Munasuo, Valkmusa

Aakeetalaakeeta, himmeän valkeeta. Laskiaissunnuntai valkeni jokseenkin tasaisen harmaana. Keuhkot toivoivat pientä happihyppelyä, joten suuntasimme kohti Munasuota. Kävimme täällä jo itsenäisyyspäivänä tutkailemassa reittejä, mutta reissu oli sen verran vetinen, että se päätyi omalta osaltani vyötäröä myöten suonsilmään. Useampaankin kertaan.

Olin varautunut uuteen reissuun ostamalla kahdet lumikengät paikalliselta nettikirppikseltä. Bongasin vähän käytetyt Tubbsit sauvoineen ja ostin ne sen kummemmin alaan tai välineisiin perehtymättä. Aikaisemmat kokemukseni lumikenkäilystä ovat vuosien takaa ja siitä muistan vain sen, että vihasin sitä. Lumikengät irtosivat jatkuvasti, ne olivat jäykät, painavat ja kaikinpuolin kamalat kulkea. Kauhean paljon pahempaa ei siis voinut olla luvassa.

Toimin myös kaikinpuolin huonona esimerkkinä jälkikasvulleni reissuun lähdön valmistautumisessa. En nimittäin edes kokeillut lumikenkiä ennen tositoimia. Yllätys oli siis melkoinen. Lumikengät istuivat jalkaan täydellisesti. Lukot olivat helpot ja varmat ja vaikka rämmimme hakkuuaukiolla risujen seassa tovin matkaa, en kertaakaan epäillyt pysyvätkö lumikengät matkassa. Kulku oli kenkäpeliä huomattavasti kevyempää, niin lumenpeittämässä risukossa kuin yllättäen paikoin sulalla suollakin.

Munasuolla oli tasaista vaaleanharmaata joka suuntaan. Horisontin reuna hämärtyi, vaikka etäisyydet eivät olleet kovin pitkiä. Luntakin satoi hieman ja tuuli oli vilpakka. Liikkeessä oli syytä pysyä lämpimikseen vaikka pakkasta ei ollut edes kymmentä astetta. Meidän lisäksemme suolle oli uskaltautunut vain yksinäinen hirvi sekä lumimies. Jäljistä päätellen. Reissukoira Deri jätettiin tällä kertaa kotiin. Hangessa kahlaaminen alkaa vanhalle koirulille olla hieman liikaa.

Munasuon maisema talvella on karua. Muutamia kitukasvuisia puita ja pientä varvikkoa. Suota reunustaa metsämaisema ja muutamat puiden peittämät kukkulat. Syksyllä suolla on varmasti upea ruskan värittämä sammalmatto askelen alla. Sitä on ehdottomasti tultava katsomaan. Harmaasta kelistä huolimatta, ison suon rauhallinen tyhjyys oli retken arvoinen. Siellä, keskellä autiota avaruutta, voi tuntea itsensä vain pienenpieneksi osaseksi tätä huimaa luontoa, joka meidät ympäröi niin monenlaisilla ja vaihtuvilla maisemilla.

Suolla oli paikoin lumenpeittämiä, mutta ihan suliakin kohtia. Lumikengillä pääsi hyvin joka paikkaan, mutta saappaalla saattoi upota aika syvällekin. Märkiin kenkiin on siis varauduttava huonolla varustuksella.

Tässä vielä muutama kuva kotimatkalta. Tällainen harmaa keli inspiroi lähinnä mustavalkoisiin kuviin ja maalaismaiseman hieman vinkurat ladot ovat lempiaiheitani. Valokuvat muutoin tässä jutussa ovat meidän molempien ottamia.

Testasimme vertailun vuoksi Derin kanssa vielä Pyhtään kirjastolta lainattavat TSL- merkkiset lumikengät (6 paria lainattavissa tällä hetkellä). Tubbseihin verrattuna ne olivat jalassa huomattavasti painavamman tuntuiset ja hieman kömpelöt. Kantopintaa toisaalta on enemmän, joten painavampikaan ihminen ei uppoa kovin syvälle hankeen ja sehän on tarkoituskin. Pito oli huonompi risukkoa ylittäessä sekä jyrkkää kalliota laskeutuessa, mutta sillä ei ole merkitystä jos kävelee lähinnä tasaisessa maastossa. Säätömekanismiin oli mielestäni käytetty aivan liikaa ”insinööriä”, sillä helpommallakin olisi saatu aikaan täysin toimiva säätö. Kun säädöt oli kerran saatu kohdilleen, lumikengät oli helppo ottaa pois ja laittaa takaisin jalkaan. Esim. evästauoilla tämä on tärkeä ominaisuus.

Asiat joihin itse kiinnittäisin huomiota lumikenkiä ostaessani:

-Irtonainen kanta (tarvittaessa lukituksella). Mahdollistaa normaalin askelluksen, sillä kanta nousee irti lumikengästä ja päkiä pääsee painumaan maata kohti.

-Kenkien keveys ja leveys. Pieni ihminen joutuu liian leveillä kengillä kävelemään jalat harallaan. Se on rankkaa sekä rasittaa turhaan polvia ja lonkkia.

-Säätöjen helppous ja tukevuus. Lumikengät eivät saa ”huojua” jalassa ja niiden pitää pysyä tukevasti mukana rankemmassakin maastossa. Tähän vaikuttaa myös kenkien mitat. Säännölliseen omaan käyttöön kannattaa valita itselle juuri sopivat lumikengät ja jättää valtavilla säätövaroilla varustetut kauppaan. Tämä ei tietenkään ole mahdollista silloin, kun samoja kenkiä käyttävät monenkokoiset ihmiset.

-Pohjan pito/piikit. Tämä on tärkeää silloin, jos kuljetaan vaihtelevassa maastossa. Lumen alla on kiviä, kalliota, oksia ja juuria. Niiden yli on päästävä ilman liukastumisen vaaraa.

-Sopivat sauvat. Lumikenkäily on huomattavasti mukavampaa sauvojen kera.

-Saara ja reissukoira Deri

Meikkis oli sitten tästä kolmikosta se, joka sai testata Munasuota ilman lumikenkiä. Huopavuoret talvikumppareihin ja matkaan. Vähälumiset talvet ovat siitä mahtavia, että metsä on tavoitettavissa lähes läpi vuoden ilman lumikenkiä tai suksia.

Saappaan varret riittivät lähes joka paikkaan. Tästä huolimatta, hieman kateellisena kuitenkin seurailin kahden menninkäisen hyppelyä hangen päällä, kinokselta toiselle.

Munasuo, kuten sen itäinen naapuri Valkmusa, kuuluvat molemmat Valkmusan kansallispuistoon. Suot ovat jopa melko samankokoisia. Tänne Munasuolle on varmasti merkittävästi vähemmän tulijoita, sillä suolle ei johda selkeitä polkuja tai opasteita. Suo on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen.

Tässä itsenäisyyspäivänä 2017 otettu video (hieman vähemmällä lumimäärällä ja yhdellä maisemaoppaalla).

Tämä on taas yksi kohde, jonne Google maps osaa ohjata. Linkki auton jättöpaikkaan löytyy täältä. Retkikartan linkki tarkkoine maastokarttoineen löytyy täältä. Älä käytä mobiiliversiota retkikartasta.