Kokkovuori, Siltakylä

Siltakylän Kokkovuori on ehkäpä Pyhtään helpoiten saavutettavissa oleva näköalapaikka. Autolla pääsee aivan Kokkovuoren juurelle ja siitäpä ei nousua ole kuin muutaman minuutin verran. Näköalat eivät silti kalpene vaikeammin saavutettaville maisemillemme. Toinen Kokkovuoremme löytyy Heinlahdesta ja siitä kerroimme aiemmin täällä.

Kokkovuori on ollut vakioretkipaikkamme jo noin 16 vuoden ajan. Tässä jutussa käytämme kuvia useiden vuosien ajalta, joten pieni kurkistus perhealbumiimme on luvassa.

Kokkovuoren ympäristön luonto on vaihtelevaa ja monipuolista. Kallion laen kuivasta kanervikosta pääsemme alemmas pienille suoalueille ja reheviin lehtoihin sekä satoisiin mustikkametsiin. Valitettavasti osa kauniista metsästä on parina viimevuotena hakattu olemattomiin ja hakkuuaukeilla kulkeminen on hankalaa. Metsää löytyy vielä kuitenkin runsaasti ja maisemista saa nauttia rauhassa.

Kokkovuorelta näkyy pitkälle Äyspäänselkää. Muuttolinnut lentävät kovaa kaakottaen aivan laen ylitse ja menenkin joka kevät toivottamaan ne tervetulleeksi takaisin kotiin. Syksyisin yleensä tirautan muutaman kyyneleen niiden haikealle lähdölle. Merikotkatkin ovat tuttu näky kaartelemassa Siltakylänlahden yllä. ”Syöttikoiramme” Deri on jo kahdesti meinannut joutua saaliiksi. Pitäkää siis taivaanrantaa silmällä.

Kokkovuorella riittää puuhaa vuoden ympäri. Lumiseen aikaan rinteet tarjoavat esimerkiksi huikeat pulkkamäet hieman rohkeammillekin laskijoille. Käkkäräiset männyt paksuine oksineen kutsuvat kiipeämään vielä hieman korkeammalle ja lumikenkäilijät voivat kahlata muuallakin kuin valmiilla poluilla. Lämpimillä keleillä kallioilta löytyy ihania eväspaikkoja ja luontoa voi tutkia loputtomiin kivenkoloista vesilammikoihin.

Keväällä Kokkovuorelta löytyy taatusti kevään ensimmäinen sula paikka. Etelänpuoleinen rinne on paljas jo silloin kun muualla on vielä runsaasti lunta. Muurahaiset korjaavat kekoaan, linnut laulavat, pusikoissa rapisee ja aurinkoa on NIIN kaivattu kalpeille kasvoille.

Kokkovuoren laelta näet joka päivä aivan uuden maiseman. Toisinaan on niin sumuista ettet näe nenääsi pidemmälle, toisinaan taas laskeva aurinko värjää taivaanrannan aivan verenpunaiseksi. Ruska, lumiset puut tai vaakaan satava vesi tuovat nekin omat värinsä Kokkovuoren ylle. Nautitaan niistä kaikista.

Kokkovuorella retkeillään aika paljon ja toisinaan jotkut retkeilijät ovat noususta niin uuvuksissa, etteivät jaksakaan enää kantaa roskiaan takaisin alas. Yritetään kuitenkin yhdessä pitää kaunis luontomme kaikille kauniina.

-Saara

Kuvan risteykseen A opastaa Google maps. Risteyksien A ja B välillä olevalta hiekkatieltä lähtee useita  metsäpolkuja Kokkovuoren laelle. Risteyksen B pienempi tie johtaa metsästysmajalle. Saman tien varrelta lähtee myös polkuja Kokkovuoren huippua kohden.

Kartta-kokkovuori.jpg

– Janne

3 thoughts on “Kokkovuori, Siltakylä

Jätä kommentti