Vuoden 2018 ensimmäinen reissujuttumme on suunnattu erityisesti kaikille lapsille ja himppusen hassuille aikuisille. Tiedämme, että useammassakin kodissa uusimmat retkijuttumme luetaan ihan koko perheen voimin ja seuraavat retket suunnitellaan porukalla. Tässäpä teille hieman erilainen sellainen…

Uuden vuoden vaihtuessa, saimme salaperäisen kutsun kaukaiselta planeetalta nimeltä Pöö. Planeetta sijaitsee juuri hivenen Siriuksesta pohjoiseen, kohti Yksisarvisen tähtikuviota. Ihmissilmä ei ole planeettaa vielä löytänyt, mutta tähtiretkuekunta PlanetPeace on vieraillut siellä jo kerran aiemminkin. Silloin rohkea kolmikkomme pelasti planeetan ruhtinattaren, Neian, jättikokoisen Kalmajaakon terävistä kynsistä. Mitähän tällä kertaa olisikaan odotettavissa ja minkä Luke Moonrunner, Kapo Duo ja urhea May pelastavat…

Planeetta Pööllä oli ongelma. Planeetan kuraisimmasta kuopasta oli noussut Kelmeä Konna. Sen ajopeli lanasi alleen kaikki planeettaa valaisevat kraatterit. Konnan silmiä kirveli. Se halusi sammuttaa joka ikisen savua tupruttavan kraatterin koko planeetta Pööllä. Kraattereista nouseva rikkikaasu laittoi konnaparan silmät vuotamaan aivan solkenaan ja sen uskottavuus planeetan rupisimpana ja julmimpana konnana oli mennyttä. Punehtuneilla silmillään vollottava rupikonna ei pelottanut enää ketään.

Ruhtinatar Neia käski uskollisimmat ja urheimmat soturinsa pysäyttämään Konnan pöömönkijää keinolla millä hyvänsä. Mönkijä oli nopea ja sen rattia ohjaava Kelmeä Konna entistäkin kiukkuisempi. Neian ainoa mahdollisuus oli lähettää hätäkutsu maahan ja toivoa että PlanetPeacen urhoolliset soturit rientäisivät apuun.

Matka Pöölle kesti kauan. Neia oli jo lähes luopunut toivosta kun tähtiretkuekunta vihdoin pääsi perille. Kraattereita oli tuhoutunut satamäärin ja planeetta alkoi vaipua pimeyteen. Luke, Kapo ja May yhdistivät kaiken voimansa, älynsä ja nokkeluutensa kukistaakseen Kelmeän Konnan. Useiden pööpäivien taistelu tuotti vihdoin tulosta. Konna ei nähnyt turvonneilta silmiltään enää eteensä ja lopulta konnan kulkupelistäkin loppui plöpö.

Konna katui tekosiaan syvästi. Se tajusi vihdoin, että planeetta muuttuisi täysin pimeäksi ja kylmäksi ilman valaisevia ja lämmittäviä kraattereitaan. Kelmeä Konna sai maasta tuliaisiksi tuodut uimalasit nenälleen eikä sitä edes karkoitettu planeetta Pööltä. Uimalasien avulla konna näki jälleen kyynelehtimättä eikä rikkikaasukaan kirveltänyt enää sen silmiä. Ruhtinatar Neia on hellämielinen hallitsija ja niinpä planeetta Pöön kraatterijuhlissa nähtiin tanssahtelemassa niin vanha Kalmajaakko kuin monta muutakin entistä planeetan pahista.

Aivan viimeiseksi, juuri ennen uuden pööpäivän alkua, planeetan turvallisuusasioista vastaava Köh Järiläs tuli henkilökohtaisesti kiittämään kolmikkomme neuvokkuutta taistelussa pimeyttä vastaan. Muutamat makkarat siinä paistettuaan, porukalla sovittiin, että aina saa lähettää starfaksia jos apua tarvitaan. Puolin ja toisin.

Planeetta Pööllä oli jälleen rauhallista. Luke Moonrunner, Kapo Duo ja May suuntasivat kotia kohti vatsat täynnä herkkuja ja hyvillä mielin. Planeetta Pöö olisi paikallaan seuraavallakin vierailukerralla, hivenen Siriuksesta pohjoiseen, lähellä Yksisarvisen tähtikuviota.

Loppu hyvin. Kaikki hyvin.

Mistä kaikki alkoi? Kotimme lähellä on pienenpieni suolampi. Märkinä syksyinä, jos hyvin käy, se jäätyy talventullen pieneksi luistinradaksi melkein kuin kutsuen luistelemaan. Eräänä talvena vuosia sitten sain idean, että auraisimme jään esiin ja käyttäisimme sitä omana pikku luistinratanamme. Jannen harmiksi sinä talvena satoikin sitten lunta hieman enemmän. Yleensä minulla on hirmuisen hyviä ideoita, mutta Janne joutuu siinä samalla sitten vähän sijaiskärsijäksi. No, aurasimme, ihan koko perheen voimin, jään esiin. Laitoimme kynttilöitä luistinradan reunamille, keitimme kaakaot termariin ja kutsuimme naapurinkin lapset luistelemaan. Oli valtavan rauhallista. Luistinrata pilkkopimeässä metsässä, vain kynttilät lepattamassa lämmintä valoaan! Tässä muutamia kuvia ensimmäisistä suolampiluisteluista vuosien takaa (2009 ja 2012). Nämä ovat eri paikoista, suolampia kuitenkin molemmat.

