Blogimme 2v juhlavaellus suuntautui keskelle kauneinta Valkmusaa. Syyskuu helli meitä ja aivan viimeisillekin päiville riitti aurinkoa ja suhteellisen lempeää tuulta. Mukaamme lähti 5 urheaa naista ja tietenkin reissukoiramme Deri.

Tällä reissulla ei käytetty pitkospuita eikä muitakaan valmiita polkuja, poislukien Moronvuorelle vievä hiekkatie. Menomatkalla, kun voimat olivat vielä kaikilla tallella, kiipesimme maisemareittiä Moronvuoren laelle ja ihastelimme sieltä tulevaa reittiämme. Helpoltahan se toki korkealta katsottuna vaikuttaa. Maa näyttää tasaiselta ja välimatkat niin kovin lyhyeltä…

Alas tulimme köyden avulla rinnettä pitkin. Alkumatkasta keräämämme luonnonlahjukset vietiin MoronMörölle, jotta matkamme sujuisi häiriöttä ja saisimme käyttöömme koko kauniin suon. Ja niinhän me saimme! Laitoimme lumikengät jalkaan ja pujahdimme juolukkapuskien lomasta tuoksuvalle suolle.

Tänä vuonna suo on ollut erityisen kuiva ja askeleensa tarkasti valiten saattaisi päästä kuivin jaloin aika pitkällekin. Meillä oli kuitenkin apuna lumikengät ja sauvat kahdestakin syystä. Ensinnäkin, kävely upottavalla suolla on huomattavasti kevyempää lumikenkien avulla ja toiseksi, jätämme luontoon mahdollisimman vähän jälkiä.

Muutaman juomatauon, karpaloiden ja juolukoiden maistelun ja maisemien ihastelun jälkeen alkoi päämäärä häämöttää. Pieni metsäsaareke, aikalailla keskellä Kananiemensuota. Täällä harvoin kukaan kulkee sulan maan aikaan ja ainakaan niin, että kulkisi koko matkan suota pitkin. Hikikarpalot ovat kuitenkin matkan arvoiset.

Istahdimme aurinkoiselle mättäälle ja kaivelimme eväät esille. Jannen kantamaa suurta rinkkaa oli matkan aikana ihmetelty ja nyt sieltä paljastui yllätys. Täytyyhän synttäreillä toki kakku olla!

Rikkumaton rauha keskellä ”ei mitään” ja silti siellä on niin paljon! Edellisellä kerralla, muutamaa viikkoa aiemmin, tapasimme lammella yksinäisen joutsenen. Nyt joutsen oli jo matkannut lämpimään, mutta muutamia vesilintuja lammella vielä uiskenteli. Tässä muutama kuva aiemmalta tiedusteluretkeltämme.

Kotimatkaa teimme hieman toista reittiä. Tuoksuvat suopursujen varret, selkää lämmittävä aurinko ja marenkikakku vatsanpohjalla kirittivät meitä kohti lähtöpaikkaa. Matkalla kirkasvetiselle lähteelle tapasimme vielä erään herran, joka päiväkävelystämme häiriintyen uhitteli meille hieman. Saimme kuitenkin luvan kuvata muutaman komean potretin.

Vielä nopea lumikenkäilyn ABC ja D märällä suolla retkeilyyn:
A) Lähde matkaan kaverin kanssa.
B) Ota mukaan köysi, jolla kiskoa tarpeentullen kaveri suonsilmästä.
C) Tummimmat JA vaaleimmat alueet ovat märimpiä. Kierrä ne.
D) Jos et sitten kiertänytkään niin kuin kehoitettiin, älä pysähdy. Pysähtyminen tarkoittaa vajoamista. Palaa kohtaan B.

Kiitos teille mukana olleille! Saara

 

Reissun voi aloittaa useammasta kohtaa. Ensimmäinen vaihtoehto on jättää auto kansallispuiston portille kohtaan A. Tänne löytää Google mapsin linkistä täältä. Portilla olevan puomin ollessa auki, voi auton ajaa myös 800 metriä eteenpäin Piifeltinsalmen kääntöpaikalle saakka, kohtaan B. Näin kävelymatka hieman lyhenee. Puomia ei ole ainakaan tähän asti suljettu iltaisin, joten sen taakse ei pitäisi jäädä jumiin.

Piifeltinsalmelta kävellään merkittyä reittiä Moronvuoren päivätuvan suuntaan 900 metriä ja saavutaan isoille sähkölinjoille (kohta C). Näiltä linjoilta alkaa sitten se hauskin osuus. Salainen lampi kun kerran on kyseessä, niin se ei näy suon laitaan ja suunnistustaitoja tarvitaan. Rämpiminen suolla on helpointa aloittaa kulkemalla aluksi linjojen alla aina Markunsaaren tuntumaan saakka (kohta D).  Markunsaaren jälkeen käännytään loivasti luoteeseen kohti salaista suolampea. Markunsaaren kulmalta lampi ei erotu edelleenkään suosta, mutta lammen ympärillä kasvaa männikköä, joten kannattaa suunnistaa sitä kohti. Lampi (kohta E) paljastaa itsensä vasta muutaman kymmenen metrin päästä. Niin salainen se on. Matka suon reunasta lammelle on vain 1,4 km, mutta matkaan kannattaa varata aikaa, sillä ainakin märällä kelillä kulku on hidasta.

Seurueemme lähti Piifeltinsalmelta, käväisimme Moronvuoren kallion päällä, suuntasimme suolle ja kuljimme karttaan merkittyä reittiä lammelle. Lammella herkuttelimme, ihailimme maisemia ja palasimme takaisin. Vaikka kokonaismatka oli vain 4,6 km, niin matkaan meni aikaa reilut 4 tuntia. Kannattaa suolammelle kulkiessa muistaa sama ohje kuin meloessa: kiire jää rannalle, tai tässä tapauksessa siis suon laitaan.

Olen käynyt keskellä suota useita kertoja, ja lampi on lähes aina ollut matkareittimme varrella. Se on keskellä, mutta silti niin suojassa. Sinne ei ole suoraa näköyhteyttä Moronvuoren suunnalta, ja Simonsaaren lintutorninkaan suunnalta kävijöitä ei juurikaan pysty erottamaan etäisyyden ja puiden vuoksi. Lampi on mitä mahtavin uimapaikka, ja se on niin syvä, että jalat eivät yllä pohjaan. Lammen reuna on heinikkoista höttöä ja itse lampi äkkisyvä. Lammesta noustaan rannalle hyljetaktiikalla, käsillä itseään ruohotupoista kiskoen. On hyvä, jos mukana on kaveri, joka voi auttaa tarvittaessa. Lähistöllä oleviin puihin voi sitoa myös köyden, jos on yksin liikkeellä. Kyllä tuolta lammesta on tähän asti päässyt ylös perusterve aikuinen omin avuin, mutta maltilla tuolla kannattaa edetä, sillä apu ei ole lähellä.

Uinnin jälkeen pilvien katselu lähes täydellisessä hiljaisuudessa on maagista. Olkaa rakkaat kanssaretkeilijät niin ystävällisiä, että pitäkää tämä paikka täysin siistinä.

Yleisesti ottaen suolla kulkemisessa kannattaa olla huolellinen. Normaalina vesivuotena suolla on upottavia silmäkkeitä ja sen takia suosittelemmekin että suolle ei lähdetä yksin. Jokin köydenpätkä on syytä olla mukana, jolla tarvittaessa voi kiskoa kaverin helpommin silmäkkeestä ylös. Myös talvella suonsilmäkkeet saattavat olla sulia lumikuoren alla.

Ihania retkiä!

– Janne