blogissakin antaa naapurikunnalle kiitosta, että Santalahdesta löytyy kyllä yksi hienoimmista merkityistä ulkoilureiteistä ja nautin siitä täydellä sydämellä.

Rajapyykki ei ole järin kaunis, mutta ajaa asiansa. Lue Jannen ohjeet metsäpolkujen osalta niin et ainakaan eksy kenenkään pihalle ja voit rauhassa nauttia tästä minipalasta kaunista Pyhtäätä.

-Saara

Siellä se on, aivan pikkuinen niemen kärki suuren Kotkan syleilyssä ja millä paikalla!

pyhtaa-karki

Saaran kanssa jo jokin aika sitten pohdimme mantereelta käsin tavoitettavia Pyhtään äärikohtia: pohjoisin, eteläisin, läntisin ja itäisin kolkka. Nämä ovat kaikki löytyneet ja niistä myöhemmin lisää. Itäisin kohta vei ajatukseni aluksi Heinlahteen ja Räskin tuntumaan, mutta yllätys oli melkoinen, kun huomasin itäisimmän kohdan sijaitsevan Mussalossa! Siellä se lepää, piskuinen, Kotkan läntisen laajenemisen estävä etuvartioasema 😉

kartta-santalahti2.png

Päästäkseen Sarvenniemen kärkeen, on kuljettava muutamien kesämökkien vierestä, joten tarkkana kannattaa olla. Sarvenniemeen ei pääse autolla. Auton voi jättää hiekkatien varteen kohtaan A. Google mapsin linkki tähän kohtaan löytyy täältä. Tässä myös muutama sanallinen ajo-ohje: Santalahden minigolf-kentän jälkeen asfalttitie päättyy kääntöpaikan lenkkiin. Lenkin perältä matka jatkuu reilun kokoista hiekkatietä n. 160 metriä, oikealle kääntyvän polun kohtaan (kohta A).

Kohdasta A lähdettäessä, polku nousee portaita pitkin kalliolle. Jos portaita ei nousussa näy, on seikkailija väärällä polulla. Polku johtaa  aivan meren rantaan, jossa tie risteää oikealle ja vasemmalle. Tästä valitaan oikealle johtava polku.

Polku kulkee kesäasunnon edestä (kohta B). Polkua käyttävät selkeästi myös niemen  asukkaat, joten sitä uskaltanee käyttää myös muut kulkijat. Polku johtaa pienen kallion laelle, josta pääsee polkua pitkin rantakalliolle (kohta C). Tällä rantakalliolla sijaitsee Kotkan ja Pyhtään välinen raja.

Kohdan C rantakallio kuuluu Kotkan kaupungin maa-alueisiin, joten sillä voi rauhassa oleskella. Tältä rantakalliolta otetaan muutama harppaus ja hups – onkin jo Pyhtään puolella! Jotta Äyspäänselkä ja pyhtääläiset merialueet aukeaisivat kunnolla näkyviin, kannattaa laahustella aivan niemen kärkeen kohtaan D.  Kun kohdasta C etenee rantaa pitkin kohtaan D, ei ajaudu kenenkään pihaan. Niemen eteläkärjessä on useita rakennuksia ja siellä kulkeminen menemättä kenenkään pihalle ei onnistu (tämä alue merkitty myös karttaan).

Hauskaa reissua!

– Janne

 

Kokkovuori ja Santoinvuoret, Heinlahti

Pyhtään kartasta löytyy ainakin kaksi virallista Kokkovuorta. Tämän retkemme Kokkovuori löytyy Äyspäänrannalta, kauniit silokalliot kohti Suursaarta ja avomerta levittäytyen.

Olemme käyneet Kokkovuorella useita kymmeniä kertoja vuosien varrella ja tässä jutussa onkin kuvia muutamilta viime vuosiemme retkiltä. Maisema vaihtuu vuodenaikojen mukaan ja kerta toisensa jälkeen löytyy jokin uusi kallionkolo tutkittavaksi.

Kokkovuoren laelta avautuu merinäköala laajalle. Laelta näkyy pitkälle niin Kotkan suuntaan kuin Kaunissaarenkin ohitse ja aina Suursaareen saakka. Kirkkaalla säällä suursaaren profiili piirtyy horisonttiin varsin selvästi.

Kokkovuoren maastosta löytyy upeita silokallioita, useita pirunpeltoja, valtavia siirtolohkareita sekä vesivirtojen synnyttämiä kalliorailoja. Aivan Kokkovuoren laella on myös pronssikautinen hautapaikka. Valitettavasti edelleenkin, opaskyltistä huolimatta, rakennelman kiviä levitetään ympäristöön ja niitä käytetään mm. nuotiopaikoilla reunuskivinä. Sellainen toiminta on muinaismuistolain vastaista ja tuhoaa arvokasta historiallista perintöämme. Toinen hautapaikka löytyy rinteen alapuolelta, mutta se on yksityisalueella ja sinne ei siis ole pääsyä.

Kalliolla kasvaa lukuisia sammal- ja jäkälälajeja ja kivien pinnat ovat myös värikkäästi kuvioituneet erilaisten jäkälien ansiosta. Märällä kelillä kalliolla liikkuminen on syytä tehdä varovasti, sillä kielekkeet saattavat olla vaarallisen liukkaita sammalen takia.

Kokkovuoren kallioilla voi tavata myös kaikenkarvaisia eläimiä. Karvattomista täytyy ensin mainita keväisin kuhisevat käärmekasat kanervikossa. Mennyt kevät oli siitä hankala, että vaikka menimme oikein tarkoituksella paikan päälle kuvaamaan luikeroita, niin aina olimme väärään aikaan paikalla. Liian kylmää tai sateista oli kerta toisensa jälkeen.

Karvaisista kavereista esittelen kuitenkin tämän ei-niin-pienen-hämähäkin. Isoleokki on hänen nimensä ja tätä suurempaa kaveria en Suomen luonnossa ole vielä tavannut. Jos avaat kuvan isoksi, näet jokaisen hänen kahdeksasta silmästään.

Kokkovuoren vieressä kohoaa Santoinvuoret. Matka ei ole pitkä ja korkeuserotkaan eivät ole suuret, joten kannattaa piipahtaa myös katsomassa mitä Santoinvuorilta löytyy. Santoinvuorten erikoisuus on nimittäin Struven ketjuun kuuluva mittauspiste.

Struven ketjun avulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla ja osa mittauspisteistä kuuluu nykyään Unescon maailmanperintöluetteloon. Niistä 6 löytyy Suomesta ja yksi jopa Pyhtäältä, Mustaviiristä. Tämä Santoinvuorten mittauspiste ei siis kuulu Unescon maailmanperintöluettelon mittauspisteisiin, mutta jos haluat löytää saman mittapisteen, joka on jo 1800-luvun alkupuolella porattu pyhtääläiseen kallioperään, eikun etsimään. Me löysimme jo sen eli otatko haasteen vastaan?

