Tällä kertaa meillä onkin TODELLA erilainen blogijuttu teille luettavaksi. Toivomme tästä palautetta, niin risuja kuin ruusujakin. Pörriäiskammoisille toivon tämän toimivan vaikkapa siedätyshoitona. Kuva kerrallaan. Ampiaiset ovat myös oma akilleen kantapääni ötökkämaailmassa ja yritin nähdä tässä kaikessa sen kauniimman puolen…

Puuliiteriimme olivat ampiaiset tehneet ison pesän. Jotta saisimme talven puut sateelta suojaan, oli pesä poistettava. Kiukkuisia pörisijöitä iski kimppuun heti kun puuliiterin ovelle uskaltautui edes hiipiä, joten Janne sai toimia urheana ampiaishäätäjänä.

Ensimmäinen päivä meni tunnustellessa populaation kokoa, ilman suojavarusteita. Seuraavaksi päiväksi varustukseen sitten kuuluikin jo saappaat, paksut housut, hyttyshattu, kestävä takki, toppahanskat, rullallinen ilmastointiteippiä ja imuri.

Teippasin Jannen siistiin pakettiin ja lopulta lähes avaruuspukuun sonnustautunut klapikasan pelastaja katosi puuliiterin uumeniin. Itse poistuin suosiolla lasten kanssa takavasemmalle. Kun puukasaa oli purettu hieman ja alta paljastui pesän rakenteet, toi Janne niitä pala kerrallaan meille muillekin nähtäväksi. Mikä kaunis ja järjestelmällinen rakennelma se olikaan! Pidimme koko perheen voimin pienen biologian tunnin (tai parikin) ampiaisen kehityksestä. Ihan lähiopetuksena!

Toukat olivat siisteissä kennoissaan kokojärjestyksessä. Pienimmät olivat vain nuppineulan kärjen kokoisia ja isoimmat pursusivat jo ulos ahtaista kennoistaan. Joidenkin kennojen päälle oli ”kudottu” harso ja jotain siellä liikkui…

Valmis ampiainen siellä leikkasi vahvoilla leuoillaan tietään ulos. Huomasimme että useammassakin kennossa oltiin hereillä ja mietimme, onkohan ne kovinkin vihaisia ulos päästyään? Olimmehan hajottaneet heiltä kodin…

Olimme valmiita pakenemaan kiukkuista ampiaislaumaa, mutta yllätys olikin melkoinen. Ensimmäinen kuoriutunut ampiainen ei välittänyt meistä tuon taivaallista, vaan alkoi välittömästi hoitaa pienempiä lajitovereitaan. Tarkasti jokaisen kennon käyden ja myötäpäivään kiertäen, se kurkotteli hoitamaan pienimmät toukat kennon pohjalta ja tuntosarvillaan hellästi hivellen myös ne kennoistaan pursuavat lihavat proteiinipatukat.

Katselimme touhua pitkään kun uusia valmiita ampiaisia kuoriutui hoitamaan tätä jäljellä olevaa pientä yhdyskuntaa. Linnut kärkkyivät herkkupaloja selkämme takana ja luulenpa että aika moni niistä sai nauttia lihavasta toukasta vielä iltapalan aikaan. Jätimme rikkoutuneen pesän nimittäin heinikkoon ja luonto hoiti tavalla tai toisella tämän tragedian loppuun.

Viimeisissä kuvissa on ampiaisen kehitysasteita. Toukka muuttuu jossain vaiheessa kennostossa ihan nestemäiseksi ja siitä sitten taas jatkaa kehitystään kohti jalat ja siivet omaavaa paremmin tuntemaamme ampiaisen muotoa. Ampiaisista voit lukea lisää vaikkapa täältä tai täältä. Tämä juttumme perustuu vain siihen mitä näimme ja sen kummempaa tieteellistä pohjaa ei tällä tarinalla ole. Kuvissa on sekä Jannen että minun ottamia kuvia.

-Lämpimin kesäterveisin Saara