Meidän perheestä löytyy neljä kappaletta, lähes koko ikänsä, partiossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminutta retkeilijää. Ulkoilutamineet niin talvi- kuin kesäkaudellekin ovat tulleet siis tutuiksi. Toiset ovat ottaneet opikseen, toiset eivät niinkään.

Tässä jutussa kerromme millaisilla vaatteilla ja tarvikkeilla saat retkeilystäsi nautittavampaa ja millaisilla selviät, kaikesta huolimatta, ihan loistavasti. Lisäksi annamme muutamia vinkkejä kuinka vastahakoiset lapset saadaan mukaan. No, toisinaan ei kyllä millään…

Tässä on Saara. Saaraa paleltaa aina. Käytän retkeillessäni kerrospukeutumista. Siinä vaatekerrokset ovat ohuita, mutta niitä on monta. Vaatekerroksilla on jokaisella oma tehtävänsä: siirtää kosteutta, sitoa kosteutta, lämmittää, suojata tuulelta ja sateelta ja hengittää.

Aloitetaan alusta.

Alusvaatteet: jos hikoilet kovasti, kiinnitä huomiota alusvaatteiden kosteudensiirtoon. Puuvilla on huono alusvaatekangas hikoilevalle. Puuvilla imee kosteuden itseensä, on märkä, kylmä ja kuivuu hitaasti. Valitse siis urheiluun tarkoitetut alusvaatteet.

Alusasu eli siis pitkät kalsarit/paita: panosta näihin. Itse käytän ohutta villaa. Se siirtää kosteuden pois iholta, ei tunnu märältä ja on lämmin ihoa vasten. Jos olet herkkäihoinen, testaa villan eri laatuja. Silkkivillaan on sekoitettu silkkikuitua ja se on kaikkein pehmein ihoa vasten. Puhdas merinovilla on sekin ihanan pehmeää.

Väliasu: paitana käytän paksumpaa villapaitaa. Välihousuja tarvitsen vain kovimmilla pakkasilla tai jos ollaan pitkään paikallaan. Välihousut ovat yleensä ns. thermoleggarit, eli paksummasta joustavasta neuloksesta tehdyt leggingsit.

Kuoriasu: kuoriasuun kannattaa panostaa. Aikuisen kuoriasu kestää vuosikausia ja sen toimivuus on toisinaan lähes elinehto täällä kotipoluillakin kulkiessa.

Kuoriasu on yleensä vuoreton tai siinä on korkeintaan verkkovuori (mesh). Kuoriasun tehtävä on pitää tuuli ja sade loitolla, mutta tärkeintä on että se hengittää.

Perinteinen sadepukukin pitää tuulen ja sateen loitolla, mutta se kerää sisäpuolelleen kaiken hikoilemasi kosteuden ja pian olet aivan märkä omasta hiestäsi. Kuoritakissa hengittävän kankaan lisäksi tuuletusta voi lisätä kainaloiden kohdalta avattavilla vetoketjuilla ja housuissa reisien kohdalla olevilla vetoketjuilla.

Pipo, kauluri ja hanskat: jos hikoilet päästä, valitse villapipo. Se pitää hiukset kuivana ja pään sopivan lämpöisenä. Itse en hikoile pään kautta ja minulla on herkästi kylmään reagoiva niska. Minulla on siksi usein pipon lisäksi vielä huppukin päässä.

Kauluri. Se nyt vaan on miljoona kertaa kätevämpi kuin kaulahuivi. Siksi.

Hanskat. Jälleen kerran villa voittaa muut käsineet. Lähes kaikki hanskat keräävät hien sisälleen, kastuvat siis sisäpuolelta ja ovat siksi inhottavia käyttää. Monta kertaa kastuneen hanskan hajukin on aivan kamala.

Villa sen sijaan, siis ihan rehti lapanen, on lämmin ja pysyy kuivan tuntuisena ihoa vasten märissäkin olosuhteissa. Minulla niitä on aina kahdet päällekkäin. Sillä tavalla voin kätevästi säätää kuinka lämmintä tumppua tarvitsen. Yleensä alkumatkasta kahdet ja kun tulee lämmin, riittää yhdet ja taas taukopaikalla tarvitsen ehkä kahdet. Lapasten tilalle toinen hyvä vaihtoehto on aidot nahkahanskat lampaankarvalla. Ne vaan tuppaa korppuuntumaan pinnasta jos usein kastuvat. Rasvausta siis pintaan ahkerasti.