-Saara

Kokkovuorelle pääsee suhteellisen helposti. Tässä hieman ohjeita, ettei turhaan ärsytä asukkaita jättämällä autoaan vahingossa kenenkään pihatielle.

Google Maps opastaa hienosti perille (tästä linkistä) Heinlahden peltojen yli. Tämä reitti toimii lähes jokaisena vuoden päivänä. Toisinaan saattaa pellolla kuitenkin olla paljon vettä tai tiepohja olla kevättalvella haastava.

kokkovuori-reitti.png

Google mapsin linkki osoittaa kohtaan A. Auto kannattaa jättää avokallioisella mäennyppylällä tien sivuun, niin että isommatkin autot mahtuvat kunnolla ohi. Autolla ajettavaa hiekkatietä kävellään keltaisen katkoviivan mukaisesti n. sata metriä eteenpäin kunnes metsäpolku kääntyy kallioiden suuntaan oikealle. Metsäpolku johtaa aivan Kokkovuoren huipulle saakka (jolla siis Saaran kuvailema muinaishauta, kohta B). Saaran lempparipaikka sijaitsee muutaman kymmenen metriä huipun muinaishaudasta merelle päin, jyrkänteen reunalla (kohta C). Siinä pienen käkkärämännyn alla on hyvä tähyillä merelle ja pohtia syvällisiä. Tämä on yksi Pyhtään hienoimmista kalliosta.

– Janne

 

 

Tarkjärvi ja Hirvijärvi, Kymijoki. Valkmusan pohjoispää.

Kaunis Kymijokemme kätkee varrelleen mukavia yllätyksiä. Karttaa tutkimalla saattaa löytää uusia ja jännittäviä reissupaikkoja, kunhan vain ensin saa selvitettyä kuinka perille pääsee. Toisaalta, matkahan on osa seikkailua ja joskus hyvästä suunnittelusta huolimatta ihan perille saakka ei välttämättä pääsekään. Tällä kertaa kyllä pääsimme, mutta lukuisia kertoja aiemmmin on käynyt vallan toisin.

Janne on Kymijokireissuillaan lipunut näillä järvillä muutamaankin kertaan ja halusi ehdottomasti viedä myös minut katsomaan miltä näyttää ”järvi joen kyljessä”. Ongelmana oli minun kokemattomuuteni kanootin ohjaksissa ja pelko siitä etten jaksaisi meloa vastavirtaan Hirvivuolteelta. Kieltäydyin jo kertaalleen kunniasta, mutta lopulta kuitenkin suostuin, koska Janne selvisi samasta reitistä 10 vuotiaan poikamme kanssa kahdestaankin (poika on varmaan hirmuisen vahva!).

Kanoottiin lastattiin Hirvivuolteella iso kasa eväitä, 20 litraa vettä tasapainottamaan kanoottia, poika ja reissukoira Deri. Hirvivuolle voisi olla helpompikin paikka lähteä vastavirtaan, mutta kahlaamalla selviää pitkälle ja vastavirtakaan ei ole liian voimakas. Janne kertoo vesillelaskusta ja reitistä tarkemmin jutussa myöhemmin.

Tarkjärvi on suojaisa salajärvi aivan Valkmusan pohjoisella reunalla. Kymijoen puolelta sinne tuskin löytääkään ellei katso karttaa tarkasti. Sukella vaan rohkeasti keskelle kaislikkometsää luottaen, että jotain sieltä tiheän pusikon takaa varmaankin löytyy. Vinkkinä reitille ovat puut, jotka kasvavat kahden puolen pientä kaislikkosyvennystä. Samoja puita kannattaa tiirailla järveltä takaisin joellepäin tullessa, sillä aukko on järven suunnasta lähes huomaamaton.

Tarkjärvellä oli tyyntä, rauhallista ja suojaisaa. Olisin voinut lekotella kanootissa vaikka koko päivän ja vain nauttia kiireettömyydestä ja auringon lämpimistä säteistä.

Rantautuminen Tarkjärvellä on vaikeaa sillä ranta on hetteikköinen ja jyrkkä. Lisäksi koko ranta on pusikkoa, kaislikkoa tai löllyvää suota joten emme testanneet kuinka pitkälle saappaanvarret riittäisivät. Se on mahdollista testata myös Valkmusasta, mantereen puolelta ja kokeilemme sitä jollakin toisella reissulla.

Hirvijärvelle pääsee Tarkjärveltä ihan vain ylittämällä Kymijoen. Sinne johtaa avonaisempi ja selvästi näkyvä kulkureitti joelta, joten Hirvijärvi onkin avoimempi ja tuulisempi kaikinpuolin. Deri kyllä nautti viileästä tuulenvireestä (sekä penkin alta livautetuista eväistä) koko pikkukoiran sydämellä. Hirvijärven puolelta loikkasimme hetkeksi myös maihin, huoltotien päähän ja sieltä rantautuminen onnistuikin varsin hyvin.

Paluumatkalla vastaan tuli muutamia kalastajia ja Kymijoen varrelta varmasti hyviä kalapaikkoja löytyykin joka makuun. Kalastusluvat jokainen huolehtii tietenkin kuntoon hyvissä ajoin ja alueen kalastuskartta löytyy ainakin näin ensialkuun vaikkapa tästä.

-Saara

Hirvivuolle on ihana paikka! Ihan sama vaikka lähtee vastavirtaan tai alajuoksulle, niin meloja on aina hyvällä tuulella. Melominen on parhautta. Google mapsin ajo-ohje Hirvivuolteelle löytyy täältä.

Alla olevassa kuvassa näkyy melontareittimme (vihreä kuvaa menomatkaa ja pinkki paluumatkaa). Kuva on kätevä tallentaa matkapuhelimeen reittioppaaksi. Tästä saat näkyviin myös retkikartan alueesta.

yleiskuva

Menomatka Tarkjärvelle melotaan vastavirtaan. Virta ei ole voimakas kun seuraa oikeaa reittiä. Vastavirtaan meloessa kannattaa mennä Koivusaaren eteläpuolelta (vihreä reitti) koska kapeammassa väylässä Koivusaaren pohjoispuolella on huomattavasti voimakkaampi virta ja paikoitellen siellä saa tehdä kanootilla voimakkaasti töitä. Kyllä Koivusaaren pohjoispuoleltakin ylös pääsee, mutta helpommalla siis eteläpuolen kautta. Koivusaaren eteläpuolisella reitillä on paljon pinnan alla kiviä, joten tarkkaavainen kannattaa olla.

Takaisinpäin tullessa on mukava tulla Koivusaaren pohjoispuolta. Kapeikossa on upean näköistä, ja virta vie kanoottia mukavasti eteenpäin.

