Hattarinkoski, Puntinsaari

Kaninpaska. Mitä hassunkurisin nimi pienelle saarelle Hattarjärvellä. Nimensä mukaisesti, tämä pieni saari oli niin pieni, että hädintuskin löysimme saarta rantakaislikon seasta. Olimme kuitenkin ajaneet Hattarjärvelle sen verran pitkän matkan, että jotain kaunista olisi nähtävä. Hiekkatien töyssyyn oli jäänyt myös uskollisen automme pohjapanssari, joten mielialan nostatus oli kohdallaan.

2-dsc04540-kopio

Mikäpä muukaan nostaisi mielialaa yhtä mukavasti, kuin kepeästi nouseva jalka.

Jannella on siitä mahtava luonne, että tulipa vastaan millainen ryteikkö tai ojitettu suoalue tahansa, aina sieltä keskeltä ”saattaa” löytyä jotain mielenkiintoista. Sellaisen syyn takia kannattaa ehdottomasti rämpiä itsensä uuvuksiin. Oma motivaationi löytyy useimmiten jostain ihan muusta. Seuraavaa kertaa varten joudunkin usein tekemään mielikuvaharjoituksia, jossa kuljen kauniin auringonlaskun kultaamaa hiekkarantaa pitkin, paljain jaloin, kohti kaukana hohtavaa pilvilinnaa. Ja valokuvat reissulta on UPEITA!

Tätä ihanaa ryteikköä, siis hoidettua metsää, pitkin jatkoimme noin puoli kilometriä, kohti Vuohijärven suuntaan osoittavaa Puntinsaaren kärkeä. Aivan kärjen tuntumassa maasto muuttui hieman helpommaksi kulkea ja kalliot avautuivat Vuohijärvelle.

4-dsc04563-kopio

Reissukoiramme Deri alkoi pikkuhiljaa väsyä. Pakkasta oli reippaasti ja 12 vuoden ikä painaa jo hieman vanhuksen hartioilla. Osan matkasta Deri kulkikin Jannen sylissä, jotta jaksoi taas jatkaa matkaa.

Kiersimme Puntisaarta rantoja pitkin ja sukelsimme ennen asumuksia takaisin metsän siimekseen. Muutaman nuotiopaikan ja rantautumiskohdan lisäksi Puntinsaari tarjosi lähinnä rauhallisen ja syrjäisän retkeilymaaston, jonne menemme ehkä seuraavan kerran kesällä. Kalliot vedenrajassa olivat paikoin jään peitossa, joten uimamahdollisuudet jäivät myös kartoittamatta. Saaliiksi tältä reissulta jäi siis reipas reisitreeni ja muutama valokuva rantakaislikosta.

-Saara

Google tarjoilee järkevää ajo-opastusta vain kohtaan A saakka. Tässä on tuo Google Mapsin linkki (matkapuhelimella avattuna saa näkyviin ajo-ohjeet). Google Mapsiin on piirretty reitti Klåsarön voimalalta kohtaan A. Puntinsaarelle voi toki ajaa myös lännestä, Strömforsin kautta. Auton voi ajaa aina kohtaan B saakka, mutta sinne Google Mapsin opastuskyky ei yllä.

Kohdasta B voi kiertää rantaan ja edetä rannan tuntumassa. Aivan rannassa on helpompi kulkea, niemen kärjen keskiosassa lojuu sikin sokin harvennuspuuta. Niemen kärki ja kohdan C viereinen avokallio on varmasti mukava kesällä. Takaisin tuolta kannattaa kävellä kohtaan D, tien kääntöpaikalle, josta polkuja pitkin on helppo kävellä takaisin kohtaan B. Reitti on lyhyt, vain n. 3 km.

Kohteet näkyvät maastokartalla tästä linkistä.

– Janne

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s