Laguunit, Jonakorpi

Ihan minijuttu uimapaikasta keskellä korpea. Jonakorven Laguunit ovat vanhat ja käytöstä poistetut Ruduksen hiekkakuopat. Alueella pohjavesi nousee kaivettuihin hiekkakuoppiin ja luo lämpimän uimapaikan kaikille vilukissoille. Kiviaines kerää auringon säteet tehokkaasti ja luovuttaa lämpöä sitten ympäristöönsä pitkälle iltaan saakka.

Laguunien vesi ei ole millään tavalla tutkittua ja jokainen meneekin sinne täysin omalla vastuullaan. Alueella on usein ihmisiä piknikillä ja koiratkin pulahtavat samoihin vesiin sulassa sovussa muun kansan kanssa.

Laguuneilla vesi saattaa toisinaan loistaa turkoosina. En ole asiantuntija, mutta ilmeisesti maa-aineksen, eli tässä tapauksessa hiekan, ominaisuudet vaikuttavat veden väriin. Toisinaan myös jokin bakteeri tai levä saattaa värjätä veden turkoosiksi. Ehkäpä joku asiantuntija antaa meille vielä oikean vastauksen…

Erisyvyisiä lutakoita löytyy kuopilta useampia, riippuen aina pohjavesien korkeudesta ja sademääristä kuun ja tähtien sopivasti suotuisaan asentoon.

Hiekkakuoppien luovasta talvikäytöstä olemme kirjoittaneet aiemmin täällä. Uimisen ja lumileikkien lisäksi alueelta löytyy mittava kivikautisten löydösten alue kaikille historiastamme kiinnostuneille. Niistä voi lukea lisää täältä.

Maasto ympärillä on kaunista. Kuivaa hiekkaharjua ja suota, molempia vuoronperään. Suopursujen tuoksu on huumaava, mustikoita löytyy marjastajille ja syksymmällä valmistuvat muut metsän ilmaiset herkut.

-Saara

Seuraa Google mapsin linkkiä täältä Korkiakalliontien alkuun. Kun olet saapunut linkin osoittamaan paikkaan, aja vielä n. 1,5 km pysyen koko ajan vasemmalla risteyksissä. Näin pääset laguuneille.

Laguunit-kartta

Kuoppien eteläpäädyssä on karttaan piirretty kaksi pysäköintipaikkaa. Kuoppien tullessa näkyviin, löytyy ensimmäinen levennys heti vasemmalta puolelta. Tästä hieman eteenpäin löytyy vasemmalta tasoitettu hiekka-alue, johon on helppo ajaa useammallakin autolla. Työmaaliikenteen vuoksi on syytä pitää autot pois ajotieltä. Ensimmäinen vastaantuleva vesikuoppa lienee se kaikkein suosituin.

Jos ajat hiekkakuopista ohi, niin vastaan tulee puomi. Käänny vain ympäri ja ajele muutama sata metriä takaisinpäin. Muista että laguuneilla ei pohjaveden vuoksi saa ajaa moottoriajoneuvoilla.

– Janne

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s