Hirvivuolle on turvallinen paikka, mutta pieni varoituksen sana on myös paikallaan. Kesällä 2017 vantaalainen kanoottiryhmä yritti mennä Hirvivuolteen padon läpi patoluukkujen kautta (KySan juttu löytyy täältä). Siellä oli hengenlähtö lähellä. Patoluukkujen sijainti näkyy kartassa punaisella rastilla! Patoluukut on eristetty puomeilla ja siimoilla joka suunnalta, joten älä alittele tai ylittele näitä esteitä. Ne ovat siellä ihan tarkoitusta varten.

Hirvivuolteen läpi pääsee turvallisesti läpiuittopaikan kohdalta (yllä olevan kartan P-merkin-viereinen kohta, jossa on myös reittimme aloitus- ja päätöspiste). Läpiuittopaikan kohdalla on helppo myös nostaa ja laskea kanootit (kun reissu suuntautuu yläjuoksulle).

Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa läpiuittokouru. Kanootit lasketaan sorapenkalta rantaan. Tätä laskupaikan penkkaa täytyy kyllä hieman ihmetellä, sillä se on kaikessa tarpeellisuudessaan aika hankala käyttää. Toivomme ettei se ole vielä valmis ja kulkureittiä parannellaan roimasti.

aloitus_lasku

Vihreä katkoviiva kuvaa lähtöä ja pinkki paluuta. Kanootit kannattaa uittaa vastavirtaan päin mennessä vasenta reunaa niin pitkälle kuin housunlahkeet antaa myöten. Ja kun veden alla olevat kalliot päättyvät, on tuosta helppo hypätä kanoottiin ja jatkaa melomista vasenta reunaa pitkin (ks. alla olevat kuvat). Paluureitti kulkee saaren reunaa pitkin. Keskellä väylää on hyvin matalaa ja väylä on täynnä laakeita kiviä, johon kanootin saa helposti pötkölleen. Noloa kaatua juuri ennen nostoa 😀

Paluussa on vielä yksi jippo. Laskettele saaren reunan viertä aina läpiuittopaikan tuntumaan ja sitten tee alla olevan kuvan mukainen loiva käännös rantaan. Kuten yllä todettiin, ihan keskeltä väylää ei kannata tulla. Näin saapuminen onnistuu myös vähemmän kokeneilta melojilta. Kuvassa olevan punaisen rastin alapuolella näkyy vedessä puomi. Puomin toiselle puolelle ei kannata mennä tai pääsee kokemaan vantaalaismelojien kohtalon. Läpiuittopaikan teräksinen rakenne näkyy kuvan keskellä.

kierros

Hauskaa retkeä ja nauttikaa Kymijoesta!

– Janne

Savukosken silta, Ahvenkoski

Savukosken silta on täydellinen muutaman tunnin pikaretkipaikka. Loppukesän ilta-aurinko kultaa sillan sekä sen kupeessa olevan pienen saarekkeen lämpimällä loistollaan. Retkieväät mukaan ja vaikka onki olalle ja muutaman tunnin hermolepo luonnossa on taattu.

Savukosken silta kuuluu museoviraston inventoituun, valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Sillan historia alkaa vuodesta 1927 ja se entisöitiin museosillaksi 1980-luvun alkupuolella. Se on rakenteeltaan harvinainen, niin kutsuttu yksinivelinen teräsbetoninen kaarisilta. Se saattaa olla jopa maailman ensimmäinen tuon kaltainen siltarakenne, näin historiamme kertoo.

Olemme käyneet Savukoskella useita kertoja ja hyvin harvassa ovat vastaantulijat olleet. Sillan kupeessa saattaa olla muutamia kalastajia tai ehkä joku lenkkeilijä sillan ylittää silloin tällöin. Toisinaan sillalla istuskelee nuoripari ihailemassa auringonlaskua tai rannalla joku taiteilija maalailee maisemaa kankaalleen. Rantakasvillisuus on rehevää, vesi paikoin tarpeeksi matalaa kahlattavaksi ja raatekin kukkii rantavedessä ja huumaa tuoksullaan. Ihana luonnonrauha,  moottoritien läheisyydestä huolimatta.

Savukosken silta on ollut rajasiltana ruotsalaisten ja venäläisten välissä. Tarina kertoo, että sillan maalaustöissä tuli riitaa sillan kaiteiden värityksestä. Yön pimeinä tunteina, vuorotellen kummaltakin puolelta rajaa, käytiin maalaamassa silta aina omaa maata tunnustaviin väreihin. Lopulta silta maalattiin suht sovussa puoleen väliin Ruotsin värein ja toinen puoli Venäjän värein. Savukosken sillasta ja lähialueista on tehty kattava historiaselvitys ja sen voit lukea täältä. Museoviraston sivuilta voit lukea sillasta lisää tästä.

Lähialueelta löytyy myös Ruotsin ja Venäjän raja-alueeseen liittyviä puolustuslinnakkeita. Ne löytyvät sillan Loviisan puoleiselta rantakalliolta, muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Sijainnin voit tarkastaa kartalta täältä.

-Saara

Sillalle pääsee autolla ainoastaan Vanhan Viipurintien kautta (alhaalta = etelästä). Sillan pohjoisosasta Savukoskentietä ei pääse autolla ajamaan, sillä Savukoskentien ja Elimäentien risteyksessä on lukollinen portti. Portin ohi voi kuitenkin kulkea pyörällä ja kävellen. Lyhyesti: pohjoisesta sillalle pääsee pyörällä ja kävellen, etelästä päin sitten kaikilla kulkuvälineillä.

Google mapsin linkki kohteeseen löytyy täältä.

– Janne

Pakkausmuseo, Stockfors

Pyhtään Stockforsissa toimiva pakkausmuseo täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Tästä huolimatta, museo on jäänyt monelle pyhtääläiselle hieman vieraaksi. Päivi ja Reino Uusitalon hankkeena pakkausmuseon historia linkittyy läheisesti myös koko Stockforsin historiaan.

Vuonna 1997 Reino Uusitalo hankki Stockforsin alueen omistukseensa. Kunnostaminen aloitettiin Patruunantalosta ja tuotantotiloista. Samoihin aikoihin aloitettiin myös tulevan pakkausmuseon rakennuksen remontti.

Pakkausmuseon päärakennus oli ollut 10 vuotta heikolla huolenpidolla. Ennen rakennuksen kunnostusta, se oli palvellut kunnan harrastetiloina. Rakennuksessa tehtiin mittava remontti vanhaa kunnioittaen, ja avajaisia vietettiin elokuussa 1998.

Pakkausmuseo tarjoaa huikean läpileikkauksen menneiden vuosikymmenten pakkaustaiteeseen. Pakkausmuseon päärakennuksen tiloissa on esillä kotimaisia pakkauksia ja paperituotteita. Hyllyille on aseteltu herkullisesti rasioita, purkkeja, pakkauksia, lehtiöitä, etikettejä, painopapereita, kääreitä, tauluja, kirjelehtiöitä ja monen monta erilaista tuotetta.

