Strukan kallioiden rautakautiset röykkiöhaudat ovat yksi merkittävimpiä arkeologisia löytöjä Kymenlaaksossa. Alueella on nimittäin Kymenlaakson ensimmäinen löydetty rautakautinen hautaröykkiö ja se löydettiin vasta vuonna 1989 paikallisen maanviljelijän toimesta. Alueelta löydettiinkin lopulta yhteensä 10 röykkiötä.

Tämä juttu kertoo arkeologisista löydöistä alueella sekä opastaa teidät pienelle retkelle rantaa pitkin, aina proomuvahdin tuvalle saakka.

Olemme käyneet Strukan kallioilla lukuisia kertoja. Palanneet aina uudestaan ja uudestaan, jonkin uuden ajatuksen kanssa tai sitten ihan vain ihmettelemään näitä rakennelmia joita on tehty tuhansia vuosia sitten pelkällä ihmisvoimalla.

Kalmisto on laajalla alueella ja eri röykkiöiden välillä kävellään metsäpolkuja pitkin.

Tässä muutama mielikuvitusta ruokkiva kuva kallioilta retkeäsi varten. Keskellä isoa kallioaukeaa, vain yhdellä pienellä alueella, näkyy halkeamia tai painaumajälkiä. Sopivasti ilta-auringon paistaessa kuviot tulevat erityisen hyvin esille. Vaikka nämä kuviot ovatkin todennäköisesti luonnon muovaamia, en silti pysty olla näkemättä näissä hahmoja ja erilaisia merkityksiä. Alempi kuva on mustavalkoinen jotta kuvio näkyisi paremmin. Mitä sinä näet?

Strukan kalliolta, molempien röykkiöhautapaikkojen kautta kulkumme käy rantaa pitkin kohti luhistunutta proomuvahdin tupaa. Ensimmäisessä karttamerkinnässämme lukee tällä rantakaistaleella ”sademetsä”. Se tunne minulle tuli kun siellä ensimmäistä kertaa kuljin saniaisten, heinänkorsien ja rehevän kasvillisuuden seassa kuin Liisa Ihmemaassa. Kesästä ja sademääristä riippuen paikka on alkukesällä kostea ja rehevä sademetsä ja loppukesällä hieman kuivempi, mutta siltikin syvää vihreää hehkuva ihmemaa.

Nämä kuvat ovat kesäkuun alussa otettuja ja veden pinnalla on jo siitepölyä. Vesi oli myös hieman matalalla, mutta tunnelma oli ihanan rehevä. Kulkemaan pääsee helposti kapeita polkuja pitkin ja muutaman askeleen polulta poiketen pääsee aivan veden äärelle.

Sademetsän jälkeen polkuja jatkuu vähän joka suuntaan. Osa ihan kapeita eläinten jättämiä ja osalla varmaan nykyihmisetkin kulkevat. Meillä ei ollut minkäänlaista karttaa mukana kun alkukesällä sademetsää kävimme nuorimmaisen kanssa kuvaamassa. Edellisestä kerrasta proomuvahdin tuvallekin oli aikaa jo pari vuotta. Suunnistimme kuitenkin niin, että meren haistoi oikealla puolella ja vasemmalla tiesin tien menevän jonkin matkan päässä. Molemmat siis saman suuntaisesti, palttiarallaa itä-länsisuunnassa. Proomuvahdin tuvalle ei minkäänlaista tietä ole, eli metsän läpi sinne on kuljettava jos sen haluaa nähdä.

Perille löydettiin kyllä. Tupa on jo hyvin surkeassa kunnossa. Katto on romahtanut, piha villiintynyt ja humala peittää alleen kaiken muun kasvillisuuden. Vanha jäkälöitynyt omenapuu seisoo yksinään rantaheinikossa. Maisemat ovat kauniit rantakaislikoista huolimatta, ainakin jos kiipeää vähän korkeammalle rantapuuhun. Kaulushaikaratkin tuuttailevat sumutorviaan jos sille päälle sattuvat.

Korsnäs’in vahtitupa oli täysin vailla mukavuuksia, edes juomavettä ei ollut. Vesi otettiin merestä, jääkaapin virkaa toimitti kuoppa maassa, edes tietä perille ei ollut. Tuvassa oli keittiö ja minimaalinen makuuhuone. Sen lisäksi oli pieni ulkorakennus puuliitereineen, jossa Ensio puunhakkuun lisäksi teki hienoja pärekoreja. Siellä oli myös ”huussi”. Tämän lisäksi oli vielä yksi rakennelma joka oli niin kutsuttu sauna. Lisäksi laituri ja muutama vene.

Logren oli Ension sukunimi ja hänen vaimonsa nimi oli Fanny, os. Rasi. He menehtyivät 1963 ja 1967.

Ensio oli kyttyräselkäinen, nuorena sairastetun Espanjantaudin takia. Siksi hän ei pystynyt soutamaan mutta huopaamisessa hän oli mestari. Soutuvene oli ainoa kulkuneuvo, paitsi jäiden aikaan käytettiin potkukelkkaa.

Ruoka ym täydennykset tehtiin Purolassa, miestä väkevämmät haettiin bussilla Kotkasta, silloin tuli myös muita herkkuja joita ei saanut Purolasta.

Fanny oli reumatismin vuoksi lähes liikuntakyvytön, eikä juurikaan kyennyt pitämään itsestään huolta ilman miestään.

