Savukosken silta on täydellinen muutaman tunnin pikaretkipaikka. Loppukesän ilta-aurinko kultaa sillan sekä sen kupeessa olevan pienen saarekkeen lämpimällä loistollaan. Retkieväät mukaan ja vaikka onki olalle ja muutaman tunnin hermolepo luonnossa on taattu.
Savukosken silta kuuluu museoviraston inventoituun, valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Sillan historia alkaa vuodesta 1927 ja se entisöitiin museosillaksi 1980-luvun alkupuolella. Se on rakenteeltaan harvinainen, niin kutsuttu yksinivelinen teräsbetoninen kaarisilta. Se saattaa olla jopa maailman ensimmäinen tuon kaltainen siltarakenne, näin historiamme kertoo.
Olemme käyneet Savukoskella useita kertoja ja hyvin harvassa ovat vastaantulijat olleet. Sillan kupeessa saattaa olla muutamia kalastajia tai ehkä joku lenkkeilijä sillan ylittää silloin tällöin. Toisinaan sillalla istuskelee nuoripari ihailemassa auringonlaskua tai rannalla joku taiteilija maalailee maisemaa kankaalleen. Rantakasvillisuus on rehevää, vesi paikoin tarpeeksi matalaa kahlattavaksi ja raatekin kukkii rantavedessä ja huumaa tuoksullaan. Ihana luonnonrauha, moottoritien läheisyydestä huolimatta.
Savukosken silta on ollut rajasiltana ruotsalaisten ja venäläisten välissä. Tarina kertoo, että sillan maalaustöissä tuli riitaa sillan kaiteiden värityksestä. Yön pimeinä tunteina, vuorotellen kummaltakin puolelta rajaa, käytiin maalaamassa silta aina omaa maata tunnustaviin väreihin. Lopulta silta maalattiin suht sovussa puoleen väliin Ruotsin värein ja toinen puoli Venäjän värein. Savukosken sillasta ja lähialueista on tehty kattava historiaselvitys ja sen voit lukea täältä. Museoviraston sivuilta voit lukea sillasta lisää tästä.
Lähialueelta löytyy myös Ruotsin ja Venäjän raja-alueeseen liittyviä puolustuslinnakkeita. Ne löytyvät sillan Loviisan puoleiselta rantakalliolta, muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Sijainnin voit tarkastaa kartalta täältä.
-Saara
Sillalle pääsee autolla ainoastaan Vanhan Viipurintien kautta (alhaalta = etelästä). Sillan pohjoisosasta Savukoskentietä ei pääse autolla ajamaan, sillä Savukoskentien ja Elimäentien risteyksessä on lukollinen portti. Portin ohi voi kuitenkin kulkea pyörällä ja kävellen. Lyhyesti: pohjoisesta sillalle pääsee pyörällä ja kävellen, etelästä päin sitten kaikilla kulkuvälineillä.
Google mapsin linkki kohteeseen löytyy täältä.
– Janne
One thought on “Savukosken silta, Ahvenkoski”