Skitunäsin virkistysalue

Pyhtään kunnalla on maillaan useita, kuntalaisten käyttöön tarkoitettuja virkistysalueita. Tietoa näistä löytyy aika huonosti, mutta olemme retkillämme törmänneet jo useampaan tällaiseen retkikohteeseen. Ihan vahingossa.

Skitunäsin virkistysalue on ihana, pieni ranta, keskellä ”ei mitään”. Naapurit kyllä löytyvät molemmilta puolilta, mutta ranta on aika lailla katseilta suojassa kumpaankin suuntaan. Vallitseva tuulensuunta on lounaasta ja se kyllä kuvauspäivänäkin näkyi pieninä kuohupäinä aaltojen harjalla. Ylempänä rannassa oli vielä jopa kylmä (onhan toki toukokuu), mutta alhaalla kivien suojassa ja lämpimää hohkaavan hiekan äärellä sen sijaan ihanan lämmintä ja kesäistä.

Rannassa oli runsaasti meren tuomaa kaislikkoa, mutta muuta roskaa ei juurikaan ollut. Ihmeen siisti ranta siis! Alueella on puuseet ja jonkun betonirenkaasta kyhäämä nuotiopaikka. Parkkipaikka on iso ja pyörätuolilla pääsee avustajan kanssa ihan rantaan saakka.

Pienellä siistimisellä alue olisi hyvinkin viihtyisä kesäpäivän viettopaikka. Emme ole täällä aiemmin kesäaikaan käyneet, joten rannan kaislikkoisuudesta myöhemmin kesällä ei ole tietoa. Nyt merestä pilkotti jonkin verran kaislikon alkua, eli jonkinlaista kasvustoa rantaveteenkin ilmeisesti nousee.

Päärannan lisäksi virkistäytyä voi myös toisella, hieman pienemmällä rannalla. Se löytyy lyhyen niemenkärjen takaa, vasemmalta puolelta päärantaa, merelle päin katsottuna. Sinne pääsee joko metsäpolkua pitkin tai vesirajan kivikossa kävellen. Tämän pienemmän rannan erikoisuus on juurenkolosta pulppuava makeanvedenlähde. Kerro jos sinäkin bongasit sen!

Molemmilla rannoilla on pienuudestaan huolimatta paljon tutkittavaa. Uhanalaiseksi luokiteltu kärkiemokotilo saattaa näyttäytyä rantakivikossa. Muut vesikotilot ja simpukat sekä meren sileiksi hiomat aarteet vievät mukanaan moneksi tunniksi. Aivan rannassa on ihanan sileää hiekkaa ja vesi ei ainakaan kovin äkkisyvältä vaikuta. Isompaa pohjakiveä on heti hieman syvemmälle mentäessä.

Tämä, ilmeisesti EU:n rahoittama, maakuntareittihanke saukkologoineen, on kyllä sellainen mysteeri, että siihen ei olla vielä selvyyttä saatu. Näitä kylttejä putkahtelee ilmoille milloin missäkin paikassa, mutta guuggelointi ei ole vielä avannut asiaa juuri mihinkään suuntaan. Kylteistä ja opastauluista päätellen tämä ei mikään hirmuisen vanha hanke voi olla, mutta oikeaa hakusanaa emme ole keksineet asian selvittämiseksi. Vinkkejä otetaan vastaan.

Skitunäsin virkistysalue ei ole virallinen uimaranta ja siksi siellä on mahdollista myös koirien käydä polskimassa. Jokainen vastuullinen koiranomistaja tietenkin korjaa lemmikkinsä jätökset muidenkin ulkoilijoiden viihtyvyyden varmistamiseksi. Kuvauspäivänä reissukoira Deri ei poikkeuksellisesti tarennut uimaan, mutta nautti sen sijaan merituulesta ja ihanista kesäisistä tuoksuista, silmät kiinni nuokkuen.

Skitunäsintietä kotiinpäin ajaessa voit bongata matkalla vielä hauskan näköisen kuusen. Kuusi on uimarannalta lähdettäessä tasan 1,5 km:n kohdalla, tien oikealla puolella. Tämän kuusen yhteen oksaan on kehittynyt valtava tuulenpesä ja se onkin todella komean näköinen.

-Saara

Retkikohde löytyy navigaattorilla osoitteella Skitunäsintie 232, Pyhtää. Google maps opastaa hienosti perille tästä linkistä. Kohteeseen mentäessä, yllä näkyvä Pyhtään kunnan virkistysalueen kyltti jää tien oikealle puolelle. Kyltin kohdalta näkyy rannan pysäköintialue ja puukäymälät.

Ranta on pienehkö, mutta viihtyisä. Rannan hiekkaranta-osuus on varsin kapea, vain n. 30 metriä leveä. Naapureiden rajat erottuvat maastossa: merelle päin katsottaessa, oikealla olevaa rajaa merkitsee selkeä puinen aita, ja vasemmalla oleva raja löytyy pienen niemen kärjen takaa, jossa aidan virkaa ajaa matala kiviröykkiö. Alla olevat kartat havainnollistavat rannan muotoa. Rannan ympärille kartassa on punaisella merkitty virkistysalueeseen kuuluva maa-alue.

skitunäs-piirros1

skitunäs-piirros2

Mukavia reissuja!

– Janne

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s