En ole täysin varma kuinka kauan he asuivat Korsnäs’issä mutta ainakin koko 50-luvun uskaltaisin väittää.

Heidän vakituinen asuinpaikkansa oli Munapirtissä missä asui myös heidän tyttärensä Anni miehensä Eliksen ja heidän kahden lapsen kanssa.

Kun nuorempi, poika, oli parivuotias ja vanhempi, tyttö, aloitti koulun, alkoi Anni hoitaa kauppaa Tuuskissa.

Selvitäkseen kaikesta tästä otti Ensio aika-ajoin pojan hoiviinsa Korsnäsiin. Ja niin oli Ensiolla kaksi huollettavaa, vaimonsa ja pikku poika…

1954 lokakuussa Eelis perheineen muutti Ruotsiin. Joka kesä vierailtiin niin Korsnäsissä kuin Munapirtissä kunnes vanhemmat menehtyivät 1994 ja 2003. Talo Munapirtissä on yhä perheen omistuksessa. Poika Korsnäsissä olin minä.

Tuvalta lähtee polkuja suoraan pohjoiseen, kohti hiekkatietä jota pitkin kävelit jo Strukan kalmistolle. Terkuin Saara. Janne jatkaa…

Strukankallioiden löydöt tuntuvat absurdeilta, tarina tuntuu olevan lainattu jostakin Indiana Jones -elokuvasta. Avokallion päällä on ollut kivikasoja 2000 vuotta, talo ja liikennöity joki aivan vieressä. Ja sitten maanviljelijä löytää metsäautotien hajottamasta kivikasasta rautaveitsen ja Kymenlaakson rannikon laajin ja merkittävin rautakautinen muinaisjäännös on totta! Huvittuneena voi lukea ennen tätä löydöstä kirjoitettuja Pyhtäästä kertovia historiankirjoja, joissa todetaan, ettei Pyhtäältä ole löytynyt merkittäviä rautakautisen ajan jäännöksiä 😊 Voi kuinka olisivatkaan tienneet moisesta.

Arkeologi Timo Miettinen käsitteli Saaran linkittämässä raportissa vuodelta 1990 kolmen kohteen kaivauksia. Kaiken kaikkiaan röykkiöitä on 10 ja niistä kaikkia ei ole edes tutkittu. Mutta toivottavasti on kirjoittamattakin selvää, että niitä kivikasoja ei saa mennä itse kaivelemaan. Nämä ovat kulttuuriperintöämme ja yhteisiä aarteitamme, joita ei saa mennä omin päin turmelemaan.  

Tuosta metsäautotielenkin löydöstä, josta Rune tuon veitsen löysi, ei kaivettu esille muuta kuin palanutta luuta. Kartan kohdassa 2 sijaitsevat röykkiö 2 ja arkkuhauta, joista kaivettiin esille pronssikorun katkelma, kultafoliohelmen kappale, rautaesineitä, kaksi silmäsolkea, kirves, keihäänkärki ja veitsiä. Nämä löydöt ajoittuvat roomalaisaikaan eli 1 jkr – 400 jkr.

Alla olevassa videokuvassa lennetään röykkiön neljä päältä. Tämä röykkiö on ollut pitkään hajotettu (ilmeisesti esineiden löytymisen toivossa) ja se on entistetty arvioituun alkuperäiseen kokoonsa (5,5 m x 4 m x 1,2 m). Tästä röykkiöstä ei ole tehty löydöksiä.  

Löydöistä voi lukea tarkemmin tästä Museoviraston linkistä.

Kartan kohdassa P-merkillä on puomi, josta ei ajamalla pääse eteenpäin. Tuonne puomille ohjaa Google maps tästä linkistä. Tässä kohtaa maastouta auto kunnolla tien sivuun ja lenkille lomps. Metsäautotie johtaa aina Strukankallioille saakka. Ja paikka jonne metsäautotie päättyy ja tekee lenkin, on samalla ensimmäisen röykkiön sijaintipaikka. Röykkiö löytyy päättöpaikkalenkin kaakkoiskulmasta (heti vasemmalta). Loput röykkiöt löytyvät edestä avautuvalta kalliolta sekä pienen metsän takaa, n. 200 metrin päässä vasemmalta löytyvältä avokalliolta.  

Proomuvahdin tuvalle johtaa tie vielä 1980-luvun kartoissa, mutta nykyisissä kartoista tietä ei enää löydy. Emme tuota polkua maastosta etsineet, mutta siellä voi olla siitä vielä viitteitä. Tuon entisen polun piirsin karttaan vihreällä. Tuvalle on kenties helpointa kulkea menemällä kartan kohtaan kolme (iso avokallio) ja suuntaamalla siitä rantaa kohti. Toisaalta jos on ehtinyt jo Strukankallioille saakka, voi tulla takaisin rantaa myötäillen, niin tulee kyllä sademetsän läpi käveltyään aikanaan tuvan pihaan.

Roomalaisajan alussa n. 2000 vuotta sitten oli Pyhtäällä meriveden korkeus n. 8 metriä nykyistä korkeammalla. Alla oleva kuva näyttää miltä korkeampi merivesi näyttäisi verrattuna nykyiseen.

P.s. Matkalla Strukankalliolle, kartan kohdassa 3 löytyy vielä kaksi hautaröykkiötä. Voit lukea niistä tarkemmin tästä linkistä.

Hyviä seikkailuja!

– Janne