”Inkatemppeli”, Kiviniemi

Tolkuton pimeys ja jatkuva sade alkoivat rassata meitä reppureissulaisia ja jotain oli keksittävä. Mielellään heti. Otettiin reissukoira Deri mukaan ja suunnaksi Kiviniemi. Ihan vaan huvikseen, sen suurempia suunnittelematta. Tämä on minijuttu merenalaisesta Inkatemppelistä.

Kiviniemessä olemme kulkeneet kyllä ristiin rastiin ennenkin ja tästäkin olemme ohi menneet monen monta kertaa. Ensin suunnitelmissa oli kulkea vain polkua pitkin pikku kalliolle, mutta jotenkin vahingossa päädyimme vanhaan merenpohjaan, Inkatemppelin juurelle.

Tuttua traktoritietä alaspäin kulkiessa oikein tuntee, kuinka kuiva ja lämmin ylärinne muuttuu pikkuhiljaa kylmäksi ja kosteaksi. Alimpaan kohtaan päästyään ei tarvitse paljoakaan mielikuvitusta, kun voi kuvitella kivikaudella meren loiskineen metrejä pääsi yläpuolella. Olet muinaismeren pohjalla.

Metsää halkoo useampikin oja tai viepä. Osa isompia osa pienempiä. Inkatemppelin editse, koko matkalta, kulkee reilun metrin levyinen oja. Metsät ojan molemmin puolin ovat kovin erilaisia. Toinen heleän vihreä ja sammaleinen, toinen taas kuusien varjostama ja lähes täysin vailla aluskasvillisuutta. Omalla tavallaan kauniita molemmat.

Ojan viertä kulkiessa alkavat upeat, sammaleiset kallioseinämät paljastua puiden lomasta. Paksut ja paikoitellen roikkuvat sammalet peittävät kaatuneita puunrunkoja, kiviä ja kallionkoloja. Kallio tekee onkaloita ja kielekkeitä, jostain ylhäältä on irronnut isoja lohkareita. Pinnat ovat meriveden sileiksi hiomia. Kallionkoloista virtaa pieniä vesipuroja, osa ohuen jääkuoren alla pulputtaen ja osa ihan vapaana keväisesti liristen. Jokapuolella on vihreää, kosteaa ja raikasta. Sammaleita, jäkäliä ja saniaisia kasvaa ihan kaikkialla.

Pehmeä maa on täynnä eläinten jättämiä jälkiä. Inkatemppelin editse kulkee suht helposti kuljettava polku, eläinten tai ihmisten jaloista maahan muovautunut. Vain muutama polulle kaatunut puu täytyy kiertää tai jos jalka nousee, niin ylikin pääsee. Kengät on syytä olla vedenkestävät ja hyvin liukkaallakin pitävät. Jyrkänteelle voi kiivetä, jokainen ihan omalla vastuullaan.

Pyhtään metsät ovat täynnä yllätyksiä. Tämäkin oli sellainen, ainakin meille. Oman lisänsä yllätyksiin antaa luontomme historia. Jää ja vesi ovat muovanneet ympäristöämme tuhansien vuosien aikana ja esimerkiksi vanhat merenrannat ja joenuomat näkyvät edelleenkin maastossa. Pieni vesiliru jonkin muutoin kuivan notkelman pohjalla paljastuu vanhaksi Kymijoen haaraksi tai suoläntäre keskellä metsää, kaukana nykyisestä merestä, onkin vanha muinaismerenlahti. Kotiseuturetkeilyyn uusia ulottuvuuksia siis. Menkää metsään!

– Saara

kartta-kiviniemi-inkatemppeli

Inkatemppelin viereen ohjaa Google maps tästä linkistä.

Hiekkatieltä metsään johtaa traktoritie. Tästä alkaa kulkemamme reitti, joka on karttaan merkitty punaisella. Yllä olevaan karttaan on nostettu vedenkorkeus myös +14 metriin, joten siitä näkee millaiselta maasto näytti kivikauden lopulla. Jyrkännettä vasten on liplattanut merivesi, joka löytyy nykyään linnuntietä vasta n. 2 km:n päästä. Vesi on kallion alla ollut tuohon aikaan vajaat neljä metriä syvää, joten kyllä tuosta on kesäisellä kalastusretkellä uskaltanut hypätä uimaan (tosin takaisin kiipeäminen on saattanut olla vähän haastavaa).

– Janne

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s