Ei ole ihme, että pikkupojat ja tytöt (ja kenties myös vähän vanhemmat) keräsivät ennen tulitikkurasioiden kansia. Niin koristeellisia ja taidokkaita ne olivat. Monet tuotteet ovat siltä ikäkaudelta, että 70-luvulla syntyneillä ei ole niistä muistikuvaa. Mutta on joukossa myös yhä olemassa olevia brändejä ja sellaisia, joita on tullut vastaan mummolan vinttejä ja aittoja tutkiessa. Mm. Kiss Kiss -makeisen vanhat käärepaperit näyttävät kerrassaan upeilta ja sitä yllättyy kuullessaan, että makeisen valmistus on aloitettu jo vuonna 1897!

Aurinkoisena heinäkuun päivänä Päivi Uusitalo kierrätti meitä museon tiloissa. Päivin mukaan yksi syistä pakkausmuseon perustamiseen oli halu säilyttää pakkausten historiaa. Uusitalot ja Pyroll-konserni pakkausten valmistajina ovat nähneet pakkausmuseon tehtävän tärkeänä.

Pakkausmuseon tuotteista merkittävä osa on hankittu yksityiseltä keräilijältä Veli Koskelta. Veli Koski asuu nykyisin Keuruulla vanhalla rautatieasemalla, ja hän on edelleen innokas keräilijä. Veli Kosken rautatieasemasta voi lukea lisää hänen FB-sivuiltaan täältä. Pakkausmuseon tuotteita on vuosien myötä täydennetty lahjoituksin sekä oman hankinnan ja keräilyn kautta.

24-DSC05219

Päiviltä kysyttäessä, mikä häntä kiehtoo vanhoissa etiketeissä ja pakkauksissa, niin hän vastaa olleensa aina kiinnostunut vanhoista tavaroista. Päivin äidin kotipaikalla Valkealan Tuohikotissa, Päivin lempipaikka oli nimittäin vintti, jolta saattoi löytää hienoja aarteita. Kotiliesi-lehteä tuli luettua myös ahkerasti. Päiville keräily on myös rakas harrastus ja tämän harrastuksen myötä hänelle on kertynyt mm. bambiaiheista keramiikkaa. Tämä kokoelma käsittää yli 60 figuuria Arabialta ja Kupittaan Savelta.

Pyhtään pakkausmuseossa on Pyrollin tuotteiden lisäksi myös muita pyhtääläisiä tuotteita. Pyhtään Osuusmeijeri toimi Siltakylässä nykyisen kunnantalon naapurissa, Sillankaaren kiinteistössä vuosina 1915-1965. Sieltä sai mm. Päivin esittelemää Herkku Piimää.

Pakkausmuseon kokonaisuuteen kuuluu myös upea talli. Talli on toiminut Stockforsin puuhiomon aikana lepopaikkana alueen työhevosille. Remontin yhteydessä 1990-luvun lopussa, rakennus uusittiin täydellisesti kivijalasta ylöspäin. Tallin vintillä on ollut esillä mm. Vaasasta tuotu lelunäyttely. Vintillä on esillä myös ulkomaalaisia pakkaustuotteita ja tuotteita, jotka laajentavat päärakennuksen näyttelyä.

Tulevaisuudessa Päivin  toiveissa on, että alueen positiivinen kehitys jatkuisi ja Kirkonkylän seutu saisi elämään lisää vireyttä. Hän toivoo lisäksi, että pakkausmuseo ja sen kuvaama historia säilyisivät myös jatkossa kaikkien nähtävillä.

Pakkausmuseo on avoinna vain heinäkuun ajan ja tällöinkin vain sunnuntaisin klo 12:00 – 16:00, osoitteessa Harjuntie 111, Pyhtää.

Tervetuloa ihastelemaan vanhoja aarteita!

– Janne

 

Laitan minäkin vielä ihan muutaman sanasen pakkausmuseon aarteista. Olin haltioissani kaikesta siitä värikylläisyydestä ja kauniista kuvioista purkkien ja purnukoiden kyljissä. Päivin kauniisti ja taidolla esille laittamat kokonaisuudet tuovat mieleen herkullisen karkkikaupan. Ihan ilman kaloreita! Silmät ahmivat kauniita paketteja, mutta ähkyä ei tule. Kannattaa kokeilla.

Pakkausmuseossa sekä vintillä on niin paljon katseltavaa, että juuri kun ajattelin kiertäneeni tarpeeksi, huomasin jossain hyllyn reunalla jotain uutta ja ihanaa tutkittavaa ja kierroksesta ei ollut tulla loppua.

Vanhoja rakennuksia ja entisajan kauniisti, pakkauksia myöten, tehtyjä tavaroita ihailevana, huomasin kokevani ainakin tallikateutta tallin vintin upeasti entistetystä arkkitehtuurista. Lisäksi Päivin ja Reinon uskomaton työ tavaroiden löytämiseksi ympäri maata on kyllä ihailtavaa. Kokonaisuus on upea. Kiitos Päivi kun kierrätit meitä.

-Saara

Pakkausmuseoon löydät Google mapsin linkistä täältä. Ennen Patruunantalon pihaan kääntymistä Harjuntien reunaan jää alla olevan kuvan mukainen levennys. Levennykseen voi jättää auton. Levennyksestä lähtee pieni polku kohti punaista matalaa pakkausmuseon päärakennusta.

pakkausmuseo-stockfors-pysakointi

Lisää parkkitilaa löytyy myös. Kirkonkylältä päin tultaessa, käännytään Pakkausmuseon jälkeen heti vasemmalle Patruunantalon portista, ja pysäköidään alla olevan kuvan mukaisesti hiekkakentän reunaan (alla olevan kuvan, ylempi pysäköinti-merkki).

pysakointi-pakkausmuseo

 

 

Kymijoki, Stockforsista Strukan suluille

 

Kymijoki, Suomen Amazon. Saimme muutamaksi viikoksi lainaan inkkarikanootin ja pääsin minäkin vihdoin joelle melomaan. Jannelle tämä upea joki onkin jo tuttu, mutta minä olin kuin Liisa Ihmemaassa ja melominen jäi lopulta tyystin Jannelle. Keskityin vain ihastelemaan maisemia ja ottamaan paljon kuvia. Vanhalla kamerallani. Kastumisen vaara on aina olemassa, vaikka yhtään kovempaa virtaamapaikkaa ei tälle pätkälle osukaan.

 

 

Stockforsista saa hyvin laskettua kanootin vesille sille varatulta laskupaikalta. Autolla pääsee aika lähelle rantaa ja kantomatka jää suht lyhyeksi. Hyvä niin, sillä kanoottia ei kyllä huvittaisi kantaa yhtään ylimääräistä metriä minkäänlaisessa maastossa.

Stockforsin punatiiliset rakennukset ovat minusta upeimpia juurikin täältä ”nurjalta” puolelta. Olemme käyneet täällä usein kuvaamassa kaunista maisemaa sekä katsomassa lepakoita. Voimalan alapuolella on nimittäin ihan paras paikka lepakoiden bongaamiseen. Yöhämärässä veden pinnalla käy vilske ja suhina kun lähes äänettömästi lentävät lepakot saalistavat pientä yöpalaa.