Sukat: villasekoitesukka on paras. Jälleen kerran, se pysyy märkänäkin lämpimänä ja kuivan tuntuisena.

Kengät: ihmisen tärkein varuste. Jos kengät on märät, kiukuttaa. Jos kantapää hiertää, reissu on pilalla. Jos varpaita palelee, koko kroppa jäätyy luita ja ytimiä myöten.

Minä käytän paljasjalkakenkiä, joissa on hengittävä mutta vedenkestävä pintakäsittely . Kuulostaa talviolosuhteissa hurjalta, mutta ei. Paljasjalkakengät ovat pelastaneet minut vuosia kestäneeltä kenkätuskalta. Varpaani palelivat kaikissa muissa kengissä paitsi huopikkaissa. Huopikkaat taas eivät ole retkeilykäytössä järin kätevät.

Paljasjalkakengän idea on olla niin ohut pohjaltaan kuin mahdollista. Ohut pohja mahdollistaa jalkaluiden oikeanlaisen liikkumisen ja jalan lihasten oikeanlaisen toiminnan. Näillä kengillä olen saanut pois jatkuvat selkävaivat ja lisäksi sain lämpimät liikkuvat varpaat. Paitsi. Heti pian kun pysähtyy, kenkien ohut pohja päästää kylmyyden läpi. Minulla on siksi tarvittaessa mukana varrettomat huopatossut, jotka sujautan paljasjalkakengän päälle taukopaikalla. Kevyet ja pieneen tilaan menevät tossut eivät retkitavaroissa tilaa juuri vie.

Taukotakki: toisinaan reissussa tarvitsee vielä taukotakin. Se laitetaan lisälämmikkeeksi kun pysähdytään pidemmäksi aikaa ja kroppa ehtii tauolla jäähtyä. Taukotakki voi olla mikä tahansa takki kevyestä topasta villapaitaan, kunhan se vaan lämmittää riittävästi ja on kevyt kuljettaa.

Tässä taas on Janne. Jannella on aina kuuma. Janne on kulkenut lähes samankaltaisissa varusteissa 7-vuotiaasta pikkupartiolaisesta lähtien. Jannen varusteet ovat Saaralle kauhistus. Saaran kaikki retkimotivaatio riippuu siitä, kuinka mukavat oltavat retkellä on ja varsinkin siitä, ettei ole märkä ja kylmä. Jannen retkimotivaatio on retki. Varusteilla ei ole mitään väliä.

Aluspaita: yleensä puuvillainen T-paita. Ikävin mahdollinen kangas sitten juuttisäkin. Kylmä, märkä ja imee itseensä kaiken kosteuden iholta. Hiertää ja liimaantuu ihoon jos/kun kastuu.

Välipaita: puuvillainen neule. Kts.yllä.

Farkut: kts.yllä.

Toppatakki: ainoa tapa säädellä lämpöä, on pitää vetoketju auki tai kiinni. Yleensä auki.

Pipo, kauluri ja hanskat: yleensä nämä varusteet ovat mukana. Villapipo on ainakin ehdoton vakiovaruste.

Sukat: anopin kutomat villasukat. Ei muita. Villasukka on loistava sukka kunhan se on kudottu ohuehkolla langalla ja riittävän tiukaksi. Hyvin huopuneena sen käyttöarvo vain paranee. Löysästi kudottu villasukka pyörii jalassa ja silmukat aiheuttavat ikäviä hiertymiä.

Kengät: kumisaappaat huopasyylingeillä. Kumisaapas on ihan ok kenkä. Toki se on raskas jalassa, mutta juuri sopivasti napakka kumisaapas kelpaa menoon kuin menoon.

Syylinki on irroitettava villahuopavuori, jolla kumisaappaasta saadaan lämpimämpi talvikäyttöä varten. Villasyylinki myös imee hyvin kosteutta, sillä kumisaapashan ei ole millään lailla hengittävää materiaalia. Kumisaappaiden tärkein ominaisuus katoaa ensimmäisestä tikusta, joka läpäisee kengän pinnan rämpiessäsi umpimetsässä. Pidä paikkausrasia aina mukana.

Eväät ovat retkiemme tärkeä polttoaine. Sen kerran kun lähdetään ”ihan vaan pikkasen kurkkaamaan yhtä paikkaa”, huomaammekin rämpivämme neljättä tuntia jonkin umpimetsän syövereissä ja ne eväät jäi ottamatta mukaan. Siis AINA eväitä matkaan ja kaikilla on parempi mieli. Ystävien kanssa eväät maistuu vieläkin paremmilta!

Mitä muuta tarvitaan onnistuneeseen retkeen? Meillä on mukana aina reppu tai pieni rinkka. Pelkkä kuvauskalusto painaa monta kiloa, joten meillä repun on oltava hyvä kantaa ja kantajalleen sopivan kokoinenkin. Lisäksi on hyvä varautua lampulla (patterit!), puukolla, tulitikuilla (vedenkestävä rasia!), pienellä ensiapupakkauksella ja vessapaperilla. Jos liikutaan luonnonjäillä, mukana on oltava järkeä ja naskalit ihan jokaisella.

Entäs lapset? Lasten vaatetus on erityisen tärkeää. Vaatetus toimii samalla periaatteella kuin aikuistenkin kerrospukeutuminen. Jos lapsi ei liiku koko matkaa, vaan on mukana esimerkiksi kantorinkassa tai pulkassa, on lämmintä vaatetta laitettava huomattavasti enemmän kuin aktiivisesti liikkuvalle lapselle. Varsinkin sormet ja varpaat on tarkistettava tasaisin väliajoin paleltumien ehkäisemiseksi. Niskasta saa parhaiten testattua hikisyysasteen ja tarvittaessa voi sitten vaikka vähentää yhden vaatekerran. Jos tuskastumisen voi laskea lapsen naamalta puristuvista hikipisaroista, silloin on jo puettu liikaa.

Miten ne lapset sitten saisi mukaan metsään? Isompien lasten kohdalla tämä tulee väistämättä eteen. Retkestä pitää tehdä hauska kokemus jo alusta alkaen. Ja ne EVÄÄT! Mutta ennen kaikkea, antakaa lasten remuta, sotkea, haastaa itsensä (ja SINUT) ja olla luovia. Kiellä vasta kun se on ehdottomasti tarpeen.

Retkeillä voi niin monella tavalla. Muutaman vinkin lasten kanssa remuamiseen löydät aiemmista jutuistamme täältä ja täältä.

Voit ottaa retkelle mukaan pulkan, kelkan tai vaikka minisukset. Lumikengät ovat oiva apu upottavilla hangilla. Niitä voit lainata aikuisen koossa Pyhtään kirjastosta. Lue vinkit lumikenkäilyyn täältä. Pienen lapsen kanssa saatat kaivata kantorinkkaa, sekin löytyy lainaksi kirjastolta. Polkupyörään nastarengas ainakin eturenkaaseen ja taas pääsee! Luistimet jalkaan ja retki vaikka umpijäässä olevalle suolammelle. Tai niin kuin meillä, lapset luistelee kotitiellä ja retken voi tehdä tien päässä olevalle korkealle kalliolle (kengät mukaan). Ei retkelle tarvitse mennä maailman ääriin. Toisinaan lähimetsä on aivan riittävän kaukana.

Entäs kun mukana on myös koira? Koiran kanssa varaudutaan ainakin sään osalta samoin kuin ihmistenkin kanssa. Sadetakki tai toppapuku, sään mukaan. Toisinaan omaa karvaa on riittämiin ja toisinaan tarvitaan lisälämpöä. Eväitäkin tarvitaan. Ainakin Derin mielestä eväät on ihan parasta retkeilyssä.

Meillä alkaa tuon vanhuksen kanssa olemaan toisinaan vaikea päättää otetaanko se mukaan vai ei. Kylmä ilma ja upottava hanki laittaa koiramummon takapuolen tutisemaan, mutta toisaalta se rakastaa retkeilyä yli kaiken. Niinpä me päädytään välillä kantamaan sitä tiukoista paikoista, jotta voimat riittävät varmasti kotiin saakka.

Tässä jutussa on jälleen mukana kuvia vuosien varrelta. Ja kuten alla olevasta kuvakoosteesta voi nähdä, historia toistaa itseään. Kelkkakuvien välillä on kuusi vuotta ja mikään ei ole muuttunut. Isin ”moottolikelkka” toimii edelleen!

Mukavia retkiä kaikille, Saara