Jonakorpeen loimme planeetta Pöön yhdessä päivässä. Olimme käyneet hiekkakuopilla muutaman kerran aiemminkin, mutta tämänhetkinen jäätilanne tuli positiivisena yllätyksenä. Kun näin jäät, halusin ehdottomasti tehdä jutun hiekkakuoppaluistelusta! Ajatus planeetta Pööstä tuli vasta kuvausiltana, ulkotulien jo loimutessa kraattereina jään pinnalla. Jännitimme lähes viikon ilmaston lämpenemistä, jättimäistä lumikuormaa taivaalta ja sitä, ettei lupaa kuopan käytölle tule. Tai sitä, ettei kukaan suostu tulemaan mukaan planeetta Pöölle! Se varsinkin, oli aivan turha pelko.

Menimme oman perheen voimin jo päivällä valmistelemaan jäätä luistelukuntoon. Lunta oli niin vähän, että siitä ei olisi ollut haittaa luistelun kannalta. Halusimme kuitenkin varmistaa turvallisen luistelureitin kaikille, jottei luistelu olisi yhtäkkiä tyssännyt ohuen hangen alla olevaan kiveen tai risukkoon. Testasimme jään paksuuden (noin 8cm), aurasimme lyhyitä ja pidempiä ratoja, teimme pieniä lumikasoja ulkotulia varten ja tutkimme jäällä risteileviä jättimäisiä tassunjälkiä. Paikan nimihän on tarkemmin Susikopinharju ja kuten tiedämme, nimet on yleensä annettu jonkin paikkaa kuvaavan asian takia…

Juuri pimeän saavuttua kaikki oli sopivasti valmista ja saimme odotettua seuraa. Luistelukisoja mutkikkaalla radalla, pitkänmatkan luistelumaratonia ”saaren ympäri”, vähän jääkiekkoakin ja lopuksi makkarat ja kaakaot nuotiolla. Hiekkakuopilla on ennestään useampiakin nuotiopaikkoja, ihan vaan soraisalle pohjalle kasattuna ja käytimme yhtä sellaista. Omat puut olivat tietenkin mukana.

Koska jutun alkupuolella olevia kuvia on ”ehkä hieman käsitelty”, laitan tähän myös alkuperäisiä kuvia. Janne on kuvannut sekä käsitellyt kaikki pimeällä otetut kuvat. Jäällä oli upean tunnelmallista, hiljaista ja otsalampun valossa pystyi hyvin luistella ulkotulien kantamattomiin. Hiekkakuopilla äänet katoavat nopeasti.  Hieman kauempana muusta porukasta oli aivan tyystin äänetöntä ja tunnelmasta puuttui enää vain pilvetön tähtitaivas.

Luistimet tylsyvät luonnonjäillä luistellessa, koska jäätyneessä vedessä on paljon roskia. Hiekkakuopilla se on tietenkin hiekkapitoista pölyä, joten teroitus tällaisen reissun jälkeen on lähes välttämätöntä.

– Saara

Susikopinharjun hiekkakuopille pääsemisessä joutuu hieman jo turvautumaan karttoihin, sillä Google maps ei opasta aivan perille saakka. Google mapsin linkki on Jonakorventien ja Korkiakalliontien risteykseen. Linkki löytyy täältä.

Tässä sanalliset ajo-ohjeet Korkeaharjun hautausmaalta:

Hautausmaan kulmalta käännytään Jonakorventielle ja ajetaan 3,7 km. Korkiakalliontien risteyksestä käännytään oikealle. Tämän jälkeen ajetaan 1,5 km pysyen koko ajan vasemmalla. Näin saavutaan Susikopinharjun hiekkakuopille.

Kuoppien eteläpäädyssä on karttaan piirretty kaksi pysäköintipaikkaa. Kuoppien tullessa näkyviin, löytyy ensimmäinen levennys heti vasemmalta puolelta. Tästä hieman eteenpäin, löytyy myös vasemmalta, tasoitettu hiekka-alue, johon on helppo ajaa useammallakin autolla (talvella myös parempi paikka kuin ensimmäinen). Työmaaliikenteen vuoksi on syytä pitää autot pois ajotieltä.

Rudus omistaa hiekkakuopan, joka on punaisella täplitetyn hiekkakuopan eteläpuolella (alapuolella).  Karttaan on luistelualue merkitty vihreällä ja tälle alueelle liikkumiseen on kysytty Rudukselta lupa. Alueella saa ulkoilla ja tehdä myös tulet, kunhan siistii jälkensä.

Jos hiekkakuoppien ohitse ajavaa tietä ajaa liian pitkälle, tulee vastaan puomi. Tällöin vain kääntyy ympäri ja ajaa hieman takaisinpäin.

On kuitenkin syytä muistaa, että kuopilla ei saa ajaa moottoriajoneuvoilla. Alue sijaitsee lisäksi merkittävien pohjavesialueiden välissä, joten tästäkin syystä, kuopilla esim. hylättyjen ajoneuvojen ja vastaavien päästöt aiheuttavat turhia riskejä pohjavedelle. Pyhtään pohjavesialueista löydät lisätietoja täältä.

Mukavia retkiä kaikille!

– Janne