 

Stockforsin kohdalla on joen varrella pitkän matkaa nähtävissä vanhoja puuhiomon aikaisia rakennelmia. Puuhiomon tarinasta Päivi ja Reino Uusitalo jakoivat artikkelin, joka on luettavissa täältä.

 

15-DSC09261

Joki virtaa hiljalleen ja jos haluaa vain nauttia rauhallisesta menosta ei melalla tarvitse paljonkaan tehdä muuta kuin ohjausliikkeitä. Joki on kapea ja siellä täällä näkyy vanhoja laitureita sekä venesuojia. Niistä suurin osa on valitettavasti kurjassa kunnossa ja voi vain kuvitella kuinka vilkasta liikennettä joella on joskus aikanaan ollut.

Puut kaartuvat pitkälle joen ylle ja tunnelma on tosiaan kuin Amazonin sademetsässä. Välillä on hieman väistettävä vedessä makaavaa puunrunkoa tai heinätupsasta. Krokotiilin odottaa näkevänsä heti seuraavassa joen mutkassa…

 

 

Kirkonkylän jälkeen joki hieman avartuu ja paikoin leveneekin. Hetken aikaa moottoritien pauhu peittää alleen kaiken rauhan ja linnunlaulun. Hiljaisuuden jälkeen se tuntuu lähes sietämättömältä, mutta onneksi alajuoksua pidemmälle mentäessä autojen äänet pikkuhiljaa kaikkoavat. Linnun laulu kuuluu jälleen ja yhtäkkiä joentörmältä nousee harmaahaikarakin lentoon, aivan kanootin edestä.

 

19-DSC09277

 

Strukan sulkuja lähestyttäessä joessa on paikoin paljon puunrunkoja ja risuja vedessä. Vauhti on verkkaista joten ne kyllä huomaa ajoissa. Aivan rannan tuntumassa on muutamia asumuksia ja niiden laitureita, mutta muuten maisema näyttää autiolta. Voisi kuvitella olevansa kilometrien päässä lähimmästä asutuksesta. Ihanaa.

 

25-DSC09332

Strukalla kanootin nostaminen vedestä onnistui laiturin päästä. Auton ja trailerin saa aivan laiturin viereen, joten pitkää matkaa ei täälläkään tarvitse tavaroita kantaa. Strukan suluista teemme jutun sitten ihan erikseen.

-Saara

Reittimme kulki Stockforsista Strukan suluille. Tätä Kymijoen osuutta on kehuttu kovasti mm. Suomi meloo -tapahtuman osallistujien toimesta. On sitä joku väittänyt myös Kymijoen kauneimmaksi etapiksi. Melontamatka ei ole pitkä, ainoastaan n. 4 km. Inkkareilla melontaan menee alle tunti, mutta saa reitillä käytettyä kauemminkin aikaa. Kun melomaan lähdetään, kiire jää rannalle. Välillä tuntuu, että osa melojista on unohtanut tämän, kun ahmitaan kilometrejä, eikä pysähdytä ihailemaan ainutlaatuista luontoa.

Stockforsin laskupaikalla (kohtaan A) pääsee Google Mapsin linkistä täältä. Auto jää mäen päälle kohtaan A, josta johtaa joen rantaan kapea hiekkatie. Kanootit lasketaan jokeen kohdasta B.

stockfors-tarkka-kuva

Melontareittimme päätimme Strukan suluille, joka löytyy Google mapsin linkistä täältä ja alla näkyvän karttakuvan kohdasta D. Retkikartan linkki Strukan suluille löytyy täältä (älä käytä mobiiliversiota kun kartta aukeaa).

Hauskinta on tietysti meloa alavirtaan, jolloin lähtö Stockforsista (kartakuvan kohta C) ja päätepiste Strukan suluille. Tämä vaatii kuitenkin hieman logistista suunnittelua 😀 Tällöin joudutaan ajamaan kahdella autolla ja mennessä Stockforsiin, jätetään toinen auto Strukan suluille ja toinen lähtöpaikkaan Stockforsiin. Tai sitten mennään yhdellä autolla ja jätetään Strukan suluille menomatkalla polkupyörä, jolla reissun päätteeksi haetaan auto Stockforsista. Pyörällä matka kestää n. 15 minuuttia ja matkaa on 4,8 km (pyöräreitin ohjeen löydät täältä).  Stockforsiin voi mainiosti myös kävellä. Strukan suluille tultaessa kanooteilla, reippaillaan Stockforsiin vajaan tunnin kävelymatka hakemaan auto. Hyvää kuntoilua 😀

Reissun voi aloittaa ja päättää myös samaan pisteeseen, nimittäin virta ei ole tällä reitillä voimakas. Kanootit voi laskea vesille Strukan suluilla ja meloa ylävirtaan Stockforsiin ja ”lasketella” alaspäin takaisin Strukan suluille.

stockfors-struka-reitti

Kanootit jaetaan kajakkeihin ja kanootteihin. Kanootteja kutsutaan usein myös inkkareiksi. Kajakkeja melotaan kaksilapaisilla meloilla ja ne ovat kannellisia. Kajakkeja on yhden ja useamman melojan malleja. Kanootteja melotaan yksilapaisilla meloilla ja yleensä kanootit ovat ilman kansipeitteitä. Kanootteja on myös yksinmelojille, mutta tyypillisin joella nähtävä kanootti on kaksinmelottava ”inkkari”, jossa melotaan penkeillä istuen.

Jos sitten herää kysymys, että mistä ihmeestä niitä kajakkeja/kanootteja voi vuokrata/kokeilla, niin Pyhtään melojat järjestävät alueella välinelainausta ja mm. erilaista kurssi- ja retkitoimintaa. Pyhtää melojien kotisivut löytyvät täältä ja FB-sivut täältä. Kotkan latu myös vuokraa kajakkeja hintaan 20 €/vrk, 100 €/viikko. Kuljetus myös järjestyy heidän kauttaan. Kotisivut löytyvät täältä. Kotkan melojilla on 11.7.2017 klo 17:00 avoimet ovet -tilaisuus, jossa pääsee kokeilemaan melomista. Linkki löytyy heidän kotisivuilleen täältä.

Tervetuloa Kymijoelle!

– Janne

Lamminsuon suolampi, Valkmusa

 

Valkmusan kansallispuisto on niin paljon muutakin kuin vain pitkospuiden osoittama kulkureitti. Löysimme kartalta pienen suolammen, aivan Valkmusan lounaiskulmasta ja päätimme viettää juhannusaaton suolammen reunalla, suopursuja nuuskien.

Lamminsuolla ei kuljeta pitkospuita pitkin vaan suolle johtaa selkeä polku metsätien reunalta. Eksymisvaaraa ei ole ja lisäksi Vastilantien tasainen hurina kertoo sivistyksen olevan aika lähellä. Muutoin suo onkin kuin metsään piilotettu paratiisi. Harvan puuston jälkeen aukeaa suopursujen ympäröimä lampi, joka kutsuu retkeilijän rauhoittumaan ja ehkäpä pulahtamaan lämpimään veteen. Ranta on hetteikköinen ja äkkisyvä, mutta ylös vedestä pääsee kyllä käsivoimin mättäälle ponnistamalla. Vesi on puhtaan näköistä suovettä ja tuoksu on raikas.

02-DSC04782

 

Retkipäivä oli aluksi hieman tuulinen, mutta tuulen tyyntyessä lammella oli ihanan lämmintä ja rauhallista. Suopursujen tuoksu oli aivan päätä pyörryttävän huumaavaa. Luonto on rikas ja ympärillesi katsomalla löydät esimerkiksi vaivaiskoivuja, lukemattomia erilaisia sammaleita, suomuurainta, tuhansia kihokkeja ja kauniita pursuhopeatäplä-perhosia. Niiden suvusta voit lukea lisää täältä.

07-DSC04821

 

Kihokki on kotimainen lihansyöjäkasvi, joka hankkii lisäravintoa pyydystämällä pieniä hyönteisiä tahmeilla lehdillään. Hyönteiset se sitten sulattaa ravinnokseen kietomalla lehden niiden ympärille ja liuottamalla ravinnon lehtiensä entsyymeillä. Nam. Uskallatko astua paljaalla jalalla kihokkiin? No, eihän se mitään ihmisille tee joten rohkeasti vaan nauttimaan suolammesta. Alla on kuva pyöreälehtikihokista ja siitä voit lukea lisää täältä.

12-DSC04855

 

Lamminsuon ympäristössä voit kulkea hieman kauemmaskin erilaisissa suomaastoissa. Välillä kulku on upottavaa ja toisinaan hieman kuivempaa. Suopursuja riittää kaikkialle mutta puusto on harvaa ja ryteiköissä ei juurikaan tarvitse rämpiä. Syksymmällä mättäät täyttyvät mustikoista ja suomuuraimista, sieniäkin varmasti löytyy.

Niin, ja ihme kyllä. Meistä ei löytynyt ainokaistakaan punkkia tämän reissun jälkeen. Kävelimme kuitenkin vielä suon poikki pohjoisemmaksi katsomaan vanhan hiekkakuopan ötököitä ja sielläkin maasto vaikutti punkkien paratiisilta. Ei kuitenkaan yhtään salamatkustajaa edes reissukoira Derissä.

Suomen pienvesistä voit lukea lisää täältäTaivaannaula-sivusto kertoo suomalaisesta perinnekulttuurista ja soiden synnystä voit lukea vaikkapa täältä.

-Saara

Suolammelle pääsee melko helposti. Siltakylästä päin tultaessa ajetaan Vastilantietä pohjoiseen. Drockilan mansikkatilan kohdalla ollaan Vastilantien osuutta n. puolessa välissä. Kartan kohdassa A kääntyy hiekkatie oikealle. Sitä ajetaan 450 metriä ja jätetään auto tien oikean reunan levennykseen kohtaan B. Samasta kohdasta lähtee pieni polku kohti suolampea (lampi kohdassa C). Jos huristelet päällystettyä Vastilantietä aina Simonsaaren pitkospuiden parkkipaikalle asti (kohtaan D), olet tullut Vastilantietä 2,7 km liian pitkälle pohjoiseen.

suolampi-ajo-ohje

Risteys on helppo löytää retkikartan linkistä täältä (älä käytä mobiiliversiota, siinä ei näy lisätyt merkinnät). Google mapsin linkki kohtaan A löytyy täältä.

Valkmusan suon keskellä on vastaavanlainen upea suolampi (tästä tarina kenties myöhemmin), mutta tälle Lamminsuon lammelle on huomattavasti helpompi päästä. Tähän en tällä kertaa pulahtanut, mutta Valkmusan lammessa on tullut pulahdeltua useamman kerran. Kuten Saara mainitsi, lampi on äkkisyvä. Se ei sovi huonosti uimataitoisille ja lammesta pääsee ylös oikeastaan vain hyljetekniikalla ruohotupsuista kiinni pitäen ja jonkinasteisen ähellyksen kera 😉 On hyvä myös muistaa, että lampeen ei saa päästää mitään pesuaineita. Tämä lienee kirjoittamattakin selvää 😀 Lampeen pulahtaminen on kuitenkin ehdottomasti kokeilunarvoinen juttu.

Lähdin lammelta ristiriitaisin tunnelmin. Olisin halunut lammen rannalle pitkospuut ja lammen reunaa osan matkaa kiertämään veden tasossa olevan, lehtikuusesta tehdyn tason, jonka päällä olisi mukava köllötellä ja nauttia lammen tunnelmasta. Samaan aikaan sitä myös pohtii, kuinka monta kihokkia ja muuta kasvia jäisi tuon tason alle. Aina suolla kulkiessa tuntuu myös siltä, että jalanjäljet uppoavat liian syvälle ja jättävät turhan pysyviä merkkejä vierailusta. Ehkäpä tuo lampi on täydellinen juuri sellaisena kuin se nyt on.

Tässä kuitenkin muutama vinkki retkipäivää ajatellen. Kumisaappaat jalkaan ja hyttysmyrkky taskuun. Makuualustan päällä on mukava syödä eväitä ja pötkötellä suopursujen keskellä. Todelliset nautiskelijat kiinnittävät kahden puun väliin riippumaton ja ottavat suolammen rannalla nokoset 😀

Mukavaa kesää kaikille!

– Janne

Antinranta, Vastila

Idyllinen Antinranta löytyy piiiitkän ja mutkittelevan hiekkatien päästä, Tammijärven pohjoisrannalta. Juurikin Antinrannan vierestä Kymijoki laskee Tammijärveen ja tekee linnuillekin suotuisan suistoalueen kaislikoineen ja pikkusaarineen.

Alkukesän ensimmäiset lämpimät päivät laittoivat villasukat vipattamaan jaloissa ja rantaelämä kutsui kalkkinaamoja. Pakkasimme autoon lapset, eväät sekä riippumatot ja suuntasimme Pyhtään pikkuteille. Perillä odotti tyyni ranta, rauha ja Kaulushaikaran sumutorvimainen huhuilu.

DSC04322

Rannalla on paljon puita joihin riippumaton saa helposti kiinni. Viltilläkin pärjää kyllä oikein hyvin. Retkeä ennen oli satanut muutaman päivän ja maa oli märkänä, joten riippumatot olivat kyllä ihan mukava vaihtoehto kostuvalle viltille.

Alue on iso ja vaikka rannalla olisi enemmänkin uimareita, niin ruuhkaa tuskin tulee. Laitureita on kaksi, hiekkarantaa vallan sopivasti, nurmi ja heinikkoaluetta runsaasti ja nuotiopaikkojakin useampi. Pöytiä, penkkejä ja ruokailukatoskin alueelta löytyy jos sade sattuu yllättämään. Polttopuita ei löytynyt, joten ne kannattaa ottaa matkaan jos autolla kulkee. Pukukopit ja vessatkin olivat oikein siistit.

DSC04406

Ranta oli ainakin retkipäivänä tuulelta suojassa ja vedenpinta lähes tyyni. Uimisen lisäksi rannalla voi tutkia luontoa ihan rauhassa, eläimiä kyllä riittää. Lintuja, simpukoita, kaloja ja rantakäärmeitä ihmettelimme porukalla, sillä rantakaislikossa kävi aikamoinen suhina. Rantavedessä uiskenteli leppoisasti keltakorvainen rantakäärme, matalassa kaislikossa näimme pieniä haukia polskimassa ja kaislikon yläpuolella kaarteli hetken jokin valtavan suuri lintu, jota emme kylläkään tunnistaneet. Haavi, ämpäri ja vesiöttiäis-kirja kannattaa ottaa mukaan jos haluaa tutkailla vesieläimiä lähempää. Öttiäiset voi sitten päästää takaisin isompiin vesiin kun pikkubiologeilta loppuu kiinnostus.

DSC04301

Ranta-alueelle pääsee parkkipaikalta helposti myös pyörätuolilla. Tiepohja on kova lähes rantahiekkaan saakka ja vessatkin ovat sen verran tilavat että avustaja mahtuu mukaan. Pieni askelma on oven edessä, eli täysin esteetön kulku ei kuitenkaan ole.

Kanoottiretkeilijät voivat ottaa rannasta suunnan kohti Tammijärven selkää, sillä järvi on eteläisen Kymenlaakson suurin järvi ja sitä pitkin pääsee upeita melontareittejä pitkin merelle saakka.

Antinrantaan kannattaa tulla ajan kanssa. Luonnonrauha ja rannan hyvät ”palvelut” mahdollistavat kokopäivän retkeilyn. Varmista kuitenkin että kaikki tarvittava on mukanasi kun lähdet kotoa, sillä Antinrannasta ei ihan äkkiseltään kipaistakaan kaupasta hakemassa täydennystä…

 

– Saara

Vaikka uuspyhtääläinen Vastilan Antinranta vähän kaukana onkin, löytää sinne kuitenkin melkoisen helposti. Alla olevassa kartassa on ohjeistettu reitti Hirvikoskelta. Kun etelän suunnasta tullaan Hirvikoskelle ja ylitetään Kymijoki, käännytään vasemmalle. Jatketaan eteenpäin kunnes isot Haaviston peltoaukeat levittäytyvät molemmille puolille. Pian tämän jälkeen vastaantulevan kylän kohdalta kääntyy opastettu viitoitus vasemmalle, uimarannan suuntaan (mustat kyltit).

Kylttejä seuraamalla löytää helposti perille, vaikka matkan aikana aika kapeita ajoväyliä löytyykin. Kartoissa ei juurikaan näy Antinranta-nimeä vaan ainoastaan merkinnät ”Huhtaniemi” ja ”uimaranta”. Hyviä uimareissuja!

Google Mapsin karttalinkki löytyy täältä.

– Janne

Pyhtään lintuhoitola, Kirkonkylä

Tällä kertaa ruutu ei täytykään rämpimiskuvista umpimetsässä, tuhnuisessa sadesäässä, vaan ruudun täydeltä on lintuja. Kevät on vihdoinkin tullut ja pääsimme hieman kurkkaamaan mitä Pyhtään lintuhoitolalle kuuluu juuri nyt.

Pyhtään lintuhoitola on perustettu 11.6.1998, eli vuoden päästä juhlitaankin jo pyöreitä auttamisvuosia. Lintuhoitolan tarkoituksena on hoitaa sairaita, vahingoittuneita tai muutoin avuttomassa tilassa olevia luonnonvaraisia tai rauhoitettuja eläimiä. Pyhtään lintuhoitola on osa loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoverkostoa, yhdessä muiden maassamme toimivien hoitopaikkojen, kuten Korkeasaaren eläintarhan sekä Heinolan lintutarhan kanssa. Lintuhoitolassa hoidetaan siis myös muitakin eläimiä kuin vain lintuja. Oravat ja siilit ovat näistä yleisimmät. Isompia nisäkkäitä hoitola ei pysty ottamaan vastaan. Niiden osalta yhteyttä voit ottaa johonkin näistä hoitopaikoista.

Pyhtään lintuhoitolaa on alusta saakka pyörittänyt Arto Hokkanen. Työtä on arkena ja pyhänä, välillä yötä myöten, eikä vuosien varrella ylitöitä ole laskettu. Kirjaimellisesti työt kulkeutuvat myös kotiin, sillä pieniä linnunpoikasia, siilivauvoja tai oravanpoikia on syötettävä niin tiheästi, että vierihoito kotona on ainoa mahdollisuus niiden selviytymiseen. Arton apuna on alusta saakka ollut oman perheen täysi tuki sekä nykyään myös Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin rahoituksella palkattuna yksi kokopäiväinen lintuhoitaja. Hannele-vaimo hakee eläimille ruokaa ja tarvikkeita pari kertaa viikossa sekä tarvittaessa noutaa pelastettavat siilit sekä oravat hoitolan suojiin.  Työtä riittää silti, sillä ihmisten ja eläinten elinpiirien kohdatessa jomman kumman on useinkin väistettävä. Yleensä se tarkoittaa esimerkiksi lintujen pesinnän siirtymistä sellaisiin paikkoihin, jotka eivät ole niille luontaisia ja poikasten kuoriuduttua ihmisen apu onkin tarpeen. Kerrostalon katolta saattavat pienet lentokyvyttömät poikaset putoilla talojen sisäpihoille, eivätkä ne pääsekään omin avuin pois suljetuilta alueilta. Silloin Artoa tarvitaan paikalle haaveineen pyydystämään linnut ja kuljettamaan ne turvallisemmille asuinpaikoille.

46-DSC03206 – Kopio

Osa linnuista jää lintuhoitolan asukkaiksi loppuiäkseen. Päätarkoituksena hoitolalla on aina se, että loukkaantunut ja hoidettu eläin pääsisi takaisin luontoon omiensa pariin. Joskus kuitenkin tilanne on se, että eläin ei hoidosta huolimatta voisi kuitenkaan selviytyä luonnossa itsenäisesti ja se jää hoitolan asukkaaksi. Piippa-kurki on yksi hoitolan vakiasukkaista. Nyt jo hennosti päälaeltaan punastunut 2-vuotias kurki, löytyi Kotkan Juurikorvesta, jahtaamassa Saksanpaimenkoiraa pitkin pihamaata. Koira juoksi edellä ja Piippa perässä. Piipalla oli ihon ja lihaksen väliin muodostunut ilmapussi, joka vaikeutti sen lentämistä. Se hoidettiin kyllä antibiooteilla kuntoon, mutta Piippa ehti leimautua liiaksi ihmiseen ja jäi siis lintuhoitolaan. Piippa on persoona ja tuohon ihanaan pitkänokkaan ihastuu heti ensimmäisellä tapaamisella. Piippa on se, joka varmasti tervehtii ensimmäisenä hoitolalle tulevia vieraita!

21-DSC03012 – Kopio

Ulkotarhoissa on lähinnä ne linnut, jotka jäävät hoitolaan. Ihmiseen tottuminen on vapautettaville eläimille epätoivottavaa, sillä luonnossa ihmisen lähelle hakeutuva eläin joutuu usein vaikeuksiin. Hoitolan ulkotarhalle on vapaa pääsy ja siellä voit käydä katsomassa Piipan lisäksi mm. joutsenia, hanhia, lokkeja, pöllöjä ja puluja. Ihan lähietäisyydeltä, nokat vastakkain.

Vankeudessa eläimet saattavat joskus tykästyä aivan toisen lajin edustajaan. Lintutarhalta voitkin bongata lokkipariskunnan, jonka toinen osapuoli on merilokki ja toinen on harmaalokki, eräs sorsa on rakastunut hanheen ja Piippa sekä yksi joutsenista kilpailee Arton jakamattomasta huomiosta. Sulassa sovussa jaetaan joka tapauksessa uima-allaskin kaikkien lajien kesken.

40-DSC03133 – Kopio

Ulkotarhan vanha huuhkaja huhuilee vienosti vierailijalle tarhastaan. ”Huhuu” kuuluu toiseksi viimeisestä tarhasta tiheään ja joskus yön hämärinä tunteina lähimetsästä saattaa lehahtaa paikalle juttukaveri kertomaan tarinoita vapaudesta.

Päiväsaikaan pöllöt tapittavat vierailijaa orreltaan suoraan silmiin ja tuijotuskisan voittaa varmasti isosilmäisin pöllö. Vanhan huuhkajaparin tuplatuijotusta ei voi katsoa hymyilemättä sillä heillä on ihan hassusti ”korvatupsut” lerpallaan.

29-DSC03059 – Kopio

Hoitolaan pääset siis aivan ilmaiseksi katsomaan ulkotarhan lintuja. Tarha on avoinna yleensä vapusta lokakuun loppuun saakka ja tarhoille pääsee myös iltaisin ja viikonloppuisin. Talveksi avoimet seinät suljetaan kylmiltä pakkastuiskuilta. Tarhojen lähelle ei tietenkään viedä koiria, ei riehuta ja remuta eikä syötetä eläimiä. Tarhalta löytyy myös vieraskirja johon voit jättää terveisiä vierailustasi.

Jos haluat olla mukana auttamassa luonnonvaraisia eläimiä, voit tuoda lintuhoitolalle noin 2 metrisiä männyn, pihlajan tai vaahteran näreitä, voit ostaa Best in-koiranmakkaraa, tuoda hunajaa mehiläishaukoille, puupuruakin menee hoitolalla satakilotolkulla, pähkinä on monen herkku ja porsaan sydän kelpaa petolinnuille. Porsaan sydämestä voit käydä maksamassa erän Kotkan lihatukkuun, josta hoitolan väki sen sitten noutaa. Kaikista näistä voit ottaa ensin yhteyttä hoitolaan, jonka yhteystiedot löytyvät täältä.

05-DSC02807 – Kopio

Kerrotaanpa vielä Kostiina-korpista. Kostiina oli alkujaan Kosti, mutta sukupuolen selvittyä se sai hieman fiinimmän nimen. Yleensä eläimiä ei hoitolalla nimetä, mutta suuret persoonat ansaitsevat sellaisen. Kostiina oli hoitolalle tullessaan kesy ja leimautunut ihmiseen. Sitä ei voida enää sen vuoksi laskea vapauteen ja Kostiina asuukin nyt lintuhoitolan sisätarhassa.

Kostiina on taitava matkimaan ääniä. Välillä Kostiina matkii kurkien kiljahtelua ja toisinaan ilahduttaa hoitajaa huikkaamalla ”MOI!” tai ”Hjuomenta!”. Jos hoitolan pihalle saakka kuuluu kova rääkäisy ”MAIKKU!!!”, se on vain Kostiina, joka siellä huutelee rakasta hoitajaansa. Arton allergiakin on saanut Kostiinan opettelemaan sympatia-niistämisen. Välillä siis Kostiinan tarhassa niistetään ja pärskitään.

Kostiina on erittäin utelias ja tarkkaavainen lintu, mutta se suhtautui ensin hieman epäilevästi meihin vieraisiin. Pienen ujostelun jälkeen saimme kuitenkin kuulla myös tervehdykset ja onneksi Arton läsnäolo teki Kostiinalle turvallisen olon. Kostiinan vahva nokka on kerran testannut Arton sorminahkaa, mutta sen jälkeen on Artokin oppinut pitämään sormensa kaukana. Sormien lisäksi Kostiinan herkkua ovat raaka kala, viiriäisen munat, juusto, kurkku, omena ja banaani.

Jos löydät loukkaantuneen linnun, siilin tai oravan voit ottaa yhteyttä lintuhoitolan numeroon saadaksesi lisäohjeet ja opastusta kuinka toimitaan seuraavaksi. Muistathan että lintujen pesiin ei saa koskea, pesintää ei saa häiritä ja että esim. jänisten poikaset ovat emojensa hoivissa vaikka yksinäisiltä näyttävätkin. Lisää jänisten poikasista voit lukea täältä. Lintujen siipien epämuodostumista voit lukea lehtijutun täältä. Kymenlaakson luonnosuojelupiirin toiminnasta löydät tietoa vaikkapa täältä. Pyhtään lintuhoitolan viralliset Facebook-sivut löytyvät täältä.

Kiitos Arto ja Hannele kun saimme vierailla.

-Saara

Pyhtään Lintuhoitolan virallinen osoite on Harjuntie 111, Pyhtää. Harjuntie on siis asfaltoitu pääväylä, joka kulkee Lintuhoitolan vierestä. Vaikka Lintuhoitola on aivan Harjuntiessä kiinni, ei Harjuntieltä pääse suoraan Lintuhoitolan pihaan (tie on suljettu portilla).

Kirkonkylältä (etelästä) tultaessa käännytään viistosti vasempaan hiekkatielle. Hiekkatie tekee mutkan oikealle ja sitten jo ollaan Lintuhoitolan pihalla. Autoille on hyvin tilaa Lintuhoitolan ympäristössä. Auto kannattaa ajaa tien sivuun tai Lintuhoitolan edustalle.

Google Mapsin linkki löytyy tästä.

P.s. Ulkotarha näkyykin hyvin etupihalle. Kannattaa kurkata myös kulman taakse, sieltä löytyy lisää lintuja.

lintuhoitola-ajo-ohje-ilmakuva